Vai ei muutkaan mieti hyökkääkö Venäjä vai ei

 

”Lähes 70 prosenttia vanhemmista suomalaista pelkää vieraan vallan hyökkäystä Suomeen, selviää tuoreesta kyselytutkimuksesta. Sen mukaan uhka hyökkäyksestä huolestuttaa yli 55-vuotiaita suomalaisia koulutustaustasta riippumatta. Naisia asia huolestuttaa hieman enemmän kuin miehiä” (IL)

Eli…minä olin oikeassa koko ajan.

12 vastausta artikkeliin “Vai ei muutkaan mieti hyökkääkö Venäjä vai ei”

  1. Itse olen miettinyt tuota taistolais-kammoa, kun en oikein saa siitä kiinni, kun olen 90-luvulla syntynyt milleniaali, ja poliittisesti blondi, mutta täällä ihmisillä tuntuu olevan vahvoja tunteita, ja Satu Hassi (jonka linjauksiin minulla ei myöskään ole suhdetta) peräti leimattiin ”stalinistikommunistiksi”. Ja minuakin epäiltiin ”vanhaksi tekijäksi”, mikä tuntui käsittämättömältä ja ilmeisesti viittasi myös taistolaisuuteen? Eivätkö he olleet jotakin 70-luvun yliopistoväkeä, taistolaiset, mutta eivät kuitenkaan mitään LSD-kultin hippejä?
    Olisi kyllä kiinnostavaa jos täällä olisi enemmän erilaisia näkemyksiä esillä, vaikka se onkin vähän väsyttävää yrittää päästä jyvälle vanhempieni sukupolven ajan viha-nostalgisesta palapelistä.

    1. Jos olisit elänyt 60-luvun lopusta ja70-luvun, ymmärtäisit asian.
      Sinä aikana kommunismia kiihleästi ajavat taistolaiset ”murhasivat” demokratiaa kaikin keinoin ja vähänkin eri mieltä olevia savustettiin ulos yhteisöistä, työpaikoista jne jopa valheita levittämällä.
      Se oli monessa mielessä painajaismaista aikaa ja vasta taistolaiskiihkon vaimeneminen salli palata normaalimpaan elämään.
      Osa sen ajan taistolaisista on myöhemmin kääntänyt kelkkansa, mutta eivät alkuunkaan kaikki ja tuo Hassi mielestäni on edelleenkin enemmän punainen kuin vihreä.

      1. En sitä pysty kokematta ymmärtämään, mutta minulle on myös kuvailtu, miten nuo olisivat olleet kovin uudistus-mielisiä myöskin, että olisivat jotenkin uudistaneet kiihkolaisia totuuskäsityksiään kaiken aikaa niin, etteivät muut sitten pysyneet niissä mukana, vaan he itse ikään kuin saivat sitä kautta pönkitettyä omaa yhteiskunnallista valta-asemaansa. En tiedä.

      2. Asioita ei varmastikaan voi verrata, mutta tuo taistolaistouhu kuulostaa ehkä vähän samanlaiselta mitä luin mitä Kiinassa oli aikanaan tapahtunut, kun radikaalin uudistusmielinen yliopistoväki sai aikaan sen, että lopulta konservatiivisempia arvoja kannattaneet joutuivat pakenemaan Taiwanin saarelle.

  2. Onko vaan noinkaan ja siks toiseks Suomen puolustusvoimat ovatkin nyt eri luokkaa kun v 1939
    Eikä Suomalainen rakasta Venäjää en ainakaan minä
    Hyökkääkö Venäjä Suomeen sitä emme tiedä mutta kun puolustusvoimat ovatkin aina varuillaan siihen suuntaa
    Näillä mennään ja sekin että olemme hereillä joka hetki terv tepivaari

    1. Onneksi nyt on PV paremmassa hapessa, ei juuri YYA sakkia ole komennossa enää vaan puhaltaa aivan toiset tuulet

      1. V1939 puolustusvoimme oli nuori kun meille tultiin ilman lupaa kysymättä
        Aseita heikon laisesti ja onneksi kanta henkilöstö ei ole YYA puolustajia joka mellä oli melkoisen pitkään
        Nyt meillä on kunnon reservi terv tepivaari

  3. Heikki se ei muita arvostelekkaan…kaikki kun on hänen mielestään Persuja ja roskasakkia paitsi hän…

  4. Toimittaja Ilkka Kylävaara on kirjoittanut teoksen ”Taistolaisuuden musta kirja” (2004). Kylävaara oli itse taistolaisjoukoissa mukana ja kertoo kirjassaan mm. pöksylähetystöstä.

  5. https://www.kaleva.fi/taistolaisuuden-musta-kirjaei-riita-puhkaisemaan-p/2107890

    Kaleva 11.2.2004. Tuulikki Ukkolan kolumni.

    Taistolaisuutta ei saa sekoittaa suomettumiseen, vaikka yhtymäkohtia on. Kosketuspinta on sama, Neuvostoliitto.
    Suomettajat eivät sentään asettuneet viidenneksi kolonnaksi eivätkä myyneet isänmaata vieraalle vallalle, vaikka joutuivatkin nöyrtymään Neuvostoliiton edessä. Sen sijaan taistolaiset myivät sielunsa Neuvostoliitolle ja KGB:lle, vakoilivat, vainosivat ja ilmiantoivat tovereitaan.

    Vieläkin oksettaa, kun muistelee taistolaisten toimintatapoja. – –

    Jonkinlaista yritystä taistolaispaiseen avaamiseksi sentään on. Toimittaja Ilkka Kylävaara, itsekin taistolaisuuteen aikanaan hurahtanut, kokoaa liikkeessä mukana olleiden kokemuksia ja tuntoja ”taistolaisuuden mustaksi kirjaksi”.

    Monet takavuosien kulttuurivaikuttajat ovat tilittäneet tuntojaan julkisuudessa. Sen sijaan eturivin taistolaiset ovat vaienneet. Miksi? Eivätkö he vieläkään ymmärrä, että taistolaisuudessa oli kyse kollektiivisesta maanpetoksesta?

    1. Joo, minulle on kuvailtu myös noin, että se olisi ollut ”suomettumisen synkintä aikaa”. Tässä kuitenkin tuli täsmennystä, kiitos Juhak ja Lasse Kallo.

Vastaa käyttäjälle teuvo mast Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *