Sotasiivestä hyvää päivää!

Ironista että eräs teki minusta blogin tuossa taannoin  pilaillen että kuvittelen minkään uhkan kohdistuvan Suomeen…toivottavasti täällä ihmiset on seurannut mitä maailmalla tapahtuu eikä syönyt pelkkää valkosipulia pimeässä.

Ohessa uusin blogini ja sieltä kaksi linkkiä vanhempiin, keskustelu alueella se 2019 vuoden blogini ..olisi pitänyt silloin vaihtaa vuosilukua? Toivotaan ettei toteudu.

 

17 vastausta artikkeliin “Sotasiivestä hyvää päivää!”

  1. Aina pitää mielessä on että vihollinen tulee aina sieltä mistä vähiten sitä odotat puolustusvoimien pitää aina valmistautua sotaan olipa tilanne mikä hyvänsä
    Voi olla että juuri sillä hetkellä ei siltä näytä se on ainoa oikeatapa terv tepivaari

    1. Ei Venäjä minnekään hyökkää.

      Ihan huvin ja urheilun vuoksi Suomessa ollaan määrärahoja nostamassa mahdollista tilannetta varten, ihan reippailun vuoksi UTVA kokoontuu jatkuvasti sekä NATO asiasta käydään visailun vuoksi keskustelua kun ei ole muutakaan tekemistä …

      🌴🌴🌴👍

      1. Kuka noin on sanonut eipäs mennä edelle asioista joista ei tiedetä
        Nato keskustelu ei ole tämän sodan asia vaan aivan muuta terv tepivaari

  2. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/mihail-hodorkovski-mtv-lle-suomi-ei-ole-turvassa-neutraali-asema-ei-suomea-pelasta-mutta-nato-voisi-mahdollisesti-pelastaa/8368998#gs.rehmlb

    Mihail Hodorkovski MTV:lle: Suomi ei ole turvassa – ”Neutraali asema ei Suomea pelasta, mutta Nato voisi mahdollisesti pelastaa”

    Maanpaossa elävä Putin-kriitikko ja entinen oligarkki Mihail Hodorkovski sanoo Ukrainan taistelevan koko Euroopan turvallisuuden puolesta. MTV:n Asian ytimessä -ohjelman haastattelussa hänellä on vakava viesti Suomelle.

    *

    https://www.mtv.fi/sarja/asian-ytimessa-33001049

    MTV:n Asian ytimessä -ohjelma , 2.3.2022 klo 20.00 (tulossa)

  3. https://yle.fi/uutiset/3-12341274

    Lähes kuka tahansa voi seurata venäläissotilaiden viestintää Ukrainassa – ja se saattaa paljastaa myös sotarikoksia

    *
    Osa kaupungista on tuhottu lähes kokonaan. Emme pysty laskemaan uhreja, mutta uskomme, että ainakin sadat ihmiset ovat kuolleet.
    .
    Ukrainan sodan aikana Venäjän joukot ovat viestineet toisilleen alkeellisella analogisella tekniikalla, salaamatta viestejään. Käytössä on ollut jopa tavallisia kuluttajille myytäviä radiopuhelimia.
    *

    ShadowBreakin tutkijat kertovat venäläisjoukkojen keskustelua, jossa on muun muassa suunniteltu tykistöiskua siviilikohdetta vastaan.
    .
    .
    – Täyttäkää kaupunki tykistötulella, sanotaan eräässä radiokeskustelussa, jonka brittiläinen The Independent -lehti käänsi.

    ******************************************************************************
    https://www.russianwarchatter.info/#recordings

    Russian Military Radio Communications

    Recordings -osiossa voimme kuunnella venäläisten radioliikennettä.

    [ klikkaa otsikon oikealla puolella olevaa ikonia – käynnistyy kolmiosta ]

  4. Ukrainalaisten kohtalo on karmea.

    Sivutuotteena venäläisten hyökkäyksestä Ukrainaan on kusipäiden paljastuminen – tässä Aleksandr Bolšunov.

    Mistä Aleksandr Bolšunov välittää? – tuskin muusta kuin itsestään

    ************************************************************************
    https://www.hs.fi/urheilu/art-2000008657339.html

    Aleksandr Bolšunov kommentoi sotaa ja syytti rajusti norjalaisia: ”He välittävät vain itsestään”

    Bolšunov uskoo, että kilpailukiellon takana ovat erityisesti norjalaiset hiihtäjät.

  5. Bolsu oli diplomaattinen. Ei hslunnut pahoittaa Putinin mieltä.

  6. ”Times: Ukrainan presidentti selvinnyt kolmesta salamurhayrityksestä viikon aikana
    Brittilehti The Timesin mukaan Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi on selvinnyt kolmesta salamurhayrityksestä viikon aikana. Presidentin perässä on lehden tietojen mukaan tällä hetkellä ainakin kaksi palkkasoturiryhmää.” (IS)

    Näin kiva tuo itäisen naapurin presidentti, kun se on erimieltä naapurimaan presidentin kanssa se pistää hitmanit perään…

    1. Sehän on se normaali – ikäville henkilöille putous ikkunasta tai ”novotshuk” perään.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *