Orpo teki virhe valinnan, vaikka Stubb valittaisiinkin.

Vaikka minulla onkin jo presidentinvaaleihin valittuna ehdokas jolle ääneni annan ( Jussi Halla-aho ) niin en malta kuitenkaan olla sanomatta mielipidettäni kokoomuksen, eli Orpon valinnasta puolueensa presidenttiehdokkaaksi.

Minusta Orpo teki virheen kun valitsi Stubin Häkkäsen sijaan, sillä ainakin itse mitä olen Häkkäsen poliittista uraa ja edesottamuksia  seurannut, viimeisinpänä nyt puolustusministerin pesti, niin siinä olisi kyllä ollut oiva nuori mies hyppäämään Saulilta jääviin saappaisiin.

Stub on tuuliviiri, jolle harkinta on outo käsite ja sehän tiedetään mitä hosumisesta seuraa.  Häkkänen ei elä pää pilvissä eikä jalat irti maasta ja Stubbilta en kyllä ostaisi edes käytettyä autoa, mutta Häkkäselle uskoisin kyllä tähänastisen kuullun ja nähdyn perusteella puolustusvoimien ylipäällikkyyden.

Mutta se on kokoomuksen valinta ja jos Orpolle jää ns.musta pekka käteen valintansa johdosta, niin siitä taitaa alkaa hänenkin lähtölaskentansa puolueensa johdosta.

39 vastausta artikkeliin “Orpo teki virhe valinnan, vaikka Stubb valittaisiinkin.”

  1. No onko edes kolmas en viitsi sitä kirjoittaa mikä hän on todellisuudessa terv tepivaari

  2. Liekkö Orpo kokenut huonoa omaatuntoa syrjäytettyään Stubin kokoomuksen puheenjohtajan paikalta ja nyt sitten koettaa hyvitellä Stubbille tekoaan, pyytämällä häntä lähtemään puolueen presidentti ehdokkaaksi.

  3. Enpä usko että politiikko kokisi minkään asteen huonoa omatuntoa asiassa jossa ei oikeasti itse voi kun odottaa äänestyksen tuloksia

    Mutta stupi ei ole sen asteen ihminen jolle voi antaa tukensa maan päämiehenä

    Ei sis jatkoon menoa terv tepivaari

  4. Häkkänen vaiko Stubb, kummasta jos kansa haluaisi saisi Suomi paremman presidentin. Ihan kummasta hyvänsä mielestäni mutta itse näistä kahdesta ottaisin Stubbin, monissa vesissä uitetun, kovankin koulun käynyt mies. Häkkäsen ulkoinen olemus, rauhallisuus tietysti hyvää taustaa presidentin toimeen mutta vähän on vielä nuori ja kokematon. Molemmissa on valtiomiesmäisyyttä, tyhjä monille kärkipoliitikoillekin niin tuttu räksyttämine heille vierasta eivätkä helposti provosoidu.

    1. Niin, Häkkänen on luutnantti ja Stubb tuli omin siivin siviiliin ( sattuma korppi )

  5. Häkkäsrllä on edessä erinomainen poliittinen tulevaisuus mikäli päättää politiikassa pysyä.

    Presidentiksi kenties, mutta ei ehkä vielä pariin seuraavaan kisaan.

  6. Niin, ja Hallis sivari. Eihän tässä mitään sotilasta olla valitsemassa, vaan pressaa. Häkkäsellä tuskin olisi riittänyt valintaan asti, ja Stubbilla todennäköisesti riittää. Ei varsinaisesti rakettitiedettä ehdokasasettelun vinkkelistä.

  7. – Jos on äärioikeistolainen, äänestys on äärioikeistolainen änkyrä.
    – Jos taas sosiaalista älyä, äänestää piruuttaankin Anderssonia, niin vahvistaa Haavistoa II krs.
    – Jos laajaa kansainvälisyyttä ja kielellistä kommunikaatiota, Stubb.
    – Jos liemissä keitettyä ulkopolitiikkoa, sovittelijaa ja humanistia, Haavistoa.
    – Jos pirulla Stubbille ja haluaa Haaviston, niin äänestää Juttaa, joka tippuu.
    -Muilla voi pyyhkiä…

    1. Jos omaa minkäänlaista älyä niin ei missään tapauksessa äänestä Andessonia

    2. Kerropa, mitä se sosiaalinen (=sosialistinen”) äly oikein on?
      Ei ole kauheasti tullut esiin…

      1. ” Kerropa, mitä se sosiaalinen (=sosialistinen”) äly oikein on?”

        Jos ihan vakavasti asiasta puhutaan niin sosiaalisen älykkyyden yksi tunnusmetkki on se että sosiaalisesti älykäs ihminen ei nosta itseään jalustalle, puhu koko ajan itsestään eikä hänellä ole tarve tuoda omaa osaamistaan esille.

          1. Jonkinlaista älykkyyttä osoittaisi, mikäli olisi käyttämättä ilmaisuja joiden merkitystä ei ymmärrä.

  8. No oikeasti näitä ei pitäisi äänestää ketään epä sopivia virkaan johon hakevat itseään terv tepivaari

  9. No, nyt kun Jutta panee kärrynpyörät liikkeelle, jota vetää Marin, koko Ay-porukka ja kaikki, jotka ovat hallitusta vastaan niin valintahan on ihan selvä.

    1. On se hyvä Heikki että vapahtajasi piipahtaa Suomessakin valamassa uskoa toverikulttiinsa, tulemalla herättämään kansankynttilän ( Jutta ) kuolleista, mutta ei taida Sannakaan pystyä tekemään ”Niilo Ylivainiota”, eli kaatamaan ihmisiä pyhällä toverihengellä.

  10. En jaksa uskoa Urpilaisen mahdollisuuksiin, en edes Marinin tuella. Jos elettäisiin vuotta 2000 olisi Urpilaisella hienot mahdollisuudet, silloinhan pitkälle riitti kun oli nainen ja AYn tuki.
    Urpilainen on jäänyt (jättäytynyt) kansalle etäiseksi, saatetaan myöhäinen kisaan lähtö kokea myös ylimielisyydeksi, presidentin merkitystä väheksyväksi. Ei tule tukea demarille siinä määrin vihreiltä ja vassareilta kuin oli eduskuntavaaleissa.
    Marin tuki toki arvoitus, millä ja millaisella panoksella osallistuu, onko entinen karisma himmentynyt, kuinka moni on häneen pettynyt kun ”hylkäsi” äänestäjiään.

    1. En minäkään Urpilaiseen usko, mutta otta pois ääniä Aaltoloilta, Stubbeilta, Halla-aholta jne. joista joku menee 2. kierrokselle, jossa peli käydään.
      Mutta saattaa Urpilainen yllättääkin, kunhan pääsee framille.

    2. ”En jaksa uskoa Urpilaisen mahdollisuuksiin, en edes Marinin tuella…”

      Niin, kyllä Urpilainen kannattaisi tarkkaan miettiä olisiko Marin tuki vai haitta.

  11. Saattaa Urpilainen yllättääkin – joo, jos saa yli 7% äänistä, mutta toivottavasti ne ovat poissa lähinnä Haavistolta.

  12. Jos Marin laatii Jutalle yhtä ”älykkään” vaalistrategia kuin mitä hän teki kevään eduskuntavaaleissa, niin ei pä ole pelkoa, että Jutta olisi lähelläkään toista kierrosta.

    1. Siinä vaalistrategiassa ei sinänsä ollut vikaa, vasn siinä, että kokoomus valehteli silmät ja,suut täyteen Suomen kurjasta velasta ja työllisyydestä. Siihen uskoivat vain joulupukit, tontut ja kaikki änkyrät. Kukaan järjellä varustettu ei uskonut noin suureen ”uunojen” määrään.
      …mutta taitaa Jutasta tulla vielä kova luu. Hänen puheensa oli ensimmäinen oikea presidentillinen puhe.

      1. Heh…ei ymmärrä Marinin strategiassa olleen vikaa ja sen jälkeen otaksuu kuuluvansa järjellä varustettuihin” 😂😂😂

      2. Näemmä jatkat Heikki Marinin viitoittamalla tiellä. Muissa on aina vika.

        Itse näin terveellä järjellä varustettuna ajattelen, että Marinin olisi kannattanut pysytellä vaaliretoriikassaan ruusunpunaisessa värimaailmassa sen sijaan, että lähti luomaan vastakkainasettelua sinimusta puheillaan.

        Onneksi iso osa kansalaisista ymmärsi Marinin puheiden falskiuden.

  13. Stubb on jotenkin liian liberaali ja tuulenhaistelija minun mielestäni. Häkkästä pidin nuorena mutta persoonana on minusta jämäkämpi. Tämä kierros nyt vaan oli varattu Stubbille, ihan työkokemuksen perusteella.
    Vaalikoneessa (Hesarin) tuli Aaltola joten saattaa äänenikin hänelle mennä. Mutta vielä on aikaa harkita.

    1. Urpilaisen avaus oli voimakkaan sisäpoliittinen, jossa hallituspolitiikka sai kyytiä. Se voi olla tavoitekin presidenttikampanjan kyytipoikana. Hyvä veto.
      Pitkä matka pressaksi, mutta paras esiintyminen kaikista tähän saakka.

  14. No ei se sisäpolitiikka kuulu pressalle ulkopolitiikka sitten kuuluu
    Ja Euu politiikka on sisäpolitiikkaa jotenka eipä pressalle kovin iso alue kyllä ole terv tepivaari

  15. Ei kuulu sisäpolitiikka, mutta sisäinen arvopolitiikka kuuluu. Käytti loistavasti tämän tilanteen tölviäkseen eriarvoistavaa hallituspolitiikkaa ja, jota kansa juuri nyt kaipasi. Ja se huomattiin laajasti.

        1. Taitaa Urpilainen olla samaa sorttia Haaviston ja Anderssonin kanssa, joille Suomen ja suomalaisten etu ei välttämättä etusijalla, toisin kuin muilla ehdokkailla.

          No Urpilainen toiminta EU: ssa kyllä tulee edellistä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *