Saman lääkärin hoidettavana

Nyt on uutisotsikoissa kyseinen asia, jonkinlaista tutkimustakin siitä on tehty.

Minäkin olen kyseisestä asiasta useammankin kerran ollut harmissani. Aina uuden lääkärin kyseenollessa tuntuu kurjalta, kun lääkärin pitää tavata tietoneelta ja silti kysellä missä mennään ja mitä on tehty. Minä aika useinkin joudun ja olen joutunut lääkäreiden kanssa tekemisiin, mutta milloinkaan ei ole sattunut sama lääkäri toista kertaa kohdalle.

Siinä olisi aika paljon parantamista Tampereen isossa sairaalassa. En tiedä onko se mitenkään mahdollista näin yliopistollisessa opetussairaalassaa.

5 vastausta artikkeliin “Saman lääkärin hoidettavana”

  1. Silloin, kun olin Tampereen ostopalvelussa Pihlajalinnan Omalääkäriasemalla, aina oli sama lääkäri.
    Nyt ilmottauduin ostopalvelun Mehiläisen terveysasemalle Hatanpään sijasta. En ole käynyt kuin vasta luukulla. Odotan samaa, jos tarvitsen.
    Hatanpään julkisessa hommat sujuivat, muuta tarkastuksissa oli aina eri lääkäri.
    TAYS on valtava viidakko, en ole asioinut juuri ollenkaan.

  2. Eiköhän tulevaisuus ole sitä että joku lääkäri katsoo ja lähettää liukuhihnalle hoidettavaksi.

  3. Tays on todellakin valtava viidakko ja ihme kun yleensä kalkki toimii. Aina olen ihmetellyt, kuka pystyy hoitamaan kutsut ja lääkärin ajat, niin,että ne toimivat. On siinä melkoinen syngronisointi.

    Minä olin kerran Pihlajalinnassa ja se olikin samalla ensimmäinen ja viimeinen kerta. Ei minua missään ole yhtä paljon pahoinpidelty, jopa veloituksenkin suhteen.

  4. Oli minullakin kerran olevinaan omalääkäri.
    Kertaakaan en sitä tavannut, kun joka kerta, kun lääkäriä olisin tarvinnut, se oli kokouksessa, koulutuksessa jne. jne.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *