Ongelma on Neuvostoliitto, Neuvostoliitto, Neuvostoliitto

Oikea ongelma on Sosialismi.

Sosialismi, jonka tuotanto perustuu yhteiskunnalliseen omistukseen.

Siinä se.

Kapitalismissa tästä ei mitään haluta puhua eikä ymmärtää. Siitä pitää huolen omistavan luokan omistuksessa olevat tiedotusvälineet.

Sosialismissa puolestaan yksi puolue propagoi, usein ristiriitaisesti sisäisestä tilanteesta ja arjesta.

Ristiriitaisesti siksi, että todellisuus on ihan toista kuin valtaapitävän puolueen hallinnoima tiedotus.

Siksi tavallinen kansa erkaantuu puolue-eliitistä.

Niin tapahtuu kapitalismissakin.

Mikä neuvoksi?

Kapitalismissa raha päättää, mitä päätetään. Sosialismissa periaatteessa kansa, käytännössä puolue. Yksi puolue. Kommunistinen puolue.

Kapitalismissa kommunistit ovat aivan hätää kärsimässä nykyään.

Vaikka ei tarvitsisi.

Kommunistit ovat jo aika sitten alkaneet näperrellä ihan pienten asioiden parissa, kapitalismissa. Kuten: Feminismi ja sukupuolinen tasa-arvo, joka kertoo kommunistien neuvottomuudesta.

En puhu Suomesta, pelkästään.

Vasemmisto etenee monessa kapitalistisessa maassa. Etenkin Euroopassa.

Myös konservatiivit etenee.

Miksi?

He etenevät juuri meidän vasemmiston kyvyttömän politiikan ansioista!

Ymmärrättekö?

Juuri nyt minä esimerkiksi, olen konservatiivien kannalla. Niin USAssa kuin Englannissakin.

Vaikka Boris Johnsson kävikin nutistamassa keväällä Zelenskiä, joka oli rauhan neuvotteluja aloittamassa Putini kanssa.

Ai, ette tienneet?

Noh, niin kuitenkin kävi, en sitä enempää selvitä.

Suomessa homot ja runkkarit ovat hallituksessa, joten Venäjä on vihan aihe numero yksi.

Ukrainaa rahoitetaan, maksoi mitä maksoi.

Venäjä on toinen maa. Ystävällinen maa, josta hunajaa on Suomelle tullut, ja paljon.

Nyt ei. Yhtään!

Suomi, ja Eurooppa on pulassa. Ei Venäjä!

Markku Huhtala, Tampere, Rantaperkiö.

6 vastausta artikkeliin “Ongelma on Neuvostoliitto, Neuvostoliitto, Neuvostoliitto”

  1. Sosialismissa ja kommunismissa asioista päättää puolue-eliitti ja kansa kärsii ja maksaa vapaudellaan ja hengellään.

  2. Eilinen tv-ohjelma: Ansa – toveri pettää toverin? Poikkeavia kantoja ei suvaita sillä niistä 10 v ja pahoipitely kaupan päälle.

    1. Venäjä, Venäjä ..

      Erikoisesti suositeltavaa katsottavaa Markku Huhtalalle ja bänen uskonveljilleen

      Ohjelmassa käy ilmi, että mitä tapahtuu Ukrainassa miehitetyillä alueilla, on normitoimintaa Venäjällä – nimittäin, mielivaltaisia pidätyksiä, pidätettyjen raiskauksia ja kidutuksia.

      ****
      https://areena.yle.fi/1-63263356

      Ansa Moskovassa

      Venäjän tiedustelupalvelu FSB virittää aktivistinuorille ansan, jolla on kohtalokkaat seuraukset. Syytökset terrorismista ja 10 vuoden vankeus uhkaavat Anjaa ja hänen ystäviään.

  3. MH : ”Vaikka Boris Johnsson kävikin nutistamassa keväällä Zelenskiä, joka oli rauhan neuvotteluja aloittamassa Putini kanssa.”

    ****
    Ryssien kanssa tehdyt sopimukset ovat kuin veteen piirretty viiva – kun selkäsi käännät ryssä on jo rikkomassa sopimusta.

    ****
    Onko mikään muuttunut sitten ..?

    Kun Budapestin sopimus allekirjoitettiin, Venäjä tunnusti Krimin kuuluvan Ukrainaan.

    Lisäksi:
    Sopimuksen mukaan Venäjä, USA ja Britannia takaavat Ukrainan itsenäisyyden ja sen rajojen muuttumattomuuden.

    Sopijat lupasivat lisäksi, etteivät ”koskaan käytä aseitaan Ukrainaa vastaan muuten kuin itsepuolustukseksi tai YK:n päätöksen seurauksensa”.

    *
    Voiko venäläisten allekirjoittamaan sopimukseen luottaa?
    .
    .
    http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288659631485.html
    .
    28.2.2014
    Näihin Clintonin ja Jeltsinin turvatakuihin Ukraina vetoaa

    *
    Sopimuksen mukaan Venäjä, USA ja Britannia takaavat Ukrainan itsenäisyyden ja sen rajojen muuttumattomuuden.

    Takasiko Venäjä?

    Venäläiset tunnetaan porukkana, joka pyyhkii pyllyään sopimuksella, kun se ei enää hyödytä heitä.
    *
    Budapestin ydinsulkusopimuksen allekirjoittivat 1994 presidentit Boris Jeltsin (vas.), Bill Clinton, Leonid Kutshma ja pääministeri John Major.

    Ukrainan ulkoministeriö on kaivanut esiin liki 20 vuotta vanhan sopimuksen, jossa Venäjä, Yhdysvallat ja Britannia antavat turvallisuustakuut Ukrainalle.

    Britannian pääministeri John Major, Yhdysvaltain presidentti Bill Clinton ja Venäjän presidentti Boris Jeltsin allekirjoittivat Budapestissa joulukuussa 1994 yhdessä Ukrainan presidentin Leonid Kutshman kanssa ydinsulkusopimuksen, jossa Ukraina luopui sille jääneistä Neuvostoliiton ydinaseista.

    Ydinaseettomuuden ehdoksi Ukraina vaati turvallisuustakuut.

    Sopimuksen mukaan Venäjä, USA ja Britannia takaavat Ukrainan itsenäisyyden ja sen rajojen muuttumattomuuden.

    Sopijat lupasivat lisäksi, etteivät ”koskaan käytä aseitaan Ukrainaa vastaan muuten kuin itsepuolustukseksi tai YK:n päätöksen seurauksensa”.
    *

    1. Kyllä kommunisti luottaa ryssään.
      Sen tekemät sopimukset ovat yhtä tosia kuin muista maista neukkulaan tulleille rakennetut kulissit kauniista kommunismista ja onnellisista kansalaisista.

  4. Gulagu – Katseltavaa Markku Huhtalalle

    https://gulagu-net.ru/Torture_in_Russia

    Torture In Russia

    Tämä osio esittelee videomateriaalia – todisteita Venäjän kidutuksesta. Gulagu.netin asiantuntijat, jotka perustuvat yli 8 vuoden ihmisoikeustyöhön, laajaan kokemukseen, tutkivat tuhansia määriä erilaisia rikostapauksia ja teratavuja liittovaltion rangaistuslaitoksen instituutioiden videoarkistoa, ilmoittavat vastuullisesti, että kidutuksen ja nöyryytyksen ongelma on luonteeltaan systeeminen, ja tämän ongelman ratkaisemiseksi on uudistettava sekä liittovaltion vankeuslaitosta että näin ollen – oikeusjärjestelmää. Kidutuksen osana voimakoneistoa Venäjä peri NKVD:ltä ja Neuvostoliiton KGB:n gulagilta, ja jos vankiloiden julkisivuissa olevat kyltit on jo muutettu, meidän on vielä muutettava vankiloiden sortavaa olemusta. järjestelmää ja tehdä siitä inhimillisempi. Nämä videot osoittavat merkkejä rikoksista ihmisyyttä ja ihmisyyttä vastaan ja ovat perusta kansainvälisen tutkinnan aloittamiselle.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *