10 vastausta artikkeliin “Jungnerin (SDP) twiiti kertoo taas kaiken”

  1. Mitenkähän paljon suomalaisten politikkojen tekemiset ja tekemättä jättämiset ovat vaikuttaneet polkuihin jotka nyt ovat Venäjän suhteen edessä?

  2. Meinasi olla Rosatom, kaasuputki on ollut ? Mutta venäläistä kaasua on täällä käytetty vuosikymmenet eli ?
    Kymmenet yritykset siellä ovat olleet poiittisia päätöksiä.

  3. Mikael Jungner: Taloudellista yhteistyötä Venäjälle rakentaneet hävisivät, riidankylväjät voittivat.

    *

    Täytyy ihmetellä, miten tuollaisen tekstin kirjoittaja on voinut olla Suomessa päättävässä asemassa.
    .
    Varsinainen riidankylväjä on Putin, joka, niin uskon, ei voita vaan lähtee loputa Kremlistä jalat edellä.

    1. Samaa sakkia Tuomiojan ja kumppaneiden kanssa. Viimeiseen toveriin asti Kreml mieleisiä.

  4. Siinä Heikki on oikeassa että moni on ollut uskossa.

    Mutta Jungner on ottanut putinin vaalirahoja vastaan vielä aivan äskettäin. Moni muu sentäs tajusi ongelman Krimin valloituksen jälkeen.

  5. Samalla mureni se myytti jonka mukaan ”EU on ollut aikamme suurin rauhanprojekti”. Ei EU eikä kauppa vaan demokratia on estänyt sodat.

  6. Demokratiaa..

    https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/joku-jahtaa-mua-sanoi-maslah-16-viimeisessa-puhelussaan-aidilleen-nama-hetket-muuttivat-ruotsia-pysyvasti-sytyttaen-verisen-jengisodan/8495424#gs.ea8azk

    06.09.2022

    ”Joku jahtaa mua”, sanoi Maslah, 16, viimeisessä puhelussaan äidilleen – nämä hetket muuttivat Ruotsia pysyvästi sytyttäen verisen jengisodan

    Ruotsin rikollisjengien välinen sota on yhä raaempaa ja vailla armoa. Palkitun ruotsalaisen rikostoimittajan Diamant Salihun uutuusteos raottaa jengisodan alkupistettä – kaikki alkoi yhdestä riidasta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *