Maailma muuttuu ihminen ei

Aivan yhtä hulluja ovat ne ihmiset meinaan eivät ole oppineet yhtään mitään matkan varrella

Meillä on ollut nyt rauhan vuosia ehkä liikaakin vaikka eipä ne silti ole liian kanssa olleita vuosikymmeniä

Nyt meiille on  tullut sota keskelle eurooppaa toinen  jo aika lyhyellä ajan jaksolla kuitenkin

Vaikka tuo jugoslavian asia olikin enempi sisällisota kun sinne ei tainnut kukaan hyökätä

Mutta näin kuitenkin sota mikä sota aina ihmisiä tapetaan niissä olipa sisällisota tai jonkun hyökkäyssota

On hyvä kysymys mistä tuo Ukrainan sota alkoi koska siitä ei paljonkaan kuule olis silti hyvä sekin kuulla

Toisen osapuolen mukaan Ukrainassa olis ollut natseja ja toisen mielestä niitä ei siellä ole

Joku kertoo satujaan sen vuoksi että saisi oikeuden sotia Ukrainassa no meniköhän sadun puolelle

On myös tuo Suomen Nato jäsenyys joka varmuudella hiertää Venäjän kenkässä

Nato päätöksen tekee Suomen parlamentti aikanaan ja siihen ei kysellä lupaa keneltäkään

Näillä aiomme asioita tehdä emme ole kenenkään sylikoiria jotenka meitä ei myöskään komennella kenenkään taholta

Olemme omalla maallla ja siitä kannattaa pitää kenen hyvänsä pitää sorkkansa poissa seommoro Tepivaari kirjoitti Teuvo Mast

2 vastausta artikkeliin “Maailma muuttuu ihminen ei”

  1. Aina ei oteta huomioon muiden maiden kasvonsa menettämisestä joka monessa maassa on vakava asia kokonaan terv tepivaari

  2. Näinhän se kehitys laitettiin sille tasolle joka on apinoista seuraava alemmalle tasolle terv tepivaari

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *