Timo Soini haastattelijana

Olen katsonut ALFA TVtä mikä kai on tuomittavaa kovin monen mielestä.

No ALFA TVn ohjelmistoon ei minulla laajemmin ottaen ole kantaa kun en ole seurannut mutta uteliaisuuttani olen katsellut näitä haastatteluohjelmia joissa Timo Soini on vetäjänä. Ei minulla niistä ole pahaa sanaa, Soinin kielellinen lahjakkuus ja pitkä kokemus politiikan maailmasta antavat hyvän taustan. Hän saa haasteltavansa puhumaan rennommin kuin kireät ammattilaiset.

Rohkenen jopa sanoa että tässä toimessa ei Soini ole ollenkaan huonommasta päästä, ollen myös hyvä vaihtoehto ammattimaisille kirjanoppineille toimittajille.

Olen tyytyväinen itseeni kun pystyn näin pelotta puhumaan vaikka en toden totta persu ole.  Olen yleensäkin sitä mieltä että perusu ei ole persu vaikka voissa paistaisi. Samanlailla ajattelen melkein kaikkien puolueiden jäsenistöstä.

33 vastausta artikkeliin “Timo Soini haastattelijana”

  1. Saman allekirjoitan. Kannattaa noiden perusperujenkin katsoa, niin v- käyrä nousee potenssiin.
    Parempi Soini on kuin kumpikaan nykyisistä peruspersuists.

    1. ”saman allekirjoitan…”
      Jälleen kommentti joka ei kerro kuin vain ja ainoastaan kommentoijasta itsestään.

      1. Eikös tässä Matin blogissa ollut kysymys Soinista, persujen ex-puheenjohtajasta, joka on tv-ohjelmassa hyvä, ei minusta ?
        Olisi mielenkiintosita nähdä ohjelman kasojaprofiili.

  2. En ole katsonut mutta voin uskoa että hän saattaisi olla ihan supliikki toimittaja. Ei se poista sitä että hän on maan kakkosrasisti (häviten vain Tervolle), tai että hänen käsitys ihmisoikeuksista on pohjasakkaa. Olen siinä Heikin kanssa eri mieltä että hänen heittäminen pois persuista teki puolueesta paljon siistimmän. Silti hyvin epäsiistin, mutta siistimmän.

    Toisaalta, onhan Marin myös aivan julmetun erinomainen PR-lähettiläs ja viestittelijä, mutta ei kovin hääppönen ministeri.

  3. Olen katsonut minäkin tuota Soinin ohjelmaa (silloin tällöin). Ihan jouhea ja hyvä se minusta on.
    Olen myös katsonut muitakin Alfan ohjelmia (etupäässä musiikkiohjelmia).
    Minusta on ihan hyvä, että on tämmöinen, sanoisiko vastapooli (vaikkakin melko vaatimaton), verorahoitteiselle totuusmedialle nimeltä YLE.

  4. Eräs tuttavani oli alfa teeveessä haastateltavana, mutta tuolloin ei ollut haastattelijana Soini.

  5. Alfalta tulee ihan hyviä ohjelmia. Valitettavasti vaan kilpailu on kovaa ja Alfan talous veitsenterällä. Kanavia on paljon ja osa katsoo mieluummin paiseita ja ääliöiden hillumista alasti.

  6. Alfa tarjoaa useita ihan ok ohjelmia mukaan lukien Soinin hyvin toimivan setin.

  7. Minkähän takia sen pitäisi tuomittavaa olla. Siinä amerikkalaisten rahaa palaa ja taitaa nytkin aika vähissä olla. Silllä on jokinlainen uskonnollinen tausta. Ihan kelpo kanava, niinkuin moni muukin, ajoittain hyviä ohjelmia.

  8. Ymmärrykseni on että Alfa osaa sisällöntuotannon mutta heillä ei ole mitään etäistä käryäkään markkinoinnista ja mainosmyynnistä.

    1. Tv-mainonta tänään on pääosin täyttä sontaa sekavalla sähläyksellään ja viiteyhteyksillä itse tuotteeseen.
      Ja se, että mainoskatkot ovat äärettömän pitkiä, jolloin yksittäisen mainoksen kontaktimäärä, tavoittavuus kohderyhämässään suhteessa maksettuun mainonnan hintaan( mainoksen tuottaminen+spotin tv-ajan hinta ) on kohtuuton.

    1. Alfan taustalla on mm. Eero Lehti, upporikas kokoomuslainen. Kantava ohjelmantuottaja Tapani Ruokanen, Pappi ja ex-Suomen Kuvalehden päätoimittaja.

  9. No, entä persujen puoluesihteerin vastaava ohjelma aiemmin Afalla, pappi, Arto Luukkanen ?
    Jo psykologisesti Luukkanen oli asettanut itsesä korkealle kirjoituspöytänsä taakse ja haastateltavan tuolille, pöydän eteen, lähes lattian rajaan.
    Mistä tämä kertoo vrt. Soini, jossa haastattelutilanne on luonnollinen ja tasaveroinen ?

  10. On siinä jotain kristillistä, kaikista väitteistä huolimatta.

    Kanavan omistaa Brilliance Communications Oy, jonka pääomistaja on Keravalla toimiva kristillinen IRR-TV-medialähetysjärjestö.

    1. Markolla oli sentään mielipide kanavasta AlfaTV

      29.9.2022 21:44

      Jep…Harkimon ja kumppaneiden kanava…ei jatkoon

      ****************************************************************

      https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Brilliance_Communications

      Brilliance Communications Oy on suomalainen mediayritys, joka tuottaa elokuvia, videoita ja televisio-ohjelmia.[1] Se hallinnoi televisiokanava AlfaTV:tä. Sillä on Liikenne- ja viestintäviraston lupa lähettää Alfa TV[2] ja Alfa TV HD -kanavia.

      Kristillinen IRR-TV ry. omistaa yhtiöstä 69,7 prosenttia. Muita omistajia ovat mediakonserni Keskisuomalainen liikemies-poliitikko Hjallis Harkimo, entinen kokoomuksen kansanedustaja Eero Lehti, Hesburgerin perustaja Heikki Salmela, Maskun Kalustetalon yrittäjä Toivo Sukari, Bayerncarin omistaja Joni Nelimarkka[6], IKH-rautakauppaketjusta tunnettu yrittäjä Ilkka Alakortes ja kokoomuslainen entinen ministeri Kimmo Sasi.

  11. Pitääkö Soini tai siis hänen juontamansa ohjelma tuomita siltä pohjalta kuka omistaa kanavan?
    Itse tuomitsen tai siis en katso jos en pidä jostain ohjelmasta, osaomistamassani YLEn TVssä suurin osa ohjelmista ei ole minulle mieleen enkä katso.

  12. Rehellisesti en tiedä miten suhtautua tällaiseen kanavaan. Minulle nämä ovat äärimmäisen kiusaannuttavia, mutta toisaalta varmaan on jossakin mielessä hyvä asia, että tietyn ikäpolven ja sukupuolen edustajille on joku tutulta ja kouriintuntuvalta vaikuttava mainos-kanava, jonka voi turvallisesti jättää päälle kotona vaikka taustahälinäksi.

    Wikipedian selostusta IRR-TV:n kanavajohtaja Hannu haukasta:
    ”Haukka on tehnyt kristillistä medialähetystyötä yli 40 vuotta. Neuvostoliitossa 1970-luvun lopulla alkanut työ on laajentunut 2000-luvulla Aasiaan, Lähi-itään ja Afrikkaan.”

    — Itse en pysty ymmärtämään tätä länsimaisten ihmisten moraalista ylemmyydentuntoa, jolla oikeutetaan jopa uus-rasistista, alentuvaa suhtautumista toisiin kulttuureihin sekä käännytettäviin/päällepäsmäröitäviin ihmisiin.

    1. Lähetystyössä ei ole pohjimmiltaan mitään rasistista. Kristinuskon luonteeseen on aina kuulunut että se on globaali uskonto eikä se ole edes Euroopasta lähtöisin. Sanan- ja uskonkonvapaus ovat myös hyvin tavoiteltavia arvoja ja ne kuuluvat kristityillekin.

      1. Tätä juuri ihmettelin, että mikä idea siinä on reformi-uskovaisten lähteä käännyttämään Aasiaan, Lähi-itään tai Afrikkaan alkuperäisiä heidän omia katsomuksia? Miksi juutalainen, muslimi tai vaikkapa kungfutselaisittain ajatteleva pitäisi käännyttää kristinuskovaiseksi? Eikö se ole aivan heidän oma asiansa uudistaa itse omaa kulttuuriaan niin halutessaan?
        Tai miksi Eurooppalaisten pitäisi omaksua vaikkapa yhä amerikkalaisempia toimintamalleja Venäjän pelotteiden vuoksi?

        Wikipedian artikkelista otsikolla ”Kristillinen lähetystyö”:

        ”Kristinuskossa lähetystyö perustuu Jeesuksen Matteuksen evankeliumissa antamaan lähetyskäskyyn: ”Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni ja kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti””

        Wikipedian artikkelista ”Juutalaisuus”:

        ”Juutalaisessa historiassa on ollut useita messiasehdokkaita, kuten Jeesus Nasaretilainen, Simon Bar Kokhba, Shabbetai Tzvi, Jakob Frank ja Menachem Mendel Schneerson. Osa Chabad-Lubavitch liikkeeseen kuuluvista juutalaisista uskoo edelleen Schneersonin olevan messias, eikä usko tämän todella kuolleen. Juutalaisesta lahkosta, joka uskoi Jeesus Nasaretilaisen olevan messias, kehittyi kristinusko.”

      2. Eikö tämä ole melko imperialistinen käsky:

        ”Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni ja kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti” ?

        1. Väitätkö että Jeesus oli imperialisti?
          Jos on uskonnonvapaus niin on myös oikeus julistaa omaa uskontoaan. Ihmiset julistavat myös muita aatteita kuin uskontoja, myös ateismia. Kaikenlaiset feissarit myös yrittävät saada ohikulkijoita innostumaan esimerkiksi Unicefin tai WWFn tukemisesta.

          On olemassa etnisiä eli jonkun kansan uskontoja ja sitten on olemassa maailmanuskontoja. Eikö ole tasa-arvoisempaa jos uskonto on tarkoitettu kaikille kansoille kuin että se olisi muilta suljettu?

  13. ”Hannu Haukka (68-vuotias) on Keravalla toimivan kristillisen medialähetysjärjestön IRR-TV:n toiminnanjohtaja ja AlfaTV:n kanavajohtaja Kanadansuomalainen Haukka on johtanut IRR-TV:tä sen perustamisesta 1986 lähtien inkerinsuomalaisen vaimonsa Laura Haukan kanssa. Haukka on tehnyt kristillistä medialähetystyötä yli 40 vuotta.” – Wikipedia

    Olen muutaman kerran katsonut Alfalta Hannu Haukan juontamia raportteja Ukrainan sotakentiltä. Ihan asialliselta ja toimeliaalta henkilöltä hän vaikuttaa (putinistit ovat luultavasti eri mieltä).

    1. Niin, ennakkoluulot voivat hyvinkin karista kun tutustuu oikeasti ihmisiin.

  14. Minä kun tulen ulkoa sisälle, tai jostain muualta kotiin, laitan aina kaksi televisiota auki.Toinen telkkari keittiöön ja toinen tänne, missä nyt istun, eli takkahuoneesseen. Aina en des katso mitä ohjelmaa ja miltä kanavalta sitä lähetystä tulee. Minulle on ihan sama tuleeko kanavalta Alfa, tai Yle, tai peräti joltain muulta. Jaa, että miksikö, no minua kiinnostaa pelkkä ääni, tuntuu ihan siltä kuin meillä olisi sisällä joku muukin. Tuntuu paljonkin kodikkaamalta näin yksinäiselle.

    1. Television tarjonnasta on moneksi, kaikkien kanavien. Äkkiä ei olisi tullut mieleeni TVn arvo Sinulle. PBstäkin voi saada vaihtelua ja seuraa kunhan ei heittäydy yhden totuuden orjuuteen eikä vähästä kiivastu. Kun on tarvis saada paremman puutteessa ääntä hiljaisuuteen, seuraksi niin on radiossa paljon mahdollisuuksia jos jaksaa, musiikin ystävälle on youtobe runsauden sarvi. Vointeja.

    2. Koettuani menetyksen, jonka jälkeen toisinaan on ollut vaikeaa olla ihmisten parissa, päädyn välillä maalle talon vahdiksi, jolloin joskus kolkkoina iltoina todellakin tyhjään isoon taloon tuo kodikkuutta kun laittaa television taustahälinäksi. Joskus yksinäisimpinä pakkas-öinä pidin yön läpi päällä telkkaria nukkuessani. Hyvä/ lohturuoka myöskin auttaa, ja se, kun mietin aamuisin sängyssä herätessä sekä iltaisin itselleni viittä asiaa, josta tunnen kiitollisuutta. Sellainen mietintä yleensä tuo minulle rauhaa.

Vastaa käyttäjälle Lasse Kallo Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *