Tällä viikolla on kuitenkin jouluaatto

Asia joka monelle vanhukselle on vuoden synkin aika mutta noinhan se on ollut

Mutta eiköhän siitäkin taas selvitä vaikka tuo yksinäisyys onkin monelle herkkä asia

No mitäkö sille vois tehdä yhtään asiaa en itse tiedä kun olen viettänyt jo n 10 joulua yksin kokonaan

En liioin siitä yksinolosta paljonkaan kärsi mutta joulu onkin ainoa asia jolloin hiukan menee huonoksi

Mutta kuten noina leskenä olo vuosina  niin nytkin menen Saarikorven hautuumaalla käymään

En ole moneen vuoteen vienyt kynttilää koska olen nähnyt mikä roska määrä siellä on joulun jälkeen

En sitä lisää viime jouluna vein ledi kynttilän mutta eihän se siellä saanut olla vaan joku katsoikin asian ottamalla sen omin luvin

Hyvää joulua ja tulevaa uutta vuotta v 2023 kaikille PB Blogisteille seommoro tepivaari kirjoitti Teuvo Mast

13 vastausta artikkeliin “Tällä viikolla on kuitenkin jouluaatto”

  1. Onhan tämä vähän haastavaa aikaa. Loppuu aika, energia ja rahat.

    Mutta toisaalta paljon on mahdollista tehdä hyvää, kukin kykyjensä mukaan ja se on aina hieno tilaisuus.

  2. Juuri noin asiat on ja kyllä meillä on enrgiaa omastakin takaa eikä rahatkaan ihan heti lopu
    Mutta tuo hyvän teko on asia jota olen tehnyt lähes koko ikäni osittanhan sitä ei näe
    Mutta teot alkoholistien hyväksi onkin loppumaton sarka aina tulee uusia alkoholisteja joista osa kuolee liiankin nuorena terv tepivaari

  3. Maailma ei ole valmis tänäänkään.

    Mutta voi pyrkiä siihen että jokaisen päivän jälkeen jättää maailman vähän parempaan kuntoon kun minä sen päivää aiemmin otti käyttöön.

  4. Toivoisin, että vaikka Pirkan blogeilta voisikin saada vertaistukea, niin tämä ei tapahtuisi toisten vähemmistöjen ja erilaisten ihmisten kustannuksella. Ymmärrän, että alkoholi ja lihansyönti näyttelevät perinteistä roolia kulttuurimme tuutulauluihinkin sisään vihelletyssä melankoliassa, mutta itselläni esimerkiksi on deekuista lähinnä hyvin negatiivisia ja inhottavia kokemuksia, kun milloin he raakkuvat perääni puistonpenkeiltä, milloin nimittelevät, milloin hoipertelevat viereen sepaluksiaan avaamaan kun itse yrittää kakattaa koiraansa lepän alle… milloin pelottavina zombeina saalistavat kaupungin yössä kun erehdyt itse käymään veljesi synttärikekkereillä, joista kävely kotiin jalan juottoloista väärään aikaan, jolloin oikeasti olen pelännyt ja paennut tällaisia ihmisiä, jotka lähtevät hoippumaan perään kuin elävät kuolleet. Ja nyt viimeksi kotirauhani rikkominen ja solvaaminen kun en ventovieraalle narkomaaniselle pultsarille avannut ovea kun hänen oma kaverikaan ei ilmeisesti ollut kotona tai mikä ikinä olikaan syy sille, että aikuinen mies nyrkeillään kaksin käsin hakkaa minun ovea. Toivon isoja sakkoja hänelle jos joulurauhaa tulee rikkomaan!

  5. Alkoholi on viisasten juomaa mutta kaikki se tekee tyhmäksi hulluus ei ole oikea nimike
    Siksi humalaista ei pidä kuunnella kenenkään kuten normi käytöstä omaavaa ihmistä
    Hyvää joulua Liisalle ja kaikilla jotka ympärilläsi pyörii terv tepivaari

    1. Juu, kiitos samoin sinullekin Tepivaari, toivon aidosti jaksamista ja kauniita hetkiä.

  6. kiitos Liisa
    Koitan aina olla ihmiselle ihminen aina se ei ole helppoa
    Mutta pyytetön auttaminen on se paras asia joka maapallolla on vieläkin terv tepivaari

  7. Olen ostanut juomia tänäänkin viidelläkympillä. Yhdessä näistä juomista on alkoholia, 0,5%.

    Tarkoitus on rikkoa vähän perinteitä ja sekoittaa vieraille mocktaileja.

  8. Vielä silloinkin kykenin nauttimaan alkoholia migreeni sulki sen pois kokonaan
    ja oli joulu sellanen jonka aikana en sitä myöskään käyttänyt

    Siitä toivon että sellanen joulu saisi ihmiltä tilee omiin koteihin jospa tuo kotiväkivaltakin sais ns kärsäänsä ja vähenisi

    Nythän Joulu sen karmeuden tuokin julki terv tepivaari

  9. Minut viimevuonna juuri näin jouluksi vaimo jätti yksin. Ei tähän oikein totu, ei oikein vielä näin yhden vuoden jälkeen. Nyt vietetään joulua tyttären ja hänen lastensa kanssa ja tulihan meille Roomasta hiukan vanhempi naisihminen. Tuli jo viikko sitten ja on pitänyt seuraa minulle ja on auttanut monessa asiassa.

    Näin tämän blogin kautta toivotankin oikein hyvää ja rauhallista joulua Tepille ja kaikille muillekin.

  10. Hyvää joulua Pentille ja koko porukallw jotka ympärilläsi häärää
    Ei siihen Pentti totu mutta asian kanssa oppii elämään mulla tulee toukokuussa 10 vuotta kun jäin leskeksi
    Silti mietin mitenkä teimme asiat mitenkä Piri olis asian hoitanut terv tepivaari

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *