Luin pari päivää sitten Ilkka-Pohjalaisen yleisönostolta:
”Kannatan myös sähkölaskun ennallistamista 50-luvulle. Mökeissä paloi valot ilman siirtomaksuja, ALVia ja sähköveroja”
50-luvulla oli ainakin meidän kylällämme kunnanlääkäri jonka luokse pääsi oitis jos oli tarve. Enemmän jos oli kipeä tuli kotiin. Muistan kun minutkin pari kertaa kiskoi sängyn alta esiin kun olin mennyt pakoon penisiliiniruiskuaan.
Monenlaista hyvää ja kaunista on sitten noitten päivien rakennettu, byrokratiankin määrä varmaan kymmenkertaistettu.
Kaikki on suhteellista, kehityksellä on ollut hintansa.
Naapurissa lehmä sairastui johonkin ihme horkkaan ja siitä sitten eläinlääkäriä soittamaan ja kun eläinlääkäri oli navettapotilaansa tutkinut ja antanut jonkin ruiskun nahan alle, niin isäntä siitä tiedustelemaan eläinlääkäriltä, että voisikos tohtori vilkaista samalla kun nyt täällä olette, niin tuota meidän emännän terveydentilaa, kun se tunsi itsensä aamulla hiukan huono vointiseksi.
Että näin naapurissa 60 luvulla ja hengissä on emäntä vieläkin.
On erittäin hyvä, että päättäjissä on myös hyvin kokeneita henkilöitä, sillä kokemattomat päättäjät saattavat vääntää kehityksen kelloa taakse päin sellaiseen, mikä on jo koettu huonoksi ja toimimattomaksi vertailukelpoisessa ympäristössä.
Mutta myös, miksi pilata sitä, joka toimisi uudessakin ympäristössä pienin viilauksin ja, jota tarvitaan välttämättömästi.
Taksiuudistus, oppisopimusjärjestelmä kuten koulujen perusopetus lukeminen, laskeminen, kirjoitus, luonnon taidot.
Ja sitten Matinkin tuntemat tietojärjestelmät, jotka projektit menevät toinen toistensa jälkeen pieleen kokeneiden osaajien häivyttyä.
Kehitys uuteen pitää mennä askelin, ei harppauksin ylös joka toiselle askeleelle. Sieltä ylhäältä tullaan myös hyvin nopeasti alas.
Kunnanisät olivat ennen arvossaan ja kuntakohtaisesti huolehdittiin jopa köyhäinavusta.
Kun eräs sukuni nainen sai kunnalta yhdet sokeritauti lääkkeet olikin sitten kun tuo nainen kuoli
Perunkirjoituksiin tulikin kunnan virkamies pyytään niitä rahoja takaisin no sai mutta sai häädön tilaisuudesta ja heti
Sellasta se kunnan puuhastelu oli vielä 1960 luvulla terv tepivaari
No eihän nuot asiat ole millään tavalla toisen maailmansodan jälkeen muuttununeet parempaan suuntaan
Nyt kun onkin sotatila taas euroopassa
Ihminen ei ole muuttunut paremmaksi vaikka tietää sodan aiheuttamat vauriot niin maihin kun ihmisiin itseensä
Koulutusta olemme saaneet lisää terveyden hoitokin on paremmalla tiedolla kun silloin
Mutta silti soditaan
Montakos rauhan vuotta on ollut toisen maailman sodan jälkeen ei sitten ainuttakaan terv tepivaari
Olen joskus miettinyt, että miten ennen, kun ministereillä ei olut apunaan konsultteja eikä leegiota avustajia, päättäjät osasivat hoitaa asiat siten, että sotavelat maksettiin, liki puoli miljoonaan karjalanevakkoa asutettiin, Lappi jälleenrakennettiin ja Suomesta rakennettiin hyvinvointiyhteiskunta.
Kuntatasolla, silloin 50-luvulla, yksi lääkäri, Pekka Peltonen hoiti pitäjämme noin kuudentuhannen asukkaan terveysasiat.
Asukkaita Kittilässä on nykyään noin saman verran, TK:ssa on nykyään lääkäreitä niin että päät kolisevat yhteen. Silti vastaanotolle on jonoja, jonoja.
Kesätkin olivat silloin 50-luvulla lämpimiä ja aikuiset kylästelivät toisissaan, praatasivat ja nauroivat ja vitsailivat keskenään.
Nyt, jos joku käy kylässä, melkein pilkan saa veistää seinään. Ja nykyään, jos kaksi aikuista miestä nauraa toistensa jutuille, ne ovat joko pipipäitä tai sitten päissään!
Niin, ja kun koulusta oli kesäloma, minäkin sain kulkea setämiesteni mukana pöllinteossa kylän lähimetsissä. Paperipuuksi menevät pöllit piti silloin parkata ja sehän oli vaihtelua koulunkäyntiin. Itikat pyörivät pilvenä kimpussa ja parkki oli rököllään, nilan aika. Poikasenkin piti osata koota parkkaamistaan pölleistä komea ristikko. Pöllit olivat saippuanliukkaita, mutta työhän tekijäänsä opettaa. Kun lähes valmis ristikko lysähti
tarpeeksi monta kertaa kasaan ja kun oli kirvannut (niin etteivät setämiehet kuulleet) ja ehkä päästänyt kiukkuisen nyyhkän (siten ettei kukaan näe) tarpeeksi monta kertaa, ristikko rupesi pysymään koossa, ja sitä tunsi olevansa melkein kuin mies miesten joukossa.
Se oli romanttista aikaa, ne pöllinteot ja heinänteko luonnonniityillä jalan alla notkuvalla jokivarsiniityllä, ja semmoiset entisen meiningit..
Ainakin jälkeenpäin romanttista.