Ei Jumala……… eikä Orpokaan laiskoja ruoki.

Eilen taas näytettiin medioissa, kuinka noin parisataa liian aikaisin hiekkalaatikkonsa jättänyttä osoitti mieltään Helsingissä siksi, koska Orpon hallitus haluaa puuttua heidän oikeuteensa olla työtön.

Nämä kyseiset tahot jotka tuolla nyt marssivat ja huutavat proletariaatin ilosanomaa, niin pitävät itseään työläisinä, vaikka koettavat kaikin mahdollisin keinoin etsiä lainsäädännöstämme ja kansainvälisistä ihmisoikeuspykälistä  momentin, jolla voivat työnteosta kieltäytyä kaikensortin koskemattomuus ja ihmiselämä on jakamaton höpinöillä.

Mainostivat vielä  mokomat, että heidän mielenosoituksensa  on poliittisesti sitoutumaton, vaikka joukossa airueena hulmusi lippu joka oli purppuran punainen sirpein ja vasaroin kuvioitu.

Minä sanon nyt kaikille palkansaajille, olittepa mafialle maksavia jäseniä tai ette, niin älkää osallistuko lakkoihin, joka on työnantajiinne kohdistuva, sillä jos lakkoon osallistutte, niin olette sen vihollinen joka palkkanne maksaa, eli taistelette näin ollen itseänne vastaan ja vaarannatte oman työpaikkanne.

Rikkuri sanalla on huono kaiku, mutta nyt neuvon kaikkia ryhtymään rikkureiksi, vain sitä kautta tämän ulkoparlamentaarisen korporaation hirttoköysi saadaan pois kaulaltanne.

Jos nyt lähdetään pakittelemaan aijotuista työelämää koskevista uudistuksista vain siksi, kun työn vieroksujat kiljuvat koskemattomuuttaan eduskuntatalon porraspäässä, niin uutta mahdollisuutta ei ole odotettavissa, kun nämä ”työläiset” huomaavat että huutamalla saa parhaiten edistettyä proletaarin ilosanomaa.

Nyt kun sisäministerin johdolla ollaan ainakin osittain saatu estettyä ”Ruotsalaisten maihinnousu” maahamme, niin nyt ei pidä olla sinisilmäinen näiden  ”kotikutoisten” punaisten aikomuksista saattaa yhteiskuntamme anarkian tilaan, sillä huutamisesta on kovin lyhyt matka konkretiaan.

Eihän siitäkään mitään tule, että hallitus joutuu anelemaan mafialta lupaa saattaa ohjelmansa työelämän kirjaukset käytäntöön ja jos ei sitä tee, niin laitetaan sitten Suomi OY AB ja CV hiljaiseksi, jossa ei liikahda lehtikään, on kuin luonto kuollut jo ois…

Nyt on hallituksella neljä vuotta aikaa viedä ohjelmansa kirjaukset maaliin, vain sitä kautta saadaan Suomi säilymään jatkossakin hyvinvointiyhteiskuntana tuleville sukupolvillekkin ja saadaan tämän mafian hirttoköysi upotettua heidän omaan kaulaansa.

24 vastausta artikkeliin “Ei Jumala……… eikä Orpokaan laiskoja ruoki.”

  1. Kirjoitin US- Puheenvuoroon kommentin, joka liittyi hallituksen työvoimapolitiikkaa ylistävään blogiin ja vastustaviin tahoihin ml. AY ja nimitin hallitusta Suomen varsinaiseksi lakkokenraaliksi, mitä se todellisuudessa nyt on uhollaan.

    Arto Satonen on saanut rajusti lunta tupaansa myös US:n blogissa ja samoin omassa blogissaan FB:n päivityksissään.

    Vesiperän vetävät käteensä !

  2. Arto Satoselle hatunnosto, että meni tämän korporaation pilkattavaksi ja ivattavaksi, osoittivat vaan sillä heikkoutensa.

    1. Juttelin Satosen kanssa hiljakkoin enkä, eikä kukaan muukaan hänelle mitään rusuja antanut, päinvastoin. Hän antoi minulle kuusen taimen ”lahjukseksi” mongerruksellaan säestyksenä.
      No, istutin se paskahuusin taakse arvopaikalleen.

      1. Tällaista kielenkäyttöä kun lukee sitä aina välillä ihmettelee miksi minäkin tällä foorumilla pyörin

  3. Tässä on ilmeinen vaara että kaikki ovat häviäjiä, lakkoilijat, työantajat, hallitus, oppositio ja ennen kaikkea suuri suomalaisten enemmistö edellä mainittujen ryhmien ulkopuolella

    1. Matti,- Hallituksella on vastuu yhteiskunnan toimivuudesta kokonaisvaltaisesti, Ay ei katso kuin omaa etuaan muiden, myös jäsenistönsä kustannuksella.

      1. Myös ay kaikkine yhteiskunnan siihen tai niihin liittyvine kaikkia koskevine osineen on niin vahva ja merkittävä tekijä koko Suomen työelämässä, ettei sitä sanelulla nujerreta.

        1. AY on vahva sehän on selvä mutta toivottavasti ei myöskään hallitusta sanelulla nujerreta.

  4. Orpo pyrkii auttamaan niitä joilla ei ole autettavaa.
    Vankilassa ei kuulemma jatkossa saa vikonloppuna kuin yhden lämpimän aterian?
    Ruotsista mallia ottava hallituksemme ja ruotsissa ihmettelevät miksi otetaan käyttöön vain osia jotka johtavat päinvastaiseen…

  5. Verrokkimaissa kuten Ruotsissa ja Tanskassa työntekijöillä ei nähtävästi ole mitään oikeuksia vaan ovat orjia.

    On nimittäin niin, että mainituissa maissa vastaavat muutokset työelmässä on tehty jo vuosia, osa vuosikymmeniä sitten ja vieläpä pitkälti demarien hallitessa ja ay-liikkeen siunauksella.

    Meillä vasemmiston ja vasemmistovetoisen ay-liikkeen ainoa innovaatio on ”näin on aina tehty” ja siihen se sitten jääkin.

    Vasemmistovetoisen ay-liikkeen ulostuloissa kaikuu myös pelko yksilön vapautta kohtaan, eihän siitä nyt jumalauta mitään tule jos työntekijällä ja työnantajalla on yhteinen intressi sopia asioista keskenään.

    Minun on vaikea ymmärtää miten kenelläkään on sitä vastaan, että työllistämisen kynnystä lasketaan samalle tasolle kuin mitä se on jo mainituissa verrokkimaissa?

    Kun tutkii tilastoja niin on helppo ymmärtää millaisissa yrityksissä niitä potentiaalisia uusia työpaikkoja olisi ja kuinka suurta roolia työllistämisessä pk-yritykset näyttelevät.

    1. Ruotsi, Tanska ja erityisesti vielä Saksa ovat työttömytsturvaltaan todella toista luokkaa kuin Suomi.
      Tonttujen hommaa poimia niin kuin jo yleisesti kritisoidaan, rusinat pullasta.
      Panehan nyt ne tilastosi riviin, mihin viittaat kokonaisuuksien kannalta samoin mittarein !
      Ihan bull-shiittiä ja propagandaa kuten koko halliituksen hölmöily.

      1. Joopa joo…kaikki on propagandaa joka ei mahdu ahtaaseen mustavalkoisen maailmankuvaasi, mutta se on vain ja ainoastaan sinun ongelmasi.

          1. ”…niin taas kerran, minähän se syyllinen olen Suomen kurjaan työttömyysturvaan vrt. verrokkimaat’

            No jos sinusta siltä tuntuu, kukaan muu ei tuollaista ole esille nostanut.

  6. Hullu paljon töitä tekee viisas pääse vähemmällä eikä sitä 75 vuotiaana enää tarvii miettiä työnteosta enää terv tepivaari

  7. Onhan se jo maailman ”peruskirjaankin” kirjoitettu!
    Joka ei työtä tee, sen ei syödäkään pidä!

    1. Pitää määritellä, mikä tai mitä työ on.
      Jos työksi määritellään vain suoraan veroja tuottava palkkatyö, se kuvaa vai pientä osaa työstä, jossa monet, monet tärkeämmät työt jäävät huomiotta.
      Raskainta työtä on ajattelu, varsinkin ikävien henkilökohtaisten asioitten ajattelu.
      Kevyintä fyysinen monotoninen lihastyö, jossa ei päätä tarvita.
      Kirurgi ( 6 tunnin leikkaus) ja mm. konserttisolisti( 2 h), joissa yhdistyvät fysiikka jäsenineen, aivot ja ehdoton virheettömyys on vaativuuden huipputasoa.
      Vastaako työ korvausta ja missä suhteessa ?

  8. Varmaan tämäkin tyhjänpäiväinen kinaaminen on jonkun mielestä tosi tärkeetä tyätä!? Tähän tarvitaan päätä ja osaamista! Keskittymiskyky pitää olla koko ajan huippua!

    1. Minä en ole vielä onnistunut tekemään yhtä ainoata blogia, jossa Heikki ei olisi minua vetänyt kölin alitse.

      1. Kaikki se tietää, kaiken se osaa ja kaikki merkittävät ihmiset tuntee…

        1. Teiskossa on avohakkuut, suot ja kalaisat järvet; siellä ei ole edes metsiä, mutta kaikki ötökät ja suojellut sudet, jotka panevat hirvet poskeensa.
          Työkansa ja orwelin viisaus asuvat vain Teiskossa.
          Teiskon ulkopuolella ei ole
          muuta kuin tyhjyyttä ja kusipäitä täynnä oleva Tampere.

  9. Laittomat lakot pitää tehdä Suomessa yhtä kalliiksi lakkoilijoille kuin Tanskassa ja Ruotsista. Jos näin tehdään silloin poliittisten lakkojenkin tarve vähenee ja napanuora SAK:n ja vasemmiston välillä sanoo naks! (Tämä nykyvasemmisto ajaa työtätekevien ja raskautettujen etuja Suomessa enää juhlapuheissa).
    Muuten edessä on Via dolorosa a la Kreikka.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *