Muka suurin moka olisi nyt Euu

No en katso asiaa noin kun sillä on saatu inflaatio peikko pois oikeastaan kansalle Euusta on ollut hyötyä ja paljon

Hintamme on pysynyt viime aikoihin asti kohtuullisina ja nyt sodan varjolla niitä onkin nostettu

Eikä lainkaan pikkusummilla vaan ne on tuplattu Kaikissa se tuplaus ei edes riitä vaan sekin on mennyt yli

Silti joidenkin mielestä Euu olis siihen syyllinen kun inflaatiota ollaan pidetty kurissa

Eikä määrätyt piirit ole voinut käyttää vanhaa devalvaatiota omien tavoitteiden ajamisessa

Sehän nyt laskee kansan ostovoimaa ja yleensä liian kanssa ja kun senkin teki pikkuryhmä oliko aina ihan hyvä asia

No ei ollut kun sen pikkuryhmän etu mutta kun pitäisi pitää kansan eduista huolta siihen ei ollutkaan apuja

Mutta esim Saksaa on turha haukkua onko noin että kun ei tiedetä asioista niin sitten pannaan johonkin katekoriaan

Niiden haukkujien pitää muistaa kuka se olikaan joka antoi Suomen puolustusvoimille pohjan

Ja tuo Saksa on nytkin vaikuttamassa jopa Suomeen Eeuun kautta siksi tuo Euu on Suomelle avuksi ei haitaksi kuten monet satuilee

Noinhan siinä mielipiteille annetaan muka parempi suunta kun siirrellään vastuuta milloin mihinkin suuntaan seommoro tepivaari kirjoitti Teuvo Mast

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *