Hallituksen tiimalasista ei hiekka lopu kesken vaalikautta.

Ei voi olla ihmettelemättä, kuinka eduskunnassa kuin eduskunnan ulkopuolellakin vuodesta toiseen hakataan päätä mäntyyn ja mitä lujempaa isketään niin sitä enempi se sattuu.

Kyse on tietenkin perussuomalaisesta petäjästä, johon vuosien saatossa on kukin vuorollaan päänsä iskenyt ja kirveensä tylstyttänyt.

Minua huvittaa, kun oikeisto voitti vaalit niin huudettiin, että nyt pitää päästää persutkin vastuuta kantamaan hallitukseen.  Olettivat tietenkin että persut olisi hallituksen heikoin lenkki ja se hajoaisi ennen kuin muste kunnolla olisi ehtinyt kuivumaan hallitusohjelman kirjauksista.

Kaiken sortin politiikan tutkijat ja median mannekiinit ovat jo vuosia odotelleet kutsua persujen hautajaisiin, mutta moni hautajaisia kokottava onkin jo kasvamassa poliittista koiranputkea.  Soinihan yritti järjestää puolueensa hautajaiset, mutta taitaa olla niin, että siitä porukasta ei jäänyt muuta jäljelle kuin sininen rinki oman  persauksensa ympärillä.

Nyt on kokoomuskin joutunut/saanut ottaa lusikan kauniiseen käteensä ja lopettaa perussuomalaisten demonisointi, sillä persuja vastustamalla kookoomuskin tietää, että sen polun päässä odottaisi punainen vaara.

Kyllä Orpokin saa olla tyytyväinen, että Riikka Purra on se joka häneen valaa uskoa hänen heikkona hetkenään ja sanoo että lopussa kiitos seisoo.  Näyttäköön Gallupit mitä hyvänsä, niin tekemättä ei voi jättää, jos sen tekisimme, niin silloin kyllä pettäisimme niiden tahdon jotka meidät vastuuta kantamaan äänestivät.

Saas nyt sitten nähdä mihin SAK kykenee hallituksen/persujen kaatotalkoissaan, kun eduskunnassa toiset toverit ovat jo menettäneet kuulonsa omassa kiljunnassaan.

Eletään mielenkiintoisia aikoja, kun ulkorajoillamme vaanii uhka ja sisäpolitiikassa demarit eivät uskalla nostaa kissaa pöydälle, peläten puoluesihteerinsä toistavan vanhat temppunsa.

12 vastausta artikkeliin “Hallituksen tiimalasista ei hiekka lopu kesken vaalikautta.”

  1. Se minne sitä hiekkaa roiskii onkin eri juttu kokonaan ja kun vielä antaa lisähiekotusta muutaman sadan miljoonan edestä terv tepivaari

  2. Riikka Purran asemaa voidaan verrata Iiro Viinaseen, joka omana aikanaan teki kun tekemättä ei voinut jättää.

    Ja kuten olemme saaneet lukea, Suomi asetettiin tarkkailuluokalle euromaiden joukossa, joten lisää pitää tehdä.

    No oppositio esitti omat vaihtoehtonsa, jotka olivat huvittavasta naurettavaan 1-3,2 miljardin veronkorotuksia ja oikeita säästötoimia ei ollenkaan.

    1. Himoverottamalla tämä maa ei nouse nykyisestä alhostaan, vaikka vasemmisto vannoo sen nimeen.

      1. Maksimaalisella verotuksella ei välttämättä saavuteta maksimaalista verotuottoa, tätä vasemmistolaisten on mahdoton ymmärtää.

      2. No ei nouse verottamalla missään kohtaa vasemmisto voi vannoa se ei minulle kuulu terv tepivaari

    2. No mistä kohtaa voi verrata

      Iiro pysyi hallitus ohjelmassa Riikka ei niissä hallitus säästöissä pysynyt terv tepivaari

      1. Tepi, koita nyt ymmärtää, että hallitusohjelma on pohja hallituksen tavoitteille ja kun tilanteet elää niin niihin reagoidaan.

        Edellinen hallitus ei siihen kyennyt tai itse asiassa eihän edellisellä hallituksella olut edes omaa hallitusohjelmaa vaan Rinteen hallituksen hallitusohjelma.

        1. Voit olla varma että minä ymmärrän melko pitkälle mutten sitä että annetaan ymmärtää x määrän sääsöt ja leikkaukset silti hallitusohjelma on se jossa pitää pysyä
          valtion varainministeri se vaan laittaa niihinkin summiin vielä lisää terv tepivaari

  3. Hallitusohjelma tehdään tietyssä ajankohdassa tietyin tulevaisuuden näkymin hallituspuolueiden kesken yhteisesti neuvottelemalla.

    Nyttemmin maailmanpolitiikassa ja varsinkin taloudessa käänteet ovat nopeita. Se miltä tulevaisuus näytti kesällä, näyttäytyykin nyt muutama kuukausi myöhemmin jo aivan erilaisena.

    Ei hallitusohjelman kirjaukset ole mitkään kiveenhakatut Mooseksen lait, vaan ne elävät ajassa. Näin pitääkin.

    Olisi silkkaa typeryyttä olla muuttamatta suunnitelmia tilanteissa, joissa maailma ympärillä muuttuu rajustikin.

  4. Vasureille tosiasioiden ymmärtäminensaati niiden tunnustaminen on lähes mahdoton asia.
    Siellä mentäisiin neukkulan biisivuotissuunnitelmien malliin niin, että vialliseksi huomattua asiaa ei voi muuttaa ennen uutta suunnitelmaa vasta edellisen loputtua.

    1. Meinaatko, ettei demujen äänestäjä ole vasemmistoa?
      Kuinkas se sitten olisi oikeistoa vai ovatko demut menneet kepulista oikealle?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *