Karia on ikävä.

En tiedä sitten, että olenko ainoa joka en pidä sellaisesta satiirista jota Ville Ranta edustaa piirroksillaan.

Se on ilkeätä ja kohdettaan rienaava, ne eivät ole sellaisia jotka pistävät ajattelemaan ja niistä puuttuu humoristinen ote, olipa sitten kuinka synkistä asioista hyvänsä kysymys.

Jokainen  hänen iltalehden piirroksensa on tuonut itselleni lähinnä myötähäpeän tunteen.

 

7 vastausta artikkeliin “Karia on ikävä.”

  1. Pilapiirtäjäksi Ville Rannalla on kolme pientä ongelmaa vaikkapa Kariin verrattuna.

    1. Ranta ei ole riittävän älykäs
    2. Ranta ei ole hauska
    3. Ranta ei ole kovin hyvä piirtäjä

    Muuten varmasti hyvä tyyppi.

    1. No, enpä ollutkaan ainoa.
      ”Ranta ei ole riittävän älykäs”,- tarkoittaakohan tämä sitten sitä Mika, että me olemme ( naurua )

      1. Arvi, tarkoittaa se tottakai sitäkin 🤣

        Ennen kaikkea se tarkoittaa sitä, että pilanpiirtäjän pitää olla todella älykäs ollakseen samaan aikaan analyyttinen, mutta myös hauska.

        Ranta on sellainen köyhän miehen versio pilapiirtäjästä.

  2. Karilla oli kohteena päätöksiä, linjauksia, hyvin täsmällisesti – Ranta rienaa ihmisryhmiä ja osoittaa sormella. Kari havaitsi, Ranta tuomitsee.

    Mutta Ranta on toisaalta ymmärtänyt että tänä päivänä jos haluaa pärjätä, pitää vihata ja pitää vihata niin maan helmutisti.

  3. Minulle ihan vieras koko Ranta. Itse olen piirrellyt sarjakuvia ja karikatyyrejä aikoinaan yhden budo-seuran jäsenlehteen ja viimeksi piirsin erään kaverini rockbändin levynkanteen karikatyyrin bändin jäsenistä. Kaverini soittaa kitaraa.

  4. Olisiko Ranta enemmän älyköiden ja fiksumpien ihmisten suosikki, Kari taas helpompi ymmärtää kansan syvemmille riveille

  5. Kari oli terävämpi, löysi sen komiikan mikä asioissa on. Ranta on osoittelevampi, joutuu ikään kuin selittämään asioita. Ja Kari osasi piirtää paremmin. Rannan puolesta on sanottava että hän ei ole minkään ryhmän puolestapuhuja vaan pilkka kohdistuu monelle taholle.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *