Maailma huolettaa, mutta miksi?

USA on aktivoitunut entisestään sotilaallisesti, kun Joe Biden astui USAn presidentiksi.

Mikään yllätys se ei ole.

Kirjoitin tuolloisesta presidentin vaaleista USAssa, että demokraateista kumpikaan ei pääsisi presidentiksi: Hillary Clinton eikä Joe Biden.

Kummatkin tiedettiin hyvin laajasti sotaisiksi, Joe Biden ehkäpä vielä pykäälääkin sotaisammaksi kuin Clinton.

Trump, tämä hauska mörökölli olisi ollut näistä vaihtoehdoista se paras. Yhtään sotaa ei nimittäin aloittanut presidenttiaikanaan, Lopettanut kylläkin, edellisen/edellisten aikaansaamia (demokraatit).

Trump ei ollut eikä ole poliitikko, vaan rikas miljardööri.

Vasemmisto, ei sen paremmin osa kommunisteistakaan ymmärtäneet mitä tarkoitin.

Tuskin ymmärtävät vieläkään.

Joe Biden valittiin lopulta presidentiksi, se sotaisampi demokraatti. Meillä demarit (ei kaikki) eivät meinanneet pysyä housuissaan iloitessaan demokraatin voittoa.

Sanoin, että Bidenin valinta tulee aiheuttamaan maailmassa jännitteiden lisääntymistä, ja paljon.

Varapresidenttinä jo ollessaan julisti 2013, että Ukraina on strategisesti tärkeä USAlle.

Jo 2013 alkoi tapahtua Ukrainassa. Jokainen lähihistoriaa lukenut kyllä tietää mitä.

USAn toimet alkoivat näkyä siis jo 2013 Ukrainassa.

En usko, etteivät Suomen demarit niistä olleet tietoisia.

Vassulit nyt eivät pahemmin tiedä mistään pahemmin mitään. Ei kapitalismista…ei mistään.

Noh, ei demaritkaan.

2014 Maidanin vallankaappauksesta lähtien, jonka USA organisoi, oli Ukrainassa sisällissota.

Johon Venäjä ei puuttunut. EI PUUTTUNUT!!!!!

Ukrainan sisällä fasistinen toiminta ja organisaatiot vahvistui, joita USA rahoitti ja tuki eri tavoin ihan avoimesti.

Suomi sulki silmänsä ja korvansa siltä….ja vasemmisto.

Ukrainan sisällä tapahtui hyvin paljon. Krimin kansa, joka irtautui mahdollisuuden tullen Ukrainasta, jo neljännen kerran, turvautui Venäjään. Tältäkin tosiasialta vasemmisto sulki silmänsä ja korvansa.

Kyyyyllä! Neljännen kerran!! Ukrainan hallinto oli jo aiemmin väkivalloin tukahduttaneet Krimin kansan halun irtautua Ukrainasta, johon Krim juridisesti ei koskaan ole kuulunutkaan.

Suomen vasemmisto tuomitsi tietämättömyyyttään Venäjän Krimin ”miehittämisen”. Tietämättömyyttään. SKP:kin!!!!

Ymmärrän kyllä vasemmiston nuorison innon. Sitä pitää olla. Mutta ei sen tarvitse olla tyhmyyttä!

Onko oikein sanoa tietämättömyyttä tyhmyydeksi? Sitähän suurin osa Suomalaisista on.

Tietämättömiä. Tietoa ei saa. Ei edes kouluissa.

Näin itsekin -60 luvulla koulujen opettajien varsin oikeistolaisen opetusmetodien. Virkakielto, vasemmistolaisia ei opettajiksi otettu, kuin vahingossa.

Homoilu oli jyrkästi kriminalisoitu…

…niin, jaa eksyin aiheesta… Suomessa on ollut varsin oikeistolainen ilmapiiri, siitäkin huolimatta, että vasemmisto on ollut hyvin vahva.

Armeijassa ollessani 1979 päävihollinen silloinkin oli Venäjä (Neuvostoliitto). Joka helvetin päivä sen sai kuulla. Ja auta armias, jos sanoi poikkipuolisen sanan tästä doktriinista…häkki heilui ( seitsemän vuorokautta olin kovassa, heinäkuussa 1979, kadettikoulun esikunta Santahamina).

Onko Suomi demokratia? Ei tietenkään! Se on samanlainen ”demokratia” kuin USA. Rahalla saa…

Joukkoja on koottava. Mutta miten? Ei ole enää minkäänmoista organisaatiota. Ei ainakaan vasemmalla.

Markku Huhtala, Tampere, Rantaperkiö

15 vastausta artikkeliin “Maailma huolettaa, mutta miksi?”

  1. Markku Huhtala: ”USA on aktivoitunut entisestään sotilaallisesti, kun Joe Biden astui USAn presidentiksi.”

    *
    Katsohan MH vähän mitä ryssä on tehnyt Ukrainassa.

    Kymmeniä tuhansia siviilejä on kuollut ryssien hyökkäyksissä. Kokonaisia kaupunkeja ryssät ovat tuhonneet syvältä Venäjästä lähetetyillä ohjuksilla.

    Ryssät ovat syyllistynet tuhansiin sotarikoksin Ukrainassa.

    Koko Eurooppa valmistautuu seuraavaan Putinin siirtoon – ei vain USA
    *
    Muuten, MH, paljonko ryssät maksavat sinulle näistä kirjoittamistasi sepustuksistasi?

  2. Mistä Markku Huhtala , olet tuon perättömän väitteen vetänyt, Moskovasta vai?

    ”Neljännen kerran!! Ukrainan hallinto oli jo aiemmin väkivalloin tukahduttaneet Krimin kansan halun irtautua Ukrainasta, johon Krim juridisesti ei koskaan ole kuulunutkaan.”

  3. Kun Budapestin sopimus allekirjoitettiin, Venäjä tunnusti Krimin kuuluvan Ukrainaan.

    Lisäksi:
    Sopimuksen mukaan Venäjä, USA ja Britannia takaavat Ukrainan itsenäisyyden ja sen rajojen muuttumattomuuden.

    Sopijat lupasivat lisäksi, etteivät ”koskaan käytä aseitaan Ukrainaa vastaan muuten kuin itsepuolustukseksi tai YK:n päätöksen seurauksensa”.

    ***************************************************************************
    Voiko venäläisten allekirjoittamaan sopimukseen luottaa?

    Budapestin ydinsulkusopimuksen allekirjoittivat 1994 presidentit Boris Jeltsin..

    http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288659631485.html

    28.2.2014

    Näihin Clintonin ja Jeltsinin turvatakuihin Ukraina vetoaa

    *
    Sopimuksen mukaan Venäjä, USA ja Britannia takaavat Ukrainan itsenäisyyden ja sen rajojen muuttumattomuuden.

    Takasiko Venäjä?

    Venäläiset tunnetaan porukkana, joka pyyhkii pyllyään sopimuksella, kun se ei enää hyödytä heitä.
    *
    Budapestin ydinsulkusopimuksen allekirjoittivat 1994 presidentit Boris Jeltsin (vas.), Bill Clinton, Leonid Kutshma ja pääministeri John Major.

    Ukrainan ulkoministeriö on kaivanut esiin liki 20 vuotta vanhan sopimuksen, jossa Venäjä, Yhdysvallat ja Britannia antavat turvallisuustakuut Ukrainalle.
    Britannian pääministeri John Major, Yhdysvaltain presidentti Bill Clinton ja Venäjän presidentti Boris Jeltsin allekirjoittivat Budapestissa joulukuussa 1994 yhdessä Ukrainan presidentin Leonid Kutshman kanssa ydinsulkusopimuksen, jossa Ukraina luopui sille jääneistä Neuvostoliiton ydinaseista.

    Ydinaseettomuuden ehdoksi Ukraina vaati turvallisuustakuut.

    Sopimuksen mukaan Venäjä, USA ja Britannia takaavat Ukrainan itsenäisyyden ja sen rajojen muuttumattomuuden.

    Sopijat lupasivat lisäksi, etteivät ”koskaan käytä aseitaan Ukrainaa vastaan muuten kuin itsepuolustukseksi tai YK:n päätöksen seurauksensa”.

  4. Uskossanne ette horju.

    Krim ei juridisesti ole koskaan kuulunut Ukrainaan.
    Hrutsev pääsihteerinä ja Ukrainalaisena julisti sen liittäneensä Ukrainaan ystävyyden osoituksena.
    Näin se meni.

    Albanus: kirjoitat sopimuksista. Ovat oikeita.
    Mutta ei niitä Länsi noudattaneet, ei sen paremmin Ukrainakaan.

    Olehan tarkkana. Albanus.

    Minskin sopimusta ei USAn eikä EUN suosituksisa Ukraina noudattanut.
    Venäjä sen piti.
    Tämäkin on fakta.

    Ukraina toimi toisin, Minskin sopimuksista huolimatta. USAn ja EUn käskystä.
    Venäjä noudatti Minskin sopimusta kirjaimellisesti.

    Albanus, et varmaan hetkeäkään epäile sopimuksia? Mutta kuka noudatti ja mitä? Et tiedä, kuin sen, mitä valtameida kertoo.

    1. Markku Huhtala – satuile ihan vapaasi Hrutsevin lahjoituksista – mistä oletkaan keksinyt?

    2. Eli ryssä saa sopia mitä tahansa ja pyyhkiä sitten paperilla persettään ja murhata kymmeniä tuhansia , koska haluavat.
      Olet todella ryssän kätyri Huhtala.

    3. Tässä lukemistoa Markku Huhtalalle:

      https://fi.wikipedia.org/wiki/Minsk_II

      Minsk II on helmikuussa 2015 Valko-Venäjän Minskissä solmittu tulitaukosopimus, joka määrittelee ehdot Itä-Ukrainan sodan lievittämiseksi. Sopimuksessa allekirjoittajina olivat Ukrainan, Venäjän, Ranskan ja Saksan johtajat. Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö (ETYJ) järjesti tulitaukosopimukseen johtaneet neuvottelut sen jälkeen, kun Minskissä syyskuussa 2014 sovittu tulitauko murtui tammi-helmikuussa 2015. Minsk II:ssa sovittujen toimenpiteiden oli määrä saattaa aiemmin sovittu tulitauko uudelleen voimaan.
      .
      Itä-Ukrainan sodassa taistelut jatkuivat edelleen alkuvuodesta 2015 huolimatta toistuvista yrityksistä ratkaista tilanne.[1] Vaikka syyskuussa 2014 solmittu Minskin sopimus vähensikin merkittävästi taisteluja Itä-Ukrainassa, alueellisia kahakoita puhkesi silti.
      .
      Tammikuun 2015 alussa Donetskin kansantasavallan (DNR) ja Luhanskin kansantasavallan (LNR) separatistit aloittivat uuden hyökkäyksen Ukrainan hallitsemille alueille, mikä johti Minskissä sovitun tulitauon täydelliseen romahdukseen.[2] 21. tammikuuta, raskaiden taistelujen jälkeen, DNR:n joukot valtasivat symbolisesti tärkeän Donetskin kansainvälisen lentoaseman. Tämän jälkeen separatistit laajensivat hyökkäystään Debaltseveen, joka on tärkeä maantie- ja rautatieliikenteen solmupiste.
      .
      Uudelleen syttyneet taistelut aiheuttivat kansainvälisessä yhteisössä kasvavaa huolta. Ranskan presidentti François Hollande ja Saksan liittokansleri Angela Merkel laativat uuden rauhansuunnitelman 7. helmikuuta. Ranskalais-saksalainen suunnitelma nähtiin Minskin sopimuksen elvyttämisenä. Presidentti Hollande totesi suunnitelman olevan ”viimeinen mahdollisuus” konfliktin ratkaisemiseksi.

  5. https://fi.wikipedia.org/wiki/Krim

    27. helmikuuta 2014 Venäjä miehitti Krimin salaisella sotilasoperaatiolla ja anasti sen Ukrainalta, josta syntyi Krimin kriisi. Venäjä muodosti sinne itselleen mieleisen hallinnon ja järjesti maaliskuussa 2014 kansanäänestyksen alueen liittämisestä Venäjään.

    *

    Venäjän sisällissodassa alue kärsi merkittäviä tuhoja, sillä se oli valkoisten keskeinen tukikohta.

    Saksa valloitti Krimin 1941 muutamaksi vuodeksi. Neuvostoliiton valloitettua alueen takaisin, Krimin asukkaita syytettiin yhteistyöstä saksalaisten kanssa ja heidät päätettiin siirtää muualle Neuvostoliittoon.

    Krimin valtaväestö oli Krimin tataareja, jotka Josif Stalin pakkosiirrätti 18. – 20. toukokuuta 1944 Keski-Aasiaan. Huomattava osa 200 000 karkotetusta menehtyi kuljetuksien aikana.

    Venäläistämistoimien yhteydessä vuonna 1946 Krimille vuonna 1921 myönnetty autonominen asema lakkautettiin kokonaan.

    ****
    Kun Budapestin sopimus allekirjoitettiin, Venäjä tunnusti Krimin kuuluvan Ukrainaan.

    Lisäksi:

    Sopimuksen mukaan Venäjä, USA ja Britannia takaavat Ukrainan itsenäisyyden ja sen rajojen muuttumattomuuden.
    Sopijat lupasivat lisäksi, etteivät ”koskaan käytä aseitaan Ukrainaa vastaan muuten kuin itsepuolustukseksi tai YK:n päätöksen seurauksensa”.

    ***************************************************************************
    Voiko venäläisten allekirjoittamaan sopimukseen luottaa?

    1. Ei koskaan ole voinut eikä voi.
      On se vaan ihme, että joku kehtaa puolusteka ryssän tekemää sotarikosta sillä, että USA muka on sotaisa.
      Kommunisti puolustaa fasistista ryssää suu sauhuten????????

    2. Kiitos Albanus tämmöisestä hyvin asiallisesta historia-koonnista tänne. 🙏🏼 👌🏼

  6. Markku Huhtala : ”Albanus: kirjoitat sopimuksista. Ovat oikeita.
    Mutta ei niitä Länsi noudattaneet, ei sen paremmin Ukrainakaan.
    Olehan tarkkana. Albanus.”

    Oletpa itse tarkkana, ja kerro miten Ukraina ja Länsi eivät noudattaneet Budapestin sopimusta.

    *

  7. Näitä ”kansoja” polkaistaan aina sopivasti, ”Krimin kansa” jota ”Ukraina sorti”. Samalla metodilla kuin aikoinaan ”Palestiinan kansa” niistä arabeista jotka tuhoamissodan epäonnistuttua joutuivat pakenemaan tai jäivät Israelin alaisuuteen.

Vastaa käyttäjälle Mika Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *