Haukkuminen on Suomen tapa hoitaa asioita

Eihän se nyt mikään uusi asia ole niin vaan me teemme ja aiheenhan saa ihan mistä haluaa

Siinä ei liioin tarvita mitään uusia oppeja vaan se kateus sitä teettää mutteipa se haukkumista silti estä

Asiahan on niin että me haukumme maaseudulla asuvat miksi milloinkin ja sitten vastineen voikin lukea maaseudun väen tekemänä

Silti kaikki olemme Suomen kansalaisia ja on hyvä asia kun koko maata asutetaan

Ja vaikka itse asunkin Tampereella ja viihdyn enkä ole muuttamassa enää ehkä vielä pari kolmekymmentä vuotta olisin sellasta voinut harkita

mutta kyllä ikä sanelee nyt missä asun en ole enää nuori ja sairaala palveluja voin tarvita ihan koska vain

Mutta tuo kateus haukkuminen on asia jota en oikein kyllä ymmärrä nytkin jopa Suomalaisten saavutukset olympian kisoissa on laitettu tuohon kuppiin

Mutta kuka siitä jotain voittaa omasta mielestäni ei sitten kukaan mutta noin vaan teemme ilman mitään selitystä

Ja hyvä asia on kun  asutamme kaunista kotimaatamme joka puolelta ja jos nyt vaan pidettäs maaseutukin asuttuna

Nekin ovat Suomalaisia ja oikeastaan kun esim Tampereella asuu enää noin 20-30 % syntyjään Tamperelaisia

Kaikki ne loput onkin maalta muuttaneita miksi siis haukumme heitä jotka maalla asuu nytkin seommoro tepivaari kirjoitti Teuvo Mast

4 vastausta artikkeliin “Haukkuminen on Suomen tapa hoitaa asioita”

  1. Aikoinaan Lahden ravintola teerenpelissä kaksi Manchesterista kotoisin olevaa englantilaista haukkui minulle Lahden kaupungin persläveksi. Tuskin se Manchester paljon kauniimpi kaupunki on vaikka en ole siellä käynyt.

  2. No likainen se ainakin on ja vaikka Tamperetta usein kuuluu sanottavan mancecterikisi en allekirjoita likaisuutta tänne
    Vaikka meillä onkin joillekkin mm tupakin tumpita suuri juttu itse en heittele kadulle tumppejani terv tepivaari

  3. Kyllä siihen haukkumiseen sortuu muutkin kun vain Orpo terv tepivaari

Vastaa käyttäjälle Timo Lennart Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *