33 vastausta artikkeliin “Potilasturvallisuuslaki”

    1. Ei ole helppo rasti kenellekään. Viime perjantaina 3 tuttavaani hoitoalalla (ovat tehohoidossa töissä KYS:ssä) sanoivat itsensä irti….muihin töihin menevät

  1. Taas täysin asiaton avaus.

    Kysymys on yksi kertaisesti siitä, että hallitus ja ministerit joutuvat syytteeseen virksvastuulain nojalla laiminlyönistä, jos lakko aiheuttaa kuolemia.
    Lakko on lopetettava sopimuksin.

  2. ”Perhe- ja peruspalveluministeri Aki Lindénin (sd) mukaan potilasturvallisuuslaki voi astua voimaan jo maanantai-iltana ja sitä voidaan soveltaa tiistaina Helsingissä alkavaan kotihoidon lakkoon.
    PERHE- JA PERUSPALVELUMINISTERI Aki Lindén (sd) puolusti Ylen Ykkösaamussa lauantaina potilasturvallisuuslakia, jonka myötä hoitohenkilökuntaa voitaisiin määrätä töihin työtaistelun ollessa käynnissä.”
    (IS)

  3. Jospa potilasturvallisuudesta oltaisiin huolissaan muulloinkin kuin mahdollisen lakon aikana, mutta kun ei olla ja näin ollen se vaarantuu oikeastaan päivittäin ja niin on jatkunut jo vuosia.

  4. Tämä on valitettavaa, MUTTA yksikään muu ay-liitto ei ole tarkoituksella uhannut ihmishenkiä tähän mennessä, vaan ovat aina hoitaneet suojatyöt.
    Nyt tämä hoitajien jyräpomopari päätti tietoisesti vaarantaa ihmishenget.
    Se vaan on törkeää.

    1. Tätä ihmishenkien vaarantamista on jatkunut usean vuoden ajan. Siihen ei hallitus ole puuttunut. Liian vähän tekijöitä liikaa potilaita,,,siinä kuulkaas kuolee ihmiset käsiin.

  5. Ei tässä ole helppo rasti kenellekään. Silti ihmettelen että resurssit ovat rajattomat lainsäädäntöprosesseihin – jotka eivät ole halpoja lyhyessä tai pitkässä jänteessä – mutta senttiäkään ei ole rahaa hoitajien palkkoihin tai työoloihin.

    1. Valvira MTV:lle: Jo liki tuhat sote-alan ammattilaista on hakenut ammattioikeuksiensa poistamista tänä vuonna, niin, ja puolet opiskelijoista keskeyttää hoitoalanopinnot ….mistä saadaan kohta tekijät ?

      Olisko sitä palkkaa pitänyt nostaa ajoissa! Nyt olemme jo liian syvällä suossa….pohjaa ei näy ja sammal lipeää käsien alla…

      1. Ay- aktiivi Marko. Kuten tiedät, palkoista sopivat työnantajat ja työntekijät. Varsinkaan porvaripuoli ei ole enää halunnut siihen valtioita sotkea. Taidat olla vasemmistolaisempi kuin SDP.

        1. Ehhei, ei siitä ole kysymys vaan siitä että nyt tehtiin laki turhaan koska HOITAJAJÄRJESTÖT Tehy ja Super eivät aloita käräjäoikeuden kieltämää lakkoa!

          Eli koko pakkolaki on turhaa.

          Itse en kuulu mihinkään liittoon.

  6. Porvarihallitus olisi tietysti jo lyönyt rahat kouraan hoitajille. Ay- liike ja julkinen sektori ovat aina olleet porvaripuolueiden suosikkeja. Eivätkä porvaripuolueet ole juuri huolissaan valtionvelasta.
    Vai miten se nyt meni? Haiseeko tai löyhkääkö tässä sittenkin kaksinaismoraali ja tekopyhyys? Mikäs hallitus se olikaan säätämössä pakkolakia KAIKILLE työntekijöille jos nämä eivät suostuisi tekemään ylimääräistä työtä samalla palkalla?

    Niin tai nöin, mikään ei kelpaa. Jos annat rahaa olet tuhlari joka saattaa maan perikatoon, jos taas et anna niin olet julma orjapiiskuri. Syy ei olekaan teoissa vaan siinä että jonkun mukaan istut väärän kyltin takana. Kannatat Ilvestä vaikka pitäisi Tapparaa ja silloin kaikki mitä teet on väärin.

  7. Laki tehtiin kaiken varalta. Mutta oletko sitä mieltä, että valtion pitää puuttua asiaan ja kaivaa rahat hoitajien palkkoihin? Ja ettö hoitajien pitää saada sopimus joka takaa joka vuosi automasttisesti enemmön kuin muut alat saavat? Ja pitääkö valtion siihenkin antaa rahat?

    1. Hoitajien palkat on polkenut paikallaan pitkään, puolet hoitoalaa opiskelevista jättää opinnot kesken kun näkevät mitä se työ siellä kentällä on ja kuinka huono on palkka.

      Olisko ollut VIISAAMPAA maksaa sitä palkkaa niin tätäkään ongelmaa ei olisi. Suomi kippaa mm kehitysmaihin joka vuosi 1 200 000 000€ rahaa ja lisää olisivat ottamassa. Olisko tälle rahalle ollut käyttöä vaikka niihin palkkoihin.

      Menen nukkumaan. Öitä.

    2. Norppa, kenen luulet olevan palkanmaksajana hyvinvointia Kurikka? Ei kai se vaan ole valtio ?

      1. Helvetti kun pitäisi aina ottaa tabletissa ennustava tekstinsyöttö pois päältä.
        Siis kenen luulet olevan palkanmaksaja hyvinvointialueilla, ei kai se vaan ole valtio?

  8. On lähtökohtaisesti jotenkin hieman huvittavaa se miten hoitajien esittämät lakkouhkaukset, joiden toteuttaminen kiellettiin jo olemassa olleen lain perusteella on saanut aikaan hoitajia niin rajusti arvostelevaa keskustelua mutta se, että järjestelmässä itsessään on jatkuvasti ihmishenkiä ja terveyttä uhkaavia valuvikoja ei tuota suurempaa ongelmaa.

    Ei ne ongelmat ole vahingossa syntyneet vaan ne ovat seurausta tehdyistä valinnoista ja käytännöistä.

    1. Niin. Palkkaa ei ole nostettu niinkuin olisi pitänyt, porukkaa ei enää riitä tarpeeksi töihin ja alkaa joukkopako.

  9. Näytää monelta unotuvan se, että nyt on kysymys akuutista osakriisin ratkausista, estää ihmishenkien menetys lakon aiheuttamasta syystä.
    Eri asia on se, mitä on tehty tai tekemättä tai tehdään pikällä tähtäimellä.

    1. Tilanteeseen puuttumiselle oli laki jo valmiina olemassa, jota myös käytettiin.

      En tiedä eikö hallituksen jäätävän monipäisessä avustaja-armeijassa ole ainuttakaan joka olisi tämän ymmärtänyt.

    2. Hoitajia on muuttanut muihin maihin ja muuttaa paremman palkan ja arvostuksen takia. Porukkaa tulee eroamaan tänä vuonna ennätys määrä. Tuo tilasto pois muuttamista hoitajista on 2 vuotta vanha.

      ’Suosituimmat kohdemaat ovat olleet Ruotsi, Norja ja Yhdistynyt kuningaskunta. Maastamuuttajista 28 prosenttia oli alle 36-vuotiaita. Eniten (28 %) maasta muuttivat 26-30-vuotiaat sairaanhoitajan ammatissa työskentelevät, toiseksi eniten (18 %) 19-25 vuotiaat ja kolmanneksi eniten (16 %) 31-35-vuotiaat. (Lähde: Tilastokeskuksen ostotilastot 2020).”

      https://sairaanhoitajat.fi/ammatti-ja-osaaminen/tilastoja-sairaanhoitajista-2/

  10. Laki tai ei HS:n käräjäoikeus kielsi kotihoidon lakot, joka olisi toteutunut ilman sitä päätöstä hulimatta Eduskunnan äänestystulosta.

    Mikä lienee ollut motiivi, että vain persut ja KD olivat vastaan ml. muutama vasuri ?
    Arvaan: vaalikiima ja pelko viimeistenkin äänestäjien katoamisesta.
    Tai persut ovat liittyneet vasuripolitiikan ja niinkuin täällä kutsuvat, kommarien kanssa yhteisrintamaan !

    1. Perus HK se kaikken tietää. Varsinaista 7-Päivää Lehden uutisointia taas

    2. Aika kömpelö esitys kun vasuripoliitikot olivat muutamaa poikkeusta lukuunottamatta lain kannalla, lain jota ei edes tarvita, mutta näytettiin kuitenkin hoitajille heidän paikkansa.

  11. Asiassa on valitettava tosiasia, että hoitsujohto on ajanut itsensä ahtaaseen nurkkaan ja koitti pelastaa nahkansa tuolla ihmishenkien uhkailulla.
    Hoitajille olisi asiallista antaa lisää palkkaa, mutta sen aika olisi vasta, kun tuon sotesotkun perusteella on ne palkat tasattu koko maassa.
    Vasta sen jälkeen on tosiasiassa mahdollista arvioida todellinen tilanne.
    Nyt nämä ay-jyrät koittavat mahdottomia etukäteen, minkä päälle tulisi se tasoitus.
    Ahneus on mahtava voima ja se johtaa ytällaieen.

  12. Hoitajien palkat eivät ole huonot. Jotkut saavat huonompaa palkkaa vaikka on akateeminen tutkinto. Hoitajien työ on kyllä usein vastuullista ja varmasti raskasta- Palkankorotus ei kuitenkaan työoloja paranna vaan luultavasti käy päinvastoin: kun rahat menevät palkankorotuksiin niin hoitajien pitää venyä entistä enemmän. Ja myös hoitajien työssä on paljon eroja, kaikkien työ ei ole yhtä raskasta. Yhteinen palkankorotus ei sitäkään huomioisi.

    Hoitajille kuuluu lakko-oikeus ja asialliset palkankorotukset, mutta systeemi, joka lupaisi hoitajille aina muita enemmän kuulostaa kyllä vähintään omituiselta. Eikä lakko-oikeus saa vaarantaa toisten henkeä. Jos sitä varten säädettiin ”turhaan” laki niin se oli vain asian varmistamista. Mitä pahaa siinä sitten oli? Kyllä meiltä löytyy muitakin aloja jotka voisivat kiristää palkankorotuksia uhkaamalla lopettaa elintärkeitä toimintoja, Ehä armeijan upseerit voisivat seuraavaksi uhata mennä kaikki lakkoon kuukaudeksi ja antaa Venäjän miehittää Suomi elleivät saa haluamaansa palkkaa.

    Sitä ihmettelen miten joku valittaa valtion velkaa mutta samalla haluaa lisätä valtion menoja sote-sektorin suurilla palkankorotuksilla.

    1. Marinin hallitus lisäsi jo sotepelleilyllä n. miljardin pysyviä menoja vuodessa.
      Saa keksiä kummastri säästöjä eri paikoista sen maksamiseksi, mutta tälle hallitukselle ainoa ratkaisu on lisää velkaa ongelman siirtämiseksi tulevaisuuteen muille.

      1. On aina yhtä hauskaa, kun joka-alan-asiantuntija paljastaa todellisen minänsä.

Vastaa käyttäjälle Marko Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *