Onko hyvät käytös tavat loppuneet

Eipä viime aikasista puheista muuta voi olettaa toisia haukutaan aivan omalla tasolla joka ei kestä päivän valoa kenenkään osalta

Nuot jotka sitten onkin jotain luulevinaan voivat sitä olla mutta vain omasta mielestään

On toki selvä asia muille että kaikki puolueet ovat kritiikin kohdalla vapaata riistaa muutoinhan ne ovat keskiajalta

Pitää muistaa ettei ääri porukat ole kansan puolella vaan tonkivat kaikkia jotka tuntee vastuunsa kansan toimeen tulosta

Koskapa siinä jos lipsutaan antaa selvän kuvan niistä joille verojen kerääminen on tärkeintä tosin niitä ei saa käyttää kansan edun mukaisesti

Siis minne niitä veroja voi käyttää kun ihan mikä vaan onkin silkkaa tuhlausta onko sittenkään sitäkään

Eikä tänne saa rakentaa mitään uutta kaikki saa haukkumiset heti alkuunsa muutaman vuoden kuluttua nekin sanotaan olipa hyvä juttu

Meillä Tampereella on kaupunki jaettu kahteen porukkaan jos se on muka kansan parasta ajatteleva asia niin kyllä pieleen meni

Eikä siinä jaossa olla menty presidentinkin sanomaa jossa kansan pitäisi olla edes puolessa asiassa samaa mieltä

Pitäisi sata vuotta olleet asiat jo pikkuhiljaa painua unholaan mutta ei onnistu ei sitten millään

Mutta ne hyvät käytös tavat onkin ollut poissa jonkin aikaa ne vois palauttaa

Mutta sellasta se elämä on kokonaan seommoro tepivaari kirjoitti Teuvo Mast

3 vastausta artikkeliin “Onko hyvät käytös tavat loppuneet”

  1. Suomessa on paikkoja joissa vallitsee yhä vapaussodan aikaiset riidat.

  2. Niin näyttää olevan vaikka sata vuotta siitä onkin kulunut en viitsi sanoa mutta eräs maakunta onkin siinä ylitse muiden terv tepivaari

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *