Orpo taitaakin olla mies, eikä peloiteltu, pelossa elävä itku pilli.

Minä ajattelin, että yleensä kun joudun ( mitä tapahtuu kyllä toisi harvoin ) pyytämään kirjoittamaani blogia joltain / joiltakin anteeksi, niin se tapahtuu juttujeni julkaisun jälkeen……

……niin nyt päätin pyytää varmuuden vuoksi anteeksi heti blogini alussa, näin varmistan, että ei ainakaan unohdu anteeksi pyyttää keneltäkään, jos sellaiseen sattuisi tarvetta olemaan.

Politiikkahan se on se minun haaskani jonne aina palaan, vaikka haju onkin karmea ja oksettaa, mutta oksettaa hyvällä tavalla.

No tulipas tästä alkusanoista nyt pitkä, joten ”asiaan”

Jos nyt ensin muutama sana ison veden takaa, niin siellä jatkuu kova ajojahti ex-presidentti Trumpia kohtaan, että hän pysyisi jatkossakin vain entisenä presidenttinä, eikä olisi tuleva..

Jostain on kaivautunut /kaivettu esiin joku blondi väittämään, että Trump olisi raiskannut hänet ja sehän tästä tekee ihmeellisen, että hänen muistinsa on ollut hukassa lähes 30 vuotta ja nyt vanhuustutkijat äimistelevät, kuinka vanhakin koira voi vielä oppia istumaan ( haukkumaan )

Tämä Trump ilmiö kaikessa hänen mustaamis ja loanheittokampanjointi  muistuttaa suuresti samaa kuin mitä täällä kotosuomessakin persujen kohdalla, että mitä enemmän heitä vastustetaan, niin sitä suurempaa on kansalaisten tuki.  Mutta pieniähän nämä meidän murheemme  ja ”persuilumme” ovat sen rinnalla, mitä mailman poliisin maassa tapahtuu, joten hyvä kello kauas kuuluu, paha kello vielä kauemmaks.

Sitten kotimaasta muutama valittu sananen.

Vähän oudoksun sitä, että  MIKSI  Sanna Marin ilmoitti eroavansa demareiden puheenjohtajuudesta heti voitettujen eduskuntavaalien jälkeen, sillä demarit oli kuitenkin voittaja maaliintulojärjestyksestä huolimatta.

Ja tuki Marinille oli koko puolueensa taholta saumatonta ja hän oli noussut kulttijohtajaksi  kulttijohtajan paikalle ja minne hyvänsä hän Ilmari-aasillaan ratsastikin, niin halle lujaata huudettiin jokaisessa niemessä, notkossa ja saarelmassa, mihin Ilmari aasi parkkeerattiin.

Mutta onko Annika Saarikko noussut samankaltaiseksi kulttijohtajaksi omassa puolueessaan kun Marin omassaan, erotuksena vain se, että Saarikon johdolla kepu tekee nyt itselleen hidasta joukkoitsemurhaa, kun kieltäytyy ottamasa vastaan sitä mitä Orpo nyt heille on kultalautasellaan tarjoillut ja houkutellut mukaan, ei tekemään joukkoitsemurhaa, vaan nostamaan itsensä takaisin haudan reunalta elävien kirjoihin.

Minun logiikkani ei ulotu Saarikon ja kepun sfääreihin, mutta johtuneeko se siitä,  kun en ole oppineisuudessani päässyt tahkon pyöritystä pidemmälle, mutta teräviä kyniä sillä kyllä syntyy.

Yleensä, siis yleensä minun logiikkani menee niin, että voittaja joukkue ei valmentajaansa vaihda eikä laita kiertoon ja harvassa ovat ne valmentajat, jotka paikastaan luopuvat silloin, kun aallon harjalla ratsastetaan.. Marin näin toimi.

Mutta kepu ei olisi kepu jos heitä ymmärtäisin, kun poliittisilla puolueilla ei pitäisi minun järkeni mukaan olla kuin yksi keskeinen tavoite, olla edistämässä ja puolustamassa niiden saavutettuja tai menetettyjä etuja joilta ovat valtakirjansa saaneet vaaleissa.

Mutta mitä tekee kepu, katsoo sen parhaimmin hoituvan oppositiosta käsin, voi pyhä yksinkertaisuus, olenko minä yksinkertainen vai kepu.

Tänään sitten Orpo ilmoittaa puolueet jotka hallitusneuvotteluihin osallistuvat ja jos se menee niin kuin ounastellaan, että se on perusporvari millä ponnistetaan, niin elävästi muistan muutamien näilläkin alustoilla hihkuneen, että perussuomalaisia  ei mikään puolue hallitukseen huoli kumppanikseen.  En nyt haluaisi puukkoa heidän avohaavassaan enempää kiertää Orpon valinnasta, mutta vastaisuudessa olisin kyllä hieman varoivaisempi lausunnoissa ja omaksua se, että pessimisti ei pety.

Mutta jos nyt joku itseään kiusaa sillä, että lukee tämän blogini loppuun viimeiseen pisteeseen asti, niin sen hyvänolon tunteen varmasti kukin saa rintapanssariinsa, jotka ovat kiitollisia siitä että housunpersomukset kuluivat kolunpenkillä, eikä kuten itselläni persmäkeä laskiessani talvipakkasilla järki jäässä.

Meinasin anteeksi pyydellä lopuksi kaikilta mielensäpahoiitajilta, mutta en sitä tee, koska muistinkin  että tein sen jo blogini alkusanoissa.

 

 

33 vastausta artikkeliin “Orpo taitaakin olla mies, eikä peloiteltu, pelossa elävä itku pilli.”

  1. Kepu on ollut huonoissa käsissä Juha Sipilän jälkeen. Kepu on todellisuudessa äärioikeistolainen vanhan kepukaartin puolue ja samaa ja kaliberia kuin persut ja kokoomuksen äärilaita.
    Saarikko vetää kepun nyt ojasta allikkoon.

    Marin taas teki oikean vedon vetätyessään huipulta- ans katsoa, mitä seuraavaksi.

    Orpolla on hame päällä.
    Ehdotin hetki sitten kokkareille edetä hallitusneuvotteluihin kahden samanaikaisen rintaman hyökkäyksellä.
    Toinen se, mitä uumoillaan nyt.
    Toinen rinnalla samanaikaisesti mukana kok, kd, dem, rkp , mahd vihr.
    Persuihin ei voi luottaa pätkääkään kriittisissä tilanteissa, vaan ne syövät kokookusta mesimäyrän hampain.

    1. Kun katsoo maailmaa äärivasemmalta, niin jo keskellä olevat vaikuttavat olevan äärioikealla.
      🤣🤣🤣

      1. HK:lta voi puuttua stereonäkö puskista tiiraillessaan. Yhdellä silmällä on vaikea arvioida etäisyyksiä.

    2. Ai sinä ehdotit kokareille tuollaista ?

      Aika moni on huomannut tuon olleen käynnissä koko ajan, mutta hyvä kun ehdit, tuskin olisivat itse älynneet noin monimutkaista peliliikettä tehdä.

      1. Höpö höpö.
        Ehdotus oli uusi idea, jota ei ole aikaisemmin tehty, siis rinnalla ja samanaikaisesti hallitusneuvotteluja kahden vaihtoehdon kanssa. Ei peräkkäin. Menikö jakeluun.

        1. Juu,kyllä ihan uusi asia, mutta kerrohan mitä hallitustunnusteluissa tehdään ja miksi?

          1. Se on eri asia kuin ehdotukseni. Tunnustelut on jo tehty, mutta eteneminen voitaisiin tehdä uudella haastavalla tavalla, joka minimoisi pahat virhearviot etukäteen sekä kilpailuttaisi kaksi vaihtoehtoa rinnakkain niin kuin markkinoillakin tehdään hankinnoissa.

      2. Pääasia että punaiset ja vihreät on blogattu täysin pois! Näiden velkoja maksamme pitkään!

    3. Heikki tuo hallitus kokoonpano ei tule toteutumaan demarit ei sinne mene tuskinpa vihreätkään kovin innolla sinne pyrkii terv tepivaari

    4. Jos kepu oikeasti on äärioikeistolainen puolue ja se nyt 4 vuotta harrasti vasemmistolaista politiikkaa niin onhan se varsinainen kameleontti.
      Minulle on aivan ymmärrä miksi on hyvä vetäytyä huipulta alas sillä onhan Marin ollut aivan ylivertainen johtaessaan ja kehittäessään maamme sosiaalidemokratiaa että nyt sitten jättää työnsä kesken uskoen johtajuuden jollekin itseään paljon vähemmällä valovoimalla varustetulle puheenjohtajalle, takapakkia se on demareille.

      1. Matti, itse en kyllä Marinin kehittäneen sosiaalidemokratiaa, hänhän vei demareita vasemmalta ohi Vasemmistolitosta, ei kovin suurta liioittelua ole sanoa, että Marin on tulenpunainen kommunisti.

        1. Minä vaan arvelin kehittäneen haluttuun suuntaan koska on ollut niin jumalattoman suosittu

          1. Suosittu toki, mutta demarien äänestäjistä lähes neljännes äänesti puoluetta taktisista syistä niin se kertoo.,ettei perinteisien demariäänestäjien mielestä puolue Marinin johdolla kehittynyt oikeaan suuntaan, enkä ihmettele.

            Vihervasemmistolaisia hän kyllä sumutti taitavasti blokkipuheillaan, mutta toiset ovat vietävissä.

    5. Olen eri vaaleissa noita vaalikonetestejä tehnyt ja vaalikoneiden perusteella tehtyjä arvoanalyysejä lueskellut.

      Nelikenttäanalyyseissä ovat PS, keskusta ja KD asettuneet keskustaan eli sinne, mihin olen itsekin asemoitunut.

      Ideologiapuolueena kokoomus on asemoitunut oikealle ja ideologiapuolueet vasemmisto ja demarit vasemmalle.

      Joukkojensa puheenjohtajilla on ollut yleensä ollut taipumus asemoitua omien ideologioidensa äärilaitaan.

      Olisi tullut vähän jakomielitautinen hallitus kokoomuksen ja demarien pohjalta kun olisi jätetty keskustalaiset puolueet pällistelemään sitä sekoilua sivusta.

      Keskusta olisi tähän hallitukseen sopinut niin kuin nenä päähän. Kai sille olisi halunsa mukainen ministeripaikkakin järjestynyt.

      RKP jos taas kaappaa oikeusministerin pallin, niin suma seisahtaa.

  2. Marin ilmoitti jättävänsä puheenjohtajan tehtävät, syystä, että hänen kanssaan SDP:llä ei olisi mahdollisuutta Kokoomus vetoiseen hallitukseen ja toisaalta taisi hän kyllä poltella siltoja vähän joka suuntaan.

    No ehkä siellä yksityiselämässäkin taitaa olla jotain naistenlehtien kansiin sopivaa tulossa 😭

    Sirkuksesta huolimatta sinipunaa pukkaa 75% todennäköisyydellä.

    SDP:n äänestäneistä lähes neljännes äänesti puoluetta taktista syistä ja hölmökin tietää mistä äänet oli pois.

    Voidaan siis hyvällä perusteella todeta, että Marin hävisi sekä SDP:n pääministerin jakkaran, että Vasemmistoliiton ja Vihreiden vaalit.

    Vasemmisto äänestäjät saattavat olla oppineita, mutta kovin viisaita eivät vaikuta olevan kun ovat vietävissä kuin ne kuuluisat ämpärit.

    1. Nyt ei ole vielä tulossa mitään hallitusta ja muiden jotka ei sinne mene on turhaa suurta mölinää johon ei kannata mukaan mennä
      Enkä liioin arvostelisi kenenkään järkeä taikka viisautta terv tepivaari

    2. Marin lienee aika älykäs, koskapa osasi tehdä johtopäätökset.

      Saarikon tekosia en ymmärrä. Oiskohan tuo jopa yliälykäs?

  3. Orpo voitti moittimalla ja saa nyt kokea saman kunhan nyt pääsisi alkuun hallituksesnsa kanssa?

  4. Se on nyt vaan pakko tässä yhteiskuntamme alennustilassa ottaa hattu kiltisti pois päästä perussuomalaisten edessä, koska ilman heidän hallituksessa mukanaoloaan suomi niminen valtio liutetaan osalliseksi EU.n pohjoista periferiaa, eli harmooniseksi fiskaali unioniksi yhteisine veroineen, tuloineen ja maksuineen, jossa meille kuuluu vanhaan malliin se kiltin ja uskollisen mallioppilaan maksajan osa.

    1. Jos Suomeen tulisi noin kusta päässä oleva hallitus, oppositio on liian kova pala tulevalle hallitukselle, jossa RKP yksin hallituksesta käsin tai ml. kepu jo pystyy kaatamaan sen muun opposition tuella.
      Tuo hallitus päättää päivänsä jo alkaessaan.

      1. Voihan se olla, että on kusta päässä, mutta toisilla vaikuttaa sen lisäksi paska tekevän patoja virtaukseen.

  5. Heikki Karjalaisella on perustuslain suoma oikeus ajaa kirjoituksillaan ja kannanotollaan eliitin etuja sekä oikeus toimia kulttuurimarxismin ärhäkkäänä asiamiehenä; kuten tiedetään holtiton maahanmuutto on kulttuurimarxismin ykkösnyrkkejä.

  6. Tuleva hallitus jakaa kansaa jo vaikka ei vielä ole ensimmäistäkään päätöstä saanut aikaiseksi?
    Soinikin jo varoitteli persujaan joista itse toki ajautui kannatuksensa kaikottua.

  7. Timbe taisi saada pahan henkisen vamman tultuaan erotetuksi PS-puolueesta. Ei ole vieläkään toipunut.

    Tarvitsiko hänen ryhtyä ryppyilemään puolueen tahtoa vastaan ja suhtautua puolueeseen omana omaisuutenaan? Jussi oli puheenjohtajana paljon nöyrempi.

    Saarikossa on aika paljon Soinin piirteitä. Puolueessa alkaa tapahtua, ellen erehdy.

    Seuraavassa näytteessä Timbe paljastaa kokemansa henkisen vamman vaikeusasteen:

    https://www.mtv.fi/sarja/vaalit-12423

  8. Mitä se nyt tähän kuuluukaan mutta YLEn sivuilta luin otsikon:
    Tuore tutkimus osoittaa: neljännes SDP:n eduskuntavaaleissa saamista äänistä oli taktisia
    Mitäs Heikki tähän sanot. Väärin tutkittu?

    1. Kyllähän tämä kertoo siitä, että Marinin linja ei ole miellyttänyt niinkään perinteisiä SDP: n äänestäjiä, eikä se kyllä ketään voi yllättää.

      Kyllä kovin kauas SDP on intersektionaalisella feminismillä, Kesärannan gay-saunoilla ja sukupuolilotolla mennyt levyseppähitsarin arjesta.

  9. No, kun en ole demari, ei kiinnosta, eikä ole mitään väliä, vaan äänestystulos.
    Onhan se niin, että jokaisella puolueella on toisiaan vastaan äänestämistä.
    Minä äänestän aina muiden puolesta ja persuja vastaan.
    Tai parasta johtajaa kuten Sipilä ja Marin tai Anderson(en ole kyllä äänestänyt).

    1. Oho, sinulla onkin oikein useampi ääni kun pystyt äänestämään muiden puolesta ja persuja vastaan.

      Ai niin, sinulla on se ihan oma kaksipuoluejärjestelmä🤣🤣🤣

    2. Anteeksi nyt Heikki kun taas menin Sinua demariksi kuvittelemaan. Yritän jatkossa skarpata, se kai tulee siitä että juttuisi joskus äkkiä kuultuna vaikuttavat kuin tullisivat suoraan demarin suusta.

Vastaa käyttäjälle Matti Säisä Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *