Ei kinkkua jouluna.

Pitäähän minunkin kertoilla joulupöytäämme tulevista tuotteista.
Kinkkua ei ole, eikä kait tulekkaan. Kinkun virkaa hoitelee runsas neljä viikkoa sitten tekemäni ja nyt varaston orressa roikkuvat n 1,5kg basturmat, kaksi kappaletta.
Kokeilimme serranon kinkkua, muistaakseni kolme vuotta sitten; aluksi hyvää mutta sitten kyllästyin.
Vaimo on jo porkkana-, lanttu- ja perunalaatikot tehnyt.
Melko kalaisa se meidän joulupöytämme tullee olemaan.
Ostettua Pyhämaalaista Vento Aallon valkosipuli-, sitruuna inkiväärisilakka, maustekala, suutarinlohi.
Omapyytämääni silakan mittaista savustettua puronieriää öljyssä.
Graavattua nieriää, cheviseä kuhasta.
Rosollinkin valmistaa vaimo itse ja nykyisin pikkelöitynä.
Muikun mätiä omasta muikkusaaliista.
Pelmeneitä valmistin jauheliha/valkosipulitäytteellä; nautitaan lihaliemessä keitettynä.
Alkoholipitoiset juotavat; Saaremaa Tume 6% muuten omat mehut ja maito, ken kaipaa.
Lämpintä ruokaa edustavat laatikot.
Niin, ja meinasin unohtaa; Mirri saa suuresti rakastamaansa voblaa, jota muikusta olen tehnyt. Niin ahkerasti Mirri on varmistanut kolmatta vuotta tuo aamuisen lehden haun, joten ansaitsee toki juhla-ateriansa.

5 vastausta artikkeliin “Ei kinkkua jouluna.”

  1. Meillä paistettiin n.8kilon kinkku jo sunnuntaina, joten sen myötä suussa on ollut joulun makua jo monta päivää.
    Hyvää Joulua Kallelle ystävineen.

  2. Hyvää Joulua Kallelle ja perheelle
    Mitään en osta kaupasta tänä jouluna ostan tuottajalta suoraan kaikki laatikoita myöden
    Tuo menee suoraan mielenosoituksena ahneille kauppiaille terv tepivaari

  3. No kyllä tekis mieli maistella Kallen pöydästä.
    Meillä korvataan kinkku kalkkunalla.
    Kävin taannoin Mattilan palvaamolla viemässä heillä laitettavaksi ja siellä pöydässä oli kinkkua ei muuta jota sai maistella asioidessaan…

  4. En montaa riviä ehtinyt Kallen joulumenua lukea kun jo piti nieleskellä suuhun kerääntynyttä makeaa vettä.
    Kaiken muun perinteisen ohella on hyvin syöminen osa meidänkin jouluamme. Kinkkuun en ole kyllästynyt, perinteiset laatikot teen itse ja kalaa myös useammassa muodossa. Pari lasia viiniä myös juhlan kunniaksi ja päälle 5cl (vanhanaikainen ryypyn mitta) VSOP tason konjakkia vahvapaahtoisen kahvin kera.

    Kallelle ja Saaralle Hyvää Joulua, täältä myös emäntä samaa toivottelee.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *