Ei se laastari auta jos nuppi prakaa.

Tässä ollaan nyt puoli vuotta saatu/jouduttu kuuntelemaan tätä vasemmiston mölinää eduskunnassa ja mediassa, kuinka tuhannet ja taas tuhannet työttömät, lapset, lapsiperheet, opiskelijat ja sairaat joutuvat kyykkyyn oikeistohallituksen toimin.

Se on helppoa heitellä tällaisia lukuja eetteriin tietämättä kenenkään näihin ryhmiin kuuluvien taustoja, että miksi he ovat sinne kyykkyyn joutuneet/halunneet.

Varmasti on niitäkin, jotka ovat tahtomattaan kyykyssä, mutta on turhaa syyttää nykyistä hallitusta siitä, jos talousosaaminen on Huittislaisen miehen tasolla.

Silloin ollaan kyllä hyvinvointivaltion rakentamisessa menty jo liian pitkälle, kun kansalainen arpoo mielessään, että menisiköhän sitä toihin, vai ottaisiko elämänurakseen vapaamatkustelun ja ilmaisten lounaiden metsästyksen muiden piikkiin.

On se uskomatonta, että terve, työikäinen kansalainen voi nostaa mitä erilaisempia tukia ja avustuksia yhteiskunnalta ilman vastikkeellisuutta.

Aina vedotaan siihen, että ei ole ammattia vastaavaa työtä tarjolla tai että sitä ei löydy ihan ”oven edestä”, mutta nämä ovat tekosyitä, jotta heidän harmaan vyöhykkeensä mukavuusalue ei vaarantuisi.

Olkoonpa se sitten vaikka vapaaehtoistyötä, sekin käy vastikkeellisuudeksi jos ”paskaduuni” ei kelpaa.  Työ on parasta sosiaaliturvaa, myös vapaaehtoistyö ja vaikka minulla ei olekkaan terveys,-ja sosiaalialan koulutusta, niin tunti tai pari päivässä jotain muuta kuin omassa itsesäälissä rypemistä  pitää lääkärin loitolla.

 

8 vastausta artikkeliin “Ei se laastari auta jos nuppi prakaa.”

  1. Sanan lasku hullusta miehestä ei oikeasti ole Huittisista vaan on oikeassa muodossaan hullu mies huittisissa syö enemmän kun tienaa

    Mitä taas tulee tuohon työhön oliskos se oikein jos laitetaan korkekoulutettu ihminen lumen luontiin

    Aika suuri ja koulutus menee totaalisesti hukkaan yhteiskunnan rahat kankkulan kaivoon koulutuksen osalta terv tepivaari

    1. Kyllä sen korkeakolutetunkin käteen lapio sopii, jos ei soivi niin sitten on koulutus mennyt hukkaan.

  2. Onko noin no näkemys sekin kun samalla tuodaan maahan korkekoulutettuja ihmisiä

    Ja kun Suomessa ei saa tuhlata niin koulutuksen rahamenot on aika korkeita valtiolle terv tepivaari

    1. Kaikki työ on arvokasta, myös vapaaehtoistyö ja se erityisesti, olipa työttömän sosioekonominen asema mikä hyvänsä.
      Ei ne tittelit ole oikeus elää yhteiskunnan piikkiin.

  3. Ehkäpä kirjoittaja ei ole kokenut sitä toista laitaa.
    Se oma etu ja muista viis.
    Olin aikanaan hesassa ja jo silloin siellä
    elettiin aikaa ainoastaan oman edun tavoittelussa.

    1. Voi pyhä yksinkertaisuus.
      Eli pitäisikö minunkin Niilo olla syrjäytynyt ja yhteiskunnan tukien varassa eläjä ennenkuin voin sanoa totuuden ongelman taustalta.
      En ole liiemmältä persomustani koulun penkkiin hinkannut ja aina olen ollut työssä ja jos se on joskus väliaikaisesti loppunut, niin en ole odottanut että sitä tultaisiin minulle kotiin tarjoamaan, vaan olen käynyt sitä etsimstä ja kyllä etsivä löytää ja sille avataan.
      Ja työn ohessa olen koko ikäni osallistunut vielä vapaaehtoistyöhönkin monensortin sektoreilla, Urheiluseurassakin puheenjohtajana, sihteerinä, valmentajana nuorille ja senjorelle kuntotanssien pyörittäjänä.
      Varmasti olisin minkäkin voinut valita sen helpomman tien ja valittaa ja vaikertaa maailman pahuutta kun kukaan ei ymmärrä ”päähänpotkittua”.
      Onhan tämä yhtä helvettiä, että on taloudellisesti kannattavampaa maata kotona kuin olla palkkatyössä ja jos tähän haluan muutosta, niin pitäisikö minun vain purra kieleeni ja vaijeta.

  4. Mulla sairaseläke nousee tammikuussa 40 euroa, mutta tammikuun takuueläkkeestä ei ole vielä tullut kelasta päätöstä.

  5. Korkeakoulutettu on hukkaan kouutettu, jos koulutusalalla ei ole tosiasiassa töitä.
    Meillä koulutetaan liikaa sakkia aloille, joilla ei töitä ole eikä ole kuin teorisssa pieni mahdollisuus elättää itsensä.
    Yksi sakki on kaiken sortin ”taiteilijat”, joilla eivät taidot riitä itsensä elättämiseen, vaan kyse on puhtaasti harrastellijoista, joota sitten eltetään uhteiskunnan tukiaisilla.
    Koulutus pitäisi paremmin suunnata siihen, minkälaista yhteiskunta tarvitsee sen sijaan, että koulutetan, mitä hilanvitkutusta jokainen haluaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *