Mitä Putin salaa?

Miksi Putin istuu metrien päässä keskustelukumppaneistaan? Syyksi on arveltu koronan pelkoa, samaan viittaa vaatimus ulkomaisten vieraiden karanteenista ennen Putinin tapaamista. Jopa ulkoministeri  Lavrovin täytyi istua naurettavasti pitkän pöydän toisessa päässä keskustellessaan Putinin kanssa. Putinin koronanpelko vaikuttaa suorastaan vainoharhaiselta. Mutta sille voi olla luonnollinen selitys. Joidenkin asiantuntijoiden mukaan Putin on sairas. Mietitäänpä, ketkä ovat erityisesti vaarassa koronan suhteen: iäkkäät ja ne joilla on jokin vastustuskykyä alentava perussairaus. Erään teorian mukaan Putin on saanut hoitona steroideja. Se selittäisi myös muuttuneet kasvonpiirteet, levinneen naaman. Steroidit voivat myös lisätä aggressiivisuutta, onhan tiedossa jopa murhia joita on tehty steroidiraivon vallassa. Toisaalta myös kortisonin käyttö turvottaa kasvoja.

Putinin keskustelu lentoemäntien kanssa, jonka aitoutta on epäilty, lienee tehty hämäykseksi. Miksi Putin yhtäkkiä suostuisi olemaan outojen ihmisten keskellä kun Lavrovinkin pitää pitää metrien välimatka? Aivan liian ilmeinen hämäys.

17 vastausta artikkeliin “Mitä Putin salaa?”

  1. Onko se fyysinen tauti, onko se henkinen tauti vai onko molempia? Varmaa on vain että sillä miehellä ei ole kaikki työläiset kolhoosissa.

  2. Putin salaa sitä, että hänellä ei ole minkäänlaista päätösvaltaa sotakoneistossa. Hän on pelkäsään duuman marionetti ja toteuttaa pelkästään duuman pätöksiä. Juuri siitä syystä Venäjän armeijakin on ihan sekaisin ja sen huollosta ei vastaa kukaan. Duuma on se suurin elin ihan komentoketjun yläpäässä ja jakelee sieltä Putinillekin käskyjään.

    Johan on pitkään ennustettu, että Venäjällä tapahtuu vallankumous ihan lähiaikoina. Tulihan sieltä yksi sotakirjeenvaihtaja, tai mikä reportteri hän oli. Tuli kuulemma vallankumousta karkuun.

    1. Minulla on kyllä Putinin ja Duuman suhteesta täysin erilainen käsitys kuin Pentillä.

      Uskoisin, että Duuma päättää mitä Putin käskee – ja niin, yksimielisesti

      *
      https://yle.fi/uutiset/3-12106730

      Presidentti Putinin tukipuolueen Yhtenäisen Venäjän voitto duuman vaaleissa näyttää odotetusti varmalta, kun valtaosa äänistä on laskettu
      Vaalitarkkailijat ovat kertoneet havainneensa massiivista vaalivilppiä vaalien aikana. Jo ennen vaaleja hallinto pyrki estämään opposition ehdokkaiden pääsyn ehdolle.

      *

      Pentti: ”Putin salaa sitä, että hänellä ei ole minkäänlaista päätösvaltaa sotakoneistossa. Hän on pelkäsään duuman marionetti ja toteuttaa pelkästään duuman pätöksiä.”

      1. Alpaanus noin sen pitäisi olla mutta suuresti epäilen asiaa terv tepivaari

      2. Kuka määrää Venäjällä? – onko epäselvää?
        *
        Yhtenäinen Venäjä on Venäjän valtapuolue, joka tukee presidentti Vladimir Putinin politiikkaa. Vuoden 2016 vaalien jälkeen Yhtenäisellä Venäjällä oli alahuoneessa eli duumassa kahden kolmasosan enemmistö paikoista. Wikipedia

    1. En tiedä mistä Arvi lääkärit keksi.

      Ai niin, on olemassa epäilyjä, että Putin on valavasti sairas.

      … ainakin mieleltään

  3. Aina on suuria parantajia vaikka ovatkin Tampereen kaupunkin puistomiehiä olematta silti kunnan palkkalistoilla terv tepivaari

    1. No kyllä minä Pentti tarkoitin niitä joita myös puistokemistiksi sanotaan etkä sinä siihen porukkaan kuulu

  4. Minä ainakaan en ole mikään puistolääkäri, enkä lääkäri lainkaan. Mutta osaan totuuksia ennustaa ja olla ”taivaanrannan tietäjä”.

  5. Eikö ketään muuta kummastuta se että Putin istuu metrien päässä jopa Lavrovista? Joko hän on täysin vainoharhainen koronan suhteen tai sitten hänellä on syytä pelätä. Immuniteettia alentava sairaus selittäisi pelon.

  6. joskus on jopa apua olla vähän hullu mutta ei se tarkoita että pitää olla seinähullu terv tepivaari

  7. https://www.tekniikkatalous.fi/uutiset/usan-tiedustelutiedot-putin-on-vakavasti-sairas/2bfb32a1-33d4-4487-b24c-3cb723bdeea4?ref=iltalehti:77fa&utm_source=iltalehti.fi&utm_medium=almainternal&utm_campaign=kiintea_tekniikkatalous_ohjausboksi&utm_content=ohjausboksi

    *
    Vuoden 2020 marraskuussa Moskovan kansainvälisten suhteiden instituutin professori Valeri Solovei kertoi, että Putinilla on syöpä ja myös Parkinsonin tauti.

    Kremlin tiedottaja Dmitri Peskov kiisti tiedot jyrkästi.

    ”Täyttä hölynpölyä, presidentti voi erinomaisesti”, sanoi Peskov.

    Pian tämän jälkeen Solovei erosi työstään. Hän itse väittää, että häntä painostettiin eroamaan.

    *
    Turvonneet kasvot

    Venäjän presidentin kasvot ja kaula ovat selvästi turvonneet viime aikoina. Se viittaisi siihen, että hän saa steroideja.

    Steroidihoitojen sivuvaikutuksiin kuuluvat muun muassa lisääntynyt riski infektioihin sekä mielialan ja käytöksen muutokset.

    ”Suurempina annoksina steroidit voivat aiheuttaa sekavuutta ja myös outoja ja pelottavia ajatuksia, kerrotaan Britannian syöpäjärjestön sivulla.

  8. Parkinsonin taudista tosin on todettava että se ei heikentäisi hänen kykyä ajatteluun, eikä siinä olisi mitään erityistä tartuntavaaroja eli se selittäisi huonosti tätä.

  9. ”Parkinsonin taudista tosin on todettava että se ei heikentäisi hänen kykyä ajatteluun,..”

    Aivan.

    Jospa Putinilla on myös syöpä kuten epäillään. Syöpää pyritään myös hoitamaan – ehkäpä Steroidihoidoilla.

    *********************************************************************
    ”Steroidihoitojen sivuvaikutuksiin kuuluvat muun muassa lisääntynyt riski infektioihin sekä mielialan ja käytöksen muutokset.
    ,
    Suurempina annoksina steroidit voivat aiheuttaa sekavuutta ja myös outoja ja pelottavia ajatuksia, kerrotaan Britannian syöpäjärjestön sivulla.

    ……
    Nyt Putin kuitenkin yrittää vallata 44 miljoonan asukkaan Ukrainan kokonaan.

    Tästä on päätelty, että Putin kiire johtuu hänen heikentyneestä terveydentilastaan. On toimittava nyt, kun hän vielä siihen pystyy.”

    Lähde Tekniikka ja Talous (e.m. linkki)

  10. Kuolemansairas (?) diktaattori, joka uhkaa ydinaseilla – ei hyvältä näytä

    *****************************************************************************
    https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/9c7dfb83-f7e3-44ff-b136-a6b0adb17378

    Putinin sotapuhe oli suora uhkaus ydinaseista – Venäjä haluaa Ukrainan, mutta painostaa koko Eurooppaa

    Venäjän presidentti Vladimir Putin varoitti ”sotapuheessaan”, että ”jokaisen, joka tuntee kiusausta sekaantua käynnissä oleviin tapahtumiin tai astua Venäjän tielle, on syytä tietää, että Venäjän vastaus on välitön ja johtaa seurauksiin, jollaisia ei ole aiemmin historiassa koettu”.

    Kyse oli suorasta ydinaseilla uhkauksesta.

    …….

    Kuten tasavallan presidentti Sauli Niinistö sanoi Suomen valtiojohdon tiedotustilaisuudessa torstaina, Putinin uhkaus on ”tulkittavissa sanasta sanaan”.

  11. On niitä sekopäitä ollut presidentteinä ennenkin – jopa ilman steroidihoitoja

    ********************************************************************************
    https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000000166018.html
    ,
    Paljastus: Nixon suunnitteli ydinaseen käyttöä 1969

    Äskettäin paljastuneiden dokumenttien mukaan Yhdysvaltain presidentti Richard Nixon suunnitteli ydinaseen käyttämistä vuonna 1969.
    .
    Presidentin uskotaan harkinneen iskua vakavasti sen jälkeen, kun Pohjois-Korea oli ampunut alas yhdysvaltalaisen vakoilukoneen, kertoo Guardian.
    .
    Kesäkuussa 1969 puolustusministeri Melvin Laird lähetti Nixonin neuvonantajalle Henry Kissingerille muistion, jossa mahdollisuuksia iskeä Pohjois-Koreaa vastaan ruodittiin. Joukossa oli suunnitelma, jonka mukaan 12 pienikokoisempaa ydinpommia pudotettaisiin 12 sotilaskohteeseen koordinoidusti. Suunnitelmaa kuitenkin korjattiin, sillä iskua pidettiin liian pienenä. Vaihtoehdoksi tarjottiin seitsemän kertaa suurempia pommeja, joiden avulla kostoisku kävisi Pohjois-Korealle mahdottomaksi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *