Lisää munauksia Sanna Marinilta

”Suomen viisumilinja perustuu Sanna Marinin (sd) hallituksen päätöksiin, joita ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr) on perustellut muun muassa sillä, että Suomi ei pidä venäläisiä turisteja turvallisuusuhkana vaan arvioi viisumilinjaa eettisenä ja moraalisena kysymyksenä.”

Eipä tässä muuta kun maata johtaa bile hile ja tämä toinen Vihreistä…

11 vastausta artikkeliin “Lisää munauksia Sanna Marinilta”

  1. Baltian maat ja Puola vetävät linjaa, ettei muiden EU-maiden myöntämillä Schengen-viisumeilla ei pääse näihin maihin.

    Saksa (ainakin) ajaa lepsua linjaa.

    *
    Bryssel näyttää olevan tekemässä (oikean) päätöksen:

    https://yle.fi/uutiset/3-12616840

    EU:lta tiukat linjaukset venäläisten viisumeille – jo myönnetytkin otetaan tarkasteluun

    Euroopan unioni aikoo linjata tiukasti venäläisten turistiviisumeja, kertoi Euroopan unionin sisäasioista vastaava komissaari Ylva Johansson perjantaina päivällä vieraillessaan Nuijamaan raja-asemalla. Hänen mukaansa enää ei ole olemassa perusteita päästää venäläisiä helposti EU:hun.

  2. Vaikka nykyhallitusta voi myös kehua joistain päätöksistä, heillä on ollut selvä kyvyttömyys mennä tärkeimpien ystävien linjoille monessa asiassa, heti koronasta alkaen. Mistä tämä naapuriviha?

    1. Mielestäni taustalla on Suomen poliittisen eliitin halu esiintyä EU:n mallioppilaana. Samalla kun monet maat ovat pistäneet Schengen-sopimuksen jäähylle (sopimuksen vastaisesti), niin Suomi pitää siitä tiukasti kiinni.
      *
      Tätä Suomi ei uskaltanut:

      Baltian maat ja Puola vetävät linjaa, ettei muiden EU-maiden myöntämillä Schengen-viisumeilla ei pääse näihin maihin.

  3. Eihän sillä ole mitään merkitystä minkälaisen kannan EU ottaa. Onhan se jo moneen kertaan nähty keskustelu pidetäänkö itäraja kiinni vaiko auki. EU valtioilla tuntuu olevan hyvinkin paljon omia tulkintoja, miksei ei myöskin Suomella.

  4. Suomettumisen aika oli niin pitkä, varovaisemmat arvelevat että sen ei vielä kokonaan ole hyvä olla ohi.

  5. Viisumeita merkittävämpi ongelma:

    Halituksemme on pyrkinyt pitämään kansan tyytyväisenä lisäämällä velanottoa.
    *
    https://www.hs.fi/visio/art-2000009064164.html

    Vertasimme Suomea muihin maihin: Valtio käyttää liikaa rahaa eikä verota tarpeeksi

    Kevään vaaleissa tullaan jankkaamaan Suomen työllisyysasteesta. Todellisuudessa Suomen ongelma on yli varojen eläminen, kirjoittaa HS Vision toimittaja Tuomas Niskakangas.

  6. Marinin viesti/puhe oli ihan selkeä ja se oli tarkoitettu koko EUlle jossa yhteinen päätös pitää tehdä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *