Tästä jäi kiinni mutta kenelle muille tämä on vuotanut tietoa …

”STT:n tietojen mukaan Helsingin Sanomien epäillään saaneen sotilastiedustelun salassa pidettävää aineistoa muistitikulla jo vuonna 2014. Aiheesta julkaistiin juttu kolme vuotta myöhemmin joulukuussa 2017. Paljon huomiota herättänyt juttu johti tietovuototutkintaan, joka on 4,5 vuoden jälkeen edelleen kesken.

Keskusrikospoliisi epäilee vuodosta Puolustusvoimien ex-tiedustelupäällikköä Georgij Alafuzoffia. Alafuzoff siirtyi Suomen sotilastiedustelusta EU:n tiedustelupäälliköksi vuonna 2013. ” (MTV 25.5.2022)

Yhdestä jäi kiinni, kuinka monesta ei…

Tämä tyyppihän on ollut aiemminkin otsikoissa. Alafuzoff on kummallisesti näissä tietovuoto tapauksissa ollut. Sattumaa. Minä kun en usko sattumiin…

Tämäkin on osa jotain muuta isompaa kokonaisuutta…🤔

5 vastausta artikkeliin “Tästä jäi kiinni mutta kenelle muille tämä on vuotanut tietoa …”

  1. Tämä venäjämielinen venäläinen Alfuzoff oli suomalaisena kommodorina jo Tshetshenian sotien aikana usein tiedotusvälineissä esillä puhuen tietysti imperialistisen roistovaltion Venäjän puolesta demokraattisia maita, kuten Tshetsheniaa vastaan. Arvatkaan kaksi kaksi kertaa kuka hänet nimitti Suomen Puolustusvoimien Pääesikunnan tiedustelupäälliköksi ja ylensi kenraalikuntaan.

    Minä silloin aikoinaan ehdotin julkisesti, että Alafuzoff potkittaisiin Puolustusvoimista, mutta jos se ei olisi mahdollista, niin lähetettäisiin vaikka Biafraan sotilasasiamieheksi.

    Se venäjämielinen venäläinen kuitenkin lähetettiin vielä EUhun pilaamaan Suomen ja suomalaisten mainetta.

  2. Pitäisikö äijälle antaa potku perseeseen ja lähettää Venäjälle? – pääsisi viettämään onnellisia eläkepäiviä Venäjälle

    *
    https://seura.fi/asiat/ajankohtaista/putinin-pihapiirissa-uutuuskirja-kuvaa-suomalaisamiraalia-vieraan-vallan-myyraksi/

    08.03.2022

    Putinin pihapiirissä -tietokirja kuvaa suomalaisamiraalia vieraan vallan myyräksi ja kaksoiskansalaiseksi – Georgij Alafuzoff vastaa: Loukkaavaa pötypuhetta
    .
    Kirjan mukaan Puolustusvoimatkin alkoi myöhemmin epäillä, että Suomessa olisi erittäin korkeassa virka-asemassa ollut ”vieraan valtion eduksi toimiva myyrä”.

    Kirja antaa ymmärtää, että myyrä olisi Alafuzoff, jonka ”venäläinen syntyperä ja kaksoiskansalaisuus” muodostivat riskin.

  3. Niin miksi Eurooppa ja Suomikin herännyt jo Thetseniaan suunnatusta operaatiosta ja samaa on jatkunt maa kerrallaan? Vasta nyt herättiin …

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *