Neljän vuoden piinapenkki ja jalkapuu.

Mikähän suomessa nyt sitten muuttuu, kun Marin vaihtuu Orpoon.

Luulenpa että Orpon myötä valtakunnan ensimmäinen huumeiden piikityshuonekkin  Kesärannassa tullaan lopettamaan.

Ja tuskinpa paparatsitkaan tapaavat linsseineen Orpoa riekkumassa vieraassa naisseurassa yökerhoissa ja soittoruokaloissa.

Enkä usko että Orpo perustaa varjohallitusta itselleen edeltäjänsä tavoin.

Olen vakuuttunut, että Orpo toimii hallituksessaan me periaatteella, vaikka edeltäjälle hallitus olikin vain häntä varten, eikä hän hallitusta.

Neljä vuotta tätä riekkumista seurattiin ja kauhisteltiin ja koronakin voitettiin Marinista huolimatta.

Kuningatar on ”kuollut”, kauan eläköön tasavalta.

 

66 vastausta artikkeliin “Neljän vuoden piinapenkki ja jalkapuu.”

  1. Mikäli Orpo saa hallituksen kasaan niin tuskin jauhojengi järjestää enää gay-saunailtoja Kesärannassa🤣🤣🤣

    1. Jos oili piinaa tolkun kansalle, niin sitä se oli myöskin Sauli Niinistölle, kun ei koskaan voinut olla varma mihin ja minkälaisiin Marinin sanomisiin joutuu lähtemään oikaisuja tekemään.
      Nyt Orposta Niinistö saa luotettavan ja ”turvallisen” miehen rinnalleen Natosuomea johtamaan.
      En uskalla edes ajatella sellaista skenariota, että maahamme olisi tullut Marin II
      Mutta toivotan kaikesta huolimatta Sanna Marinille onnea valitsemalleen tielle ja vaikka en asiantuntija olekkaan niin sanon, että toivottavasti hän löytää itsensä.

      1. asiasta toiseen )
        Tänään liputetaan suomen kielen kunniaksi, joten lakki päästä ota…..lepo

        1. Me olimme juhlistamassa sitä v. 2010 Pernajan kirkolla, Agricolan kirkolla. Oli suuret kalaasit.
          On meillä historiassa ollut laajan sivistyksen miehiä ja naisia Minna Catheineen ja nyt uuden ajan Marineineen.

          1. HK

            Minna Canth pieraisisi suuntaasi, jos eläisi.

            Minna ei hyväksynyt fennojen orjuuttamista. Riikinruotsalaistaustainen Runebergikin suhtautuisi sinuun epäilevästi, jos eläisi.

    2. Stiller paljasti todellisen karvansa, Niinistö on monelle heikeläiselle punainen vaate toisin kuin valtaosalle suomalaisista.

      1. Stillerhän on asiassaan oikeassa, mitä Mariniin tulee.
        Siitä varmaan ei olla eri mieltä, mitkä Niinistön ansiot maailmalla Nato-prosessissa ovat kun, hänet saatiin ensin hereille.
        Molemmat Marin ja Niinistö ovat itsenäisiä korkean tason toimijoita ja omissa kannoissaan tiukkoja.
        Sukupolvet törmäyskurssilla, kuinkahan lienee mrs. Haukion kanssa.

        1. Muuten, Saulin Jenni on näitä Sannoja ! Uskon, että pressan huushollissa Jenni on pannut Saulia hiukan ”luokalle” ja heräämään menneisyyden unestaan suhteessa jopa Natoon ja Sannaan.
          Hyvä Jenni !

    3. Asiallisesti kommentoi Stiller mielestäni kyllä geneeristä, keskinkertaista valtakuntamme politiikkakeskustelua — ja olen kyllä itsekin sitä mieltä, että eläkeläisten harrastus ylipäätään tämä puoluepolitiikka, joka ehkä tulevaisuudessa tullaan korvaamaan jollakin sähköisellä järjestelmällä tai muulla hieman asiallisemmalla, missä ei tarvitse teatteriviihdettä ihannoida demokratian kaapuun puettuna. Ei tämä edustuksellinen demokratia toimi tai palvele ainakaan itseäni, vaan kyllä joku hieman fiksumpi juttu voisi jo tulla tilalle.

      1. Aivan turhaa vie resursseja, energiaa ja aivokapasiteettia muilta paljon tärkeämmiltä asioilta tämä politiikkaviihde.

        1. Mielestäni ylipäätään nuorten väkisin politiikkaan houkutteleminen ja näin olemassaolevan järjestelmän väkinäinen tekohengitys ei ole hyvä juttu, vaan kyllä ihmisten pitäisi osata päästää irti vanhentuneista, huonoista malleista ja korvata ne nykyaikaan paremmin istuvilla.

          Sanna Marinkin raukka yritti toimia laastarina ja jonakin eläkeläispuolueen/ dinosauruksen pelastajana vain saadakseen osakseen ihan valtavat määrät paskaa. Varmaan vituttaa, enkä ihmettele. Sähköinen järjestelmä, jolla korvataan poliitikot, ministerit sekä presidentit; ja joka järjestelmä varmasti tulisi huomattavasti edullisemmaksi kuin nykyisenkaltaisen ihmisvetoisen samean ja kauhtuneen teatterin rahoitus.

          1. Sellaista järjestelmää itse toivoisin, jossa ei äänestetä ihmisiä, vaan asioita.

            1. Ja poliitikot oikeisiin töihin, jossa omalla pärstäkertoimella eikä vaatetuksella ole mitään väliä. Aivan vääriä asioita ja narsismia ruokkii edustuksellinen demokratia nykyajassa.

              1. Puolueet kokonaan pois, koska se ruokkii vaan täysin aivotonta oikeisto-vasemmisto whatever höpönlöpöä sen sijaan, että keskityttäisiin asiallisesti asioihin, joita äänestettäisiin ihan vaan tylsästi asioina.

      2. Stillerin kommentoinnin ongelma oli että hän näki ongelmat pääministerin ja presidentin yhteistyössä johtuvan ainoastaan presidentistä.

        1. Niinistön, kuten Bidenin ongelma on presidentin instituutio sekä se, että sellaiselle paikalle nostetaan seniilejä ukkoja, jotka kuuluisivat vaipoissa vanhainkoteihin tai omaishoitoon. Vink-vink Jenni 😉

          1. Liisa hyvä, Ei asioita hoideta ulkokultaisella riekkumisella ja omaa ekoaan palvoen ja kun sanotaan että vanha ja viisas, niin sen kun muistaisimme, niin monelta murheelta säästyisimme.
            Tuntuu kuin osa kansasta olisi mennyt psykoosiin ja lähtenyt Marinia korottamaan kulttijohtajan asemaan ja media yhtyi tähän ja aivopesi kansaa ”ikkunaprinsessallaan”.

            1. Arvi hyvä, minä en allekirjoita sitä, että tässä ajassa tarvitsisimme ketään vanhuksia politiikkaan, vaan kyllä tuon koko edustuksellisen demokratian voisi ihan hyvällä omallatunnolla symbolisesti sijoittaa vanhainkotiin, jossa viisaat voisivat jatkaa kilvoittelujaan ja älyllistä uhitteluaan keskenään bingopöydissä niin paljon kuin sielut sietävät.

              Sillä välin nuoret voisivat keskittyä uudistamaan demokratian sähköiseksi ja kuvattomaksi asiapainotteiseksi äänestys-järjestelmäksi, jossa kuivia asioita ihmiset saisivat ajaa.

              Stiller aivan oivasti kuvasi, miten Niinistö salolaisena pikkusieluisena entisenä asianajanana ei pöhöttyneeltä egoltaan/ vanhuudenhöperyydeltään/ sementoituneelta sovinistiselta pappa-arvovallaltaan kykene antamaan mitään tunnustusta nuorelle ministerille — kuten myös moukkamaisen kiittämätön kokoomus, jonka laastarina toimivat pahimmat jauhojengiläiset ja kannabispolitiikan ajajat porvariplondi-beibit.

              1. 😀 minuun näköjään tarttuu jo teidän vanhanaikainen tapa kirjoittaa vieraskielisiä sanoja suomalaisittain, kuten ”eko” tai ”plondi”, mutta menköön!

              2. Demokratiaan silti kuuluu aina se että kun tulee valituksi on valittu kansan äänillä
                Aikaa myöten eduskunta nuorenee eikä sekään huono asia ole lainkaan
                Mutta kaikki vie oman aikansa sehän on selviö terv tepivaari

              3. Liisa

                Stiller lienee höperöitynyt jo ajat sitten.

            2. Arvi, etkös sinä itse ole aiemmin aika voimallisesti keskittynyt vastustamaan presidentti-instituutiota täällä — mutta nyt on takkisi kääntynyt oikeistopopulismiin sopivaksi?

              1. Kyllä, mutta tämä tapa jota nyt Marin edustaa niin ei ole sitä mitä minä haluan korkeimmalta maamme vallanpitäjältä. Asiat asioina ja pylly pois tyynyltä.

            3. Marin lienee oman aikansa ikoninen kulttijohtaja instakuvineen kuten Jeesus oli aikanaan ilmeisesti varsin karsimaattinen kulttijohtaja, jolle kävikin sitten miten kävi.

              Tässä sarja kulttijohtajista, jossa olin vähän pettynyt, ettei Jeesusta oltu sisällytetty edes leikillisesti listalle:

              https://areena.yle.fi/podcastit/1-50654164
              / Kulttijohtajat —
              Kertomuksia kulttijohtajien karismasta ja hämmästyttävästä vallasta, jota he eivät ole epäröineet käyttää.

              1. Se vaan tuppaa olemaan niin, että kulttijohtaja kun valtansa menettää, niin seuraajat tekevät joko henkisen tai ruumiillisen joukkoitsemurhan.

  2. Kukaan muu Suomen nykyajan pääministereistä ei ole vienyt nyky-Suomalaisuutta, Suomen hyvää mainetta, tyylitajua vaatetuseollisuuksineen, urheilullusta mieltä ja luontoa jne. laajasti rohkeilla avauksilla, tyylikäällä olemuksella, sujuvalla esiintymistaidolla maailmalle kuin pääministeri Marin.
    Hävettää jo etukäteen, jos Suomea jatkossa edustaisi pipopää orpoine jargoleineen ja tyhjäpäisyyksineen.
    Tervemenoa takaisin mersupersuhikiälle ja sivistymättömyyskokkolandiaan.

  3. Nyt vaivumme harmaaseen arkeen vailla tukea he jotka sitä kipeästi kaipaisivat.
    Kiitos ja kumarrus hänelle joka nosti Suomen maailman tietoisuuteen.

  4. Siinäpä kaikki tuli julki mitä Sanna Suomelle loi mutta pääministerinä Sanna oli pitkästä aikaa koko kansan pääministeri
    Myös niiden n 20 % kansan osan terv tepivaari

    1. Kiitos tepi, annoit päivän aloitukseeni makeat naurut kommentillasi.

      1. Noinko muka kaikki olisi paremmin nyt ei taida olla
        Eduskunnan ja hallituksen pitää ajaa koko kansan etuja ei pelkästään n 20 % kansanosan etuja terv tepivaari

        1. Sanna edisti tahtoen tai tahtomattaan kansallisvaltiomme vihollisten valtaa siskoilemalla erkoopeeläisten ja vihervasemmiston kanssa.

          Vasemmistolle isänmaa on kirosana ja RKP nöyryyttää fennoja vanhasta muistista.

    2. Ihan noin ruusuinen kuva Marinista ei jää monelle kuin Heikki ja Teuvo maalailevat. Pahimmin vaalien jälkeen kipuilevat vihreiden, vasemmistoliiton ja keskustan pomot. Velkataakkaa paheksutaan, oppimisen tason laskua koulussa ja varmaan SOTEa myös. Joku voi kummeksua myös sitä miten Marin tuki ja teki yhteistyötä presidentin kanssa esimerkiksi NATO asiassa

      1. Matti älä unohda kataisen tekemää n 40 miljardin valtion velkaa aika lailla samoilla luvuilla ne ovat
        Katsotaan mitä orpo saa aikaan saako mitään terv tepivaari

        1. Kyllä Kataisen pahoja tekoja on osana nykyhallituksen ”Mutta kun Kokoomus” toitotusta saanut niin paljon kuulla että on syöpynyt minunkin aivoihin mitä kokoomus ja demari siinä aikaansaivat

        2. Vielä muistin virkistämiseksi Kataisen hallituksen kokoonpano, siis ministerien lukumäärat. Kokoomus ja SDP molemmat 6, RKP, Vasemmistoliito, Vihreät kukin 2, Kristillisdemokraatit 1.
          Eli melkoinen enemmistö nykyisillä hallituspuolueilla.

        3. Tepsi:

          Urpilainen oli Kataisen rahaministeri, ehkä kuitenkin vastahakoisesti, koska hallituksen muodostaminen kesti niin pitkään.

          Urpilaisen olisi pitänyt hylätä Katainen kreikkametkuineen, näin teki PS.

          Eduskuntaryhmien olisi pitänyt nimittää Kataisen sijaan Urpilainen hallitustunnustelijaksi.

          Tästä olisi voitu päätyä euroeroon. Sillä tuohon aikaan jo Pirhosen pässikin ymmärsi, ettei euro sovellu erilaisten kansantalouksien yhteisvaluutaksi.

      2. Velkataakka ja ”velkataakka” ? Kuka ihmeotus niissä hätätiloissa korona, korona ja taas korona, onneton huoltovarmuus, matkailu, tuhannet firmat kaatumisuhassa, eu- yhteistuet ja velat, sodat. Älkää nyt isot ihmiset naurattako paatuneisuudessanne, että tilanteessa olisi joku muu olisi toiminut paremnin ja ns. oikein. Jälkiviisaus kukoistaa !

        1. Koronakulut lie ihan jokainen puolue tarpeellisiksi ja onnistuneiksi nähneet, että se siitä.
          Jos sen nyt voi unohtaa niin monia painaa raskas huoli siitä että elämme koko ajan velaksi, jopa syömävelaksi.

          1. Tuo velan otto ei suinkaan lopu vielä vähään aikaan uudenkaan hallituksen aikana terv tepivaari

  5. Suomen rohkea maine maailmalla palautuisi, jos se ottaisi käytöön kaikki mahdolliset vanhat junanvaunut, mitä täältä löytyy, tekisi maailman pisimmän junan, jota vetäisi venäläiset diesel- ja sähköveturit. Matkustajina koko pipopää- ja mersupersukaarti ja suuntana Siperia. Onneksi on sama raideleveys.

    1. Loistava osoitu HK:n demokratiavastaisuudesta, mutta ei todellakaan yllätä.
      Miten olisi, jos samaan junaan laitettaisiin HK punademuineen…

  6. No ei Suomesta ketään lähetetä siperiaan Suomi on demokraattinen maa terv tepivaari

  7. Hiukan hupaisaa lukea kommentteja, joissa annetaan ymmärtää, että pääministeri sai lokaa niskaansa vain ja ainoastaan siksi, että oli nuori nainen.

    Samaiset kommentoijat kuitenkin syytävät ikään ja sukupuoleen pohjaavia halventavia kommentteja miespuolisista poliitikoista ja päättäjistä.

    Tuollaiset vaippa-, vanhainkoti- ja vanhuudenhöperökommentit ovat mielestäni törkeitä. Ihmeellinen on myös ajatus, että pinta muotiin pukeutuminen olisi jonkin sortin osoitus kyvykkyydestä maailmanpolitiikan areenoilla. Eikä instagram -seuraajien määrä kyllä suoraan korreloi henkilön asiaosaamisen kanssa.

    Kenen muisti kantaa edes pari kolme vuotta taaksepäin, niin saattaa muistaa, että kyllä se oli pääministeri Marin joka ei pysynyt omalla tontillaan, vaan tuppasi sorkkimaan asioita, jotka olivat yksin omaan presidentin toimivallasta.

    1. Mikä oli yksistään presidentin toimivaltaa ?Ei muu kuin pv:n ylipäällikkö.
      Kansainväliset suhteet molempien sovituin raamein, mutta, ei yksiselitteisesti.

    2. Kaikki tämä täysin yhdentekevä hölynpöly siitä, kuka pysyy tai ei pysy tontillaan — sekä tällaiseen liittyvät ongelmat poistuisivat sillä, kun rakennettaisiin sähköinen järjestelmä, jossa demokratioissa elävät kansalaiset saisivat antaa kannatuksensa asioille ihmisten äänestämisen asemesta.

      Ei mitään ihmisiä eikä puolueita eikä vänkäämistä siitä, ketä julkisuuden henkilöä jokin asia edustaa, vaan ihmiset pois demokratiaa samentamasta ja puhdas asiapainotteinen sähköinen järjestelmä tilalle.

  8. Ulkopolitiikka kuuluu presidentille sisäpolitiikka pääministerille Euu politiikka on muuten sisäpolitiikkaa siten myös kuuluu pääministerille
    Terv tepivaari

  9. Marin on ollut yksi kovimpiin haasteisiin joutunut pääministeri historiassamne ja selvinnyt hengissä hirveästä kriittisten tapahtumien ja mielipiteiden myrskystä. Ja vienyt Suomen aivan uudelle positiivisuuden tasolle maailmassa hallituksineen.
    Nyt valitettavasti karvalakkirinki pilaa kaiken hyvän- jos ne vallan lopuksi saavat.

    1. Sen kummemmin nyt Marinista mutta kun että kyllä ihan omalla toiminnallaan näitä mielipiteiden myrskyjä usein nostatti

      1. Totta kai on nostattanut vanhaan perinteiseen toimintatapaan nojaavien vastustusta ja, kun myös aivan uusi some-sotatantere on vallannut mediaa.
        Mutta myös oikeistoagitaattorit eivät mitenkään voi sulattaa, että vasemmistolainen pääministeri voi onnistua kriusinhallinnassa kutakuinkin vielä kuivin jaloin ja nostaa vielä puolueensa kannatusta.

        1. Onhan se pirullista että vanhemmat ihmiset eivät aina ymmärrä nuorten kotkotuksia, toisaalta maailman sivu on näin ollut, sellainen on ihmisen kehityksen kaari. Itsekin varmaan nuorena olisin peukuttanut Marinin juhlimis- ja kauniita kasvokuvia.

          1. Onko tuo juhliminen pois kenkään elämästä. Somelle taas ei kukaan voi mitään.
            Pitäisihän minunkin olla tosi katkera nuoremmista, vaan en ole ! He vastuunkantajat muuttavat maailmaa oikeudenmukaisemmaksi ökyrosvojen käsistä.

            1. Katkera nuoremmista? Tekisi mieleni sanoa että erikoista höpinää. Nytkö yhtäkkiä nuoret Marinin myötä ovat ruvenneet vastuunkantajiksi ja vanhemmat vaan katseella seurailemme.
              Nuorissa on tulevaisuus aina itse kunkin kohdalla kun on kypsynyt ymmärrykseen arkisen maailman menosta.

              1. Matti, puhun nyt nuorista poliitikoista, jotka ovat saaneet vastuun mandaatin äänestäjiltä. Yleisesti olen huolissani nuoresta polvesta.

  10. En kyllä osaa mainita ainuttakaan asiaa jossa Marin olisi pääministerinä onnistunut poikkeuksellisen hyvin tai jossa joku muu ei vastaavassa tehtävässä olisi onnistunut aivan yhtä hyvin.

    Marin ei ole oikeastaan minkään alan tai asian asiantuntija, eikä näin ollen omalla tietotaidollaan tuo pääministerin tehtävään mitään erityisosaamista, jollaista ei toki pääministerin edes tarvi tuoda koska hänellä on avustajansa ja eri alojen asiantuntijat käytössä 24/7.

    Toki moni vaikuttaa elävän siinä uskossa, että maailmassa ei Marinin kaudella ole ollut kuin kotona ja Ukrainan sota. Näin toki Demarit ja muut hallituspuolueet halusivat vaalien alla esittää, mutta se ei vaan pidä paikkaansa ja esim. hallituksen taloudenhoito oli retuperällä jo ennen kumpaakaan kriisiä ja kyvyttömyys priorisointiin on jatkui kriisien ajan kaikki sai kaikkea, tulevat polvet maksavat.

    Nato on sitten se kolmas asia mihin vedotaan Marinin hallituksen aikaansaantina,mutta suosittelen siltä osin kertaamaan valtiosäännön.

    Mikä Marinista nyt sitten tekee niin loistavan pääministerin, erehtymättömän ja kaiken viisauden lähteen?

    En kyllä suoraan sanoen tiedä, mutta huvittaa kun aikuiset miehet ovat kuin Dingo-hysterian puraisemat pikkutytöt kun Marinista puhutaan.

  11. Jospa aikuinen nainen ymmärtää paremmin kuin 35 plus- ikiteininainen, että velka on veli ottaessa, velipuoli maksettaessa sekä että kadonnen nuoruuden metsästys on toivotonta ja säälittävää puuhaa.

    1. Marin vaikuttaa eittämättä eläneen julkisuudessa omaa (politiikalle) menetettyä nuoruuttaan, jossa hän ei kenties ole saanut olla lapsi tai teini, kun on ollut sateenkaarivanhempien taholta niin kova painostus ”älykkö”-harrastuksiin… Kurja homma hänen kohdallaan, mutta onhan noita ikipellejä paljon enemmän kokoomuksen miehissä, kuten Sasin Ilkassa & Co:ssa, jotka naamat punaisina Plevnan naapurissa Tampereella laukovat alaikäisille kesätyöntekijöille jotakin äärimmäisen alatyylisiä kaksimielisiä juttuja, joita pikkutytöt eivät edes tajunneet.

      Minun teiniydessäni ylä-asteella ja lukiossa teinit vetivät jauhoja nokkaan ja Sky-vodkaa salaa koulussa tyttöjen vessassa, ja sitten Elbejoen rannalla pideltiin toisten hiuksia kun yksi ja toinen oksensi kenkänsä hukattuaan… Ja sitten mentiin katselemaan Reeperbahnille poliisiaseman viereiseen Burger-kingiin, miten lasisten suurten ikkunoiden toisella puolen meidän ikäiset tytöt moonbootseissa huorasivat ja etsivät mies-asiakkaita. Taidettiin lyödä vetoakin, että kuka tytöistä ensimmäisenä löytää asiakkaan…

      Mutta noista ajoista on ikuisuus, enkä ikinä jaksaisi lähteä edes suomalaiselle klubille irroittelemaan kengänpohjiani lattioiden viinatahmasta. Vaikka olen Marenkia nuorempi. Ja omasta mielestäni monessa suhteessa myöhäänherännyt.

      1. Kuulostaa aivan kummalliselta ivailulta Tampreen kaupungin valtuuston ex- puheenjohtajasta, ministeristä, puolueen vara- ja puheenjohtajasta ja pääministeristä, jonka työ on saanut kiitosta yli puoluerajojen ym..
        Enemmänkin kuulostaa katkerista oman elämänne kiville ajosta.

        1. Todellisuus varmasti on usein mielikuvia haastavaa, mutta oletko Heikki koskaan ollut näissä Tampereen nuorison illanviettojen karseimmissa hetkissä, jossa miehet joudutaan heittämään baareista tai muu heidän seurueensa poistuu, koska Sasien käytös on niin kauheaa — tai kun sivistyneen ja fiksun oloinen nainen nousee aamu-yöllä taksista ja näet tilanteen sattumalta koiraa ulos viedessä, miten selväpäinen nuori mies-taksikuski torjuu naisen yritykset kutsua miestä kotiinsa? Tuo nainen ei ollut Marenki, mutta vastaavia tapauksia on monia, jotka taantuvat aikamoiselle tasolle viinaa nautittuaan yön pikkutunneilla luullen, ettei kukaan näe heidän äärimmäisen kiusallisia ihmisen alennustiloja.

  12. Jospa nuoret/nuorehkot, joka ovat päättäneet olla lisääntymättä, ovatkin vastuullista väkeä – haluavat parantaa rotuperimää(?)😐

    1. Enpä tiedä… olen seurustellut/ tapaillut toki joitakuita ei-lisääntymishaluisia miehiä, jotka ovat olleet kylläkin kovinkin vastuullisia sekä haluttomia välittämään vaikkapa omia ja itselleen haitallisiksi kokemiaan piirteitä eteenpäin lastensa kiusaksi.

  13. ”Puolueet kokonaan pois, koska se ruokkii vaan täysin aivotonta oikeisto-vasemmisto whatever höpönlöpöä sen sijaan, että keskityttäisiin asiallisesti asioihin, joita äänestettäisiin ihan vaan tylsästi asioina.”

    Jotkut tai aika monikin persu on toivonut Suomeen tällaista sveitsiläistyyppistä systeemiä.

    Minusta kansalaisten tietotaso on tällaiseen liian pieni.

    Jos nyt tarkastellaan esimerkiksi ideaa unionista eroamiseksi eli norjalaisen mallin toteuttamiseksi, niin kyllä yhtä hämärässä kansa nyt kansa olisi kuin ennen ”neuvoa antavaa kansanäänestystä”.

    Minä kuulunen asiasta eniten tietävän kymmeneen prosenttiin, enkä tiedä silti läheskään tarpeeksi.

    Kun seuraavan hallituksen aikana ei näillä näkymin erota unionista, niin ainakin tutkimukset siitä vaihtoehdosta pitäisi nyt aloittaa Nato-liitynnän toteuduttua.

    Kun kansa saisi siitä vaihtoehdosta tarpeeksi tietoa, niin voitaisiin järjestää parempi ”neuvoa antava kansanäänestys”.

    Itsenäisyyden palauttamista ei kansa välttämättä omissa toimissaan välittömästi huomaisi, vaan muutos vaikuttaisi lähinnä valtiollisella tasolla.

Vastaa käyttäjälle Liisa Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *