Kun ei osaa niin ei sitten haluakkaan tehdä

Kun on tärkein poissa taidoista niin kenen on syy syytä voidaan etsiä mm vaikka pojan äidistä

Taikka sitten siitä että mennään aina helpointa tietä mennään syömään mäkkäriin taikka pitzeriaan selvää sitä

Ei siinä paljon ruuan laitto taito kehity ja senpä vuoksi pitäisi ottaa selvää varsinkin vanhempien miesten kohdalla

Kun tuollanen sitten jääkin leskeksi on monasti hyvät neuvot tarpeen koska taidot ovat sillä tasolla että tee vesikin palaa pohjaan

jotkut naureskelee ettei tuollasta voi olla voi se olla koska koskaan ei ole heidän tarvinnut itse tehdä yhtään mitään itse

Joko oma äiti ja sen jälkeen vaimo on hoitanut tuon sapuska puolen ja niitä miehiä onkin melkoisen paljon

Kun sitten vaimo kuolee pitäisi silloin kysyä osaatkos tehdä ruokaa muustakin kun valmiista

Kyllä siinä moni mies sanoo että tottakait osaan mutta kun olen huomannut ettei niitä taitoja ei ole alkuunkaan

Näillä miehillä olis hyvä kun kotona kävisi leskeksi jäätyään jotkut kotiavustajat kävisi asian tarkistamassa

Määräisi herran tekeen ruokaa itse jos siitä ei tule mitään opettaisi alkutekijöistä ruuan teon salat

Koska eihän niissä mitään salatiedettä tarvita

Teen itse kotona lähes kaiken silloin kun en viitsi noin tehdä se onkin aivan eri juttu

Ostan silloin vaikka pitzan sillä kertaa mutta silloinkin sitä ei tapahdu kun sen kerran

Naisista en kirjoita koska en tunne ainuttakaan naista joka ei ruokaa osaa tehdä

Sellasta se oikea elämä on soommoro tepivaari kirjoitti Teuvo Mast

 

4 vastausta artikkeliin “Kun ei osaa niin ei sitten haluakkaan tehdä”

  1. Se on vaan niin että keskivertomies kyllä osaa kokata mutta ei omaa siihen intohimoa. Kyllä se itselläkin on että jos kokkaileen rupean, se on simppeliä. Katsoo osaavien naisten toimia niin siinä luodaan Taj Mahalia, samalla kun mies tyytyy tekemään ladon.

    Toki joskus menee toisinpäin. On niitäkin perheitä jossa mies on kokkimestari ja vaimo tyytyy rassaamaan autoja.

  2. On niitä auton asentajia myös naisia
    Mutta kyllä nuoremmat miehet osaa ruokaa tehdä mutta tarkoitin nyt tuollasia n 75 v joille äiti on tehnyt ruuan ja vaimo jatkanut siitä
    Heillä ruuan laitto taito on vähän niin ja näin terv tepivaari

  3. Yksi mennen ajan Joulu hesassa poikamieskämpässä jossa oli vain kahvin keittomahdollisuus ja ruokaravintolat kiinni: Se oli varsin vaatimaton Joulu!

  4. Eihän tuosta ajasta kovin pitkää aikaa ole silloin piti ostella koko joulun ruuat no ei se oikein aina onnistunut kun nuot tilat
    Oli pieniä ja aika usein vailla keittämis taikka paistamista vailla
    Mutta niistäkin selvittiin jollain konstilla terv tepivaari

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *