Onko se nyt ihan oikea suunta sittenkään

Me Suomessa toisien mielestä voimme pelastaa maapallolta ihan kaiken ja siksi niistä pidetään suurta melua

Varsinkin vaaliaikaan asia on akuutti ja melu sen mukaista  mutta emme me n 5.5 miljoonan kansana voi oikeasti pelastaa kun itsemme aina sekin tuottaa liikaa

Mutta kun katsotaan mm Suomen terveyden hoito asiaa oikeasti ja siihen mitään lisäämättä taikka poistamma

Olemme tilanteessa johon jotkut piirit sanoo heti ei saa tuhlata rahaa vaikka kyse olisikin oikeasti mitätönkin summa

Jos joku sanoo että suunta olisi oikea sanon suoraan ettei ole sinnepäinkään ja terveyteen satsattu raha palaa takaisin

Mutta emme muiden valitoihin kykene sanoon mitään kun pelkästään nostaa sormen ja hokea hyi hyi ei noin saa tehdä

Mutta minkään asteen maailman poliisi ei Suomi kykene oleen missään asiassa

Mutta näillä mennään eteenpäin maailmassa joka tuntuu muuttuvan lähes päivittäin eikä aina hyvään suuntaan

Mitäkös sille pitäis tehdä pitäiskös fundeerata asioita oikeassa mitassa seommoro tepivaari kirjoitti Teuvo Mast

6 vastausta artikkeliin “Onko se nyt ihan oikea suunta sittenkään”

  1. Kyllä,lopetetaan hengittäminen ja varsinkin talvella lämmittäminen ja maailma pelastuu 👍

    1. No noilla maailma varmaan pelastuu enpä allekirjoita moista terv tepivaari

  2. Juurikin noin ne asiat hoidellaan kunnolla siihen ei ole lisättävää terv tepivaari

  3. Enpä paljon lue tuon Mikan kirjoituksia enää koska ei niissä paljonkaan ole sellasta johon vois luottaa oikeana asiana terv tepivaari

Vastaa käyttäjälle Marko Peruuta vastaus