Katsoitteko eilen a-studion. Siinä mm Petteri Orpo (KOK) sanoi arvostavansa vihreää aatetta ja puhui hiilinielujen ja hiilijalanjäkien marssin tahdissa. Tässä aikas hyvin asiaa avattu Verkkouutisissa tänään tästä vihreästä aatteesta joka on kuin syvälle syöpyvää nykyajan kommunismia:
”Entinen europarlamentaarikko Eija-Riitta Korhola (kok.) kertoo Uuden Suomen Puheenvuoro-blogissaan toistuvasti saaneensa kuittailua siitä, kun hän on syyttänyt vihreää aatetta EU:n energiapolitiikan kaaostilasta. Yleensä kuittailu on liittynyt siihen, miten vihreiden kaltainen pieni puolue olisi niin vaikuttava, että olisi päässyt pilaamaan koko Euroopan talouden ja energiajärjestelmän.
– Vastaan toistuvasti saman: kyse ei ole pikkupuolueesta vaan aatteesta. Ja kyllä, tämä aate on läpäissyt useimmat puolueet, meilläkin vasemmistosta kokoomukseen. Ei tarvitse kuin kysyä, mihin poliittiseen suuntaan useimmat toimittajat Suomessa itsensä identifioivat, ja ymmärrämme paremmin tilanteen kuvan, Korhola kirjoittaa.
– Aivan kuten stalinismi oli 70-luvulla yhden puolueen vähemmistösiipeä paljon voimakkaampi aate, vihreä aate on hallinnut poliittista ajattelua viime vuosikymmenet, hän jatkaa.”
Miltä kuulostaa? Se kuulostaa juuri siltä mitä se on ja tämä aate ei ole muuten puolueesta kiinni…
Jossain on kerrottu että venäläisillä oli 90- luvulta lähtien FSB:n ja jo 80-luvulla KGB:n ja Stasin kautta jo agenda jota levitettiin läntiseen Eurooppaan….vihreää aatetta jossa länsi luopuisi mm ydinvoimasta ja mm jo 70- 80-luvulla rakennettiin kilpaa kaasuputkia juuri tämän takia kohti läntistä Eurooppaa.
Miltä näyttää? Venäjä sai energia-aseen ja nyt se on suunnattu suoraan kohti Euroopan sydäntä ja se toimii.
Onneksi Orpo (kok) kuitenkin haluaa lisää ydinvoimaa Suomeen.
Samaa mieltä Juhanin kanssa. Lisää ydinvoimaa tarvitaan.
Tämä vihreä aate syö kuin syöpä tälläkin hetkellä koko Eurooppaa
Korhola paasaa kuin paviaani äärikristillisen hurmosliikkeen trumppina vieleä pahempaa vaihtoetoa kuin suunta vihreään energiaan, joka siirtyminen on pakko. Mutta ei paasaa, miten se tehdään.
Se siirtyminen vihreään on pakon sanelema ehto, mutta portaittain siirtymävaihe-energioiden kuten uusiuituvien fossiilisten ja ydinenergiankin, kunnes ne on korvattu turvallisemmilla ydinhiukkas-, vety jne. vaihtoehdoilla.
Maailma on nyt täynnä likaisia ydinpommeja, niitä ei tarvita lisää.
Muuten hyvissä olosuhteissa Suomen koko tuulivoima tuottaa enemmän energiaa kuin ydinvoimalat yhteensä.
Mutta tuulivoiman toimiminen perusenerngiaratkaisuna kaikki tietävät, että ei vielä.
Kirpaiseehan se näköjään, kun Korhola kertoo tosiasioita sokeasta ideologiasta ja sen kannattajista.
Korhola se vasta ideologiaansa paasaa. Raamattu vaan puttuu kainalosta.
Tosiasiat eivät perustu ideologiaan, mutta ideologiat väittävät perustuvansa niihin, vaikka tosiasiassa eivät alkuunkaan.
Eipä ole pitkäkään aika siitä kun luin Eija-Riitta Korholan kirjan ”Ilkeitä ongelmia, tarinoita politiikasta” (2020).
Erittäin hyvä kirja poliittisen tason näkemyksistä Vihreän siirtymän hölönpölysta, vaarallisesta hölynpölystä ja semmoisesta. Eija-Riitta on rehellinen ihminen ja hänellä on näkemyksiinsä objektiivinen ja humanistinen näkökulma, toisin kuin esim. Sirpa Pietikäisellä ja Satu Hassilla.
Suosittelen hänen ko. kirjaansa lämpimästi.
Voinko kysyä, että millä tavalla humanismi olisi luonnontieteen tekemisen kannalta hyve? Nyt kun olet Lasse jo pariin kertaan nostanut humanismia esille, toki minua kiinnostaisi ymmärtää millä tavalla humanismi olisi eduksi vaikkapa viher-politiikassa? Eikö purismiin kannata pyrkiä esimerkiksi luonnontieteissä, ettei tutkimuksia yritetä värittää vakosamettisuudella/ ihmiskeskeisyydellä, vaan katsotaan ihan miten asia on?
Mielestäni humanistiset näkökulmat ovat edukseen vaikkapa kasvatustieteiden, filosofian ja muiden näkemyksellisempien alojen kohdalla, joita toki arvostan paljonkin.
Filosofian ahkerin työmyyrä, Aristoteles (384-322 eKr) on kirjassaan ”Nikomakhoksen etiikka” pureutunut moraalikysymyksiin ja näin ollen myös humanismiin varsin perusteellisesti jo yli kaksituhatta vuotta sitten. Aristoteles puhui hyveestä.
”Hyveen tutkimus ei ole aivan sama kuin moraalin (eli oikean ja väärän, hyvän ja pahan) tutkimus. Aristoles määritteli hyveet sellaisiksi käyttäytymisen muodoiksi, jotka parhaiten edesauttavat onnellisuutta elämässä. Pahe taas määriteltiin käytökseksi, joka edesauttaa onnellisuutta huonoiten. Aristoteles pani merkille, että hyveet pyrkivät aina tasapainoon eivätkä johda äärimmäisyyksiin kuten paheet. Hän tutki hyveitä ja paheita teoksessaan ”Nikomakhoksen etiikka”. Kysymyksessä oli kokemukseen ja havaintoon
eikä suinkaan spekulointiin perustuva teos siitä minkälainen onnellisuus on ihmisille mahdollista. Nimenomaan hyveen ja paheen eroa koskeva arvostelukyvyn vaaliminen on viisauden alku, eikä se voi vanhentua koskaan.”
Lainaus on Jordan Petersonin kirjan ”12 elämänohjetta, käsikirja kaaosta vastaan” (2018) esipuheesta, jonka on kirjoittanut Tri Norman Doidge (the Brain that Changes Itself)-teoksen kirjoittaja.)
Paljon muutakin järkeen käypää tämä Norman Doidge kirjoittaa esipuheessaan, mm. nykypäivän moraalirelativismista ja sen semmoisesta.
Ehkä on myös hyvä muistaa, että Sokrates sanoi puhuessaan neljästä kardinaalihyveestä (rohkeus, viisaus, kohtuus, oikeamielisyys) että ihminen ei voi olla viisas, jos hän ei tunne hyvettä