Täytyy tässä tehdä vielä toinenkin blogi tälle päivälle, kun keskustelin tuossa parin puolitutun henkilön kanssa kauppareissullani, jotka ovat vähän kuin pääkallopaikalla urheilua koskevissa asioissa niin urheilija kuin valmennuskuvioissakin.
No, tuli sitten siinä puheeksi nämä venäjän boikotit ja heidän pääsemisensä takaisin kansanväliseen kilpailutoimintaan, niin kovasti ällistyin kun he kumpikin sanoivat urheilijoiden olevan tiukasti boikotin kannalla ja kun kysyin heidän perimmäistä motiiviaan mielipiteessään, niin sanoivat urheilijoiden omat menestysmahdollisuutensa paremmiksi kun venäläiset puuttuvat.
Ei sanaakaan sodasta ja Ukrainassa olevista julmuuksista joita venäjä aiheuttaa, oli vain oma etu ja kilpailuissa pärjääminen.
Olisin kuvitellut heidänkin toivovan boikotin jatkuvan sodan, eikä oman hyvän tavoitteissaan.
Kaukana on kavala maailma, kun mitalit ja bonusrahat menevät moraalisoikeudellisessa katsannossa inhimillisyyden edelle.
Ukrainan sodasta näkyy tulleen uusi normaali, jokapäiväinen asia kuten manulle illallinen ja raakimmatkin teot siellä saa aikaan vain olan kohottamisen ja ajatuksen, että kunhat pysyvät riittävän etäällä suomesta, niin kaikki on sallittua ja hyväksyttyä, kuten sodissa aina tuppaa olemaan.
Urheilu on 100% likaista bisnestä.
Urheilu luotiin vuosituhansia sitten poliittiseksi välineeksi.
Urheilussa ei ole mitään jaloa tai kaunista.
Se on viihdealan uravalinta jossa ei toki ole mitään kiellettyäkään. Mutta turha meidän sitä on paapoa.
Henkilökohtaisesti pidän aivan oikeana sitä, että hyökkäyssotaa kannattavat urheilijat eivät saa osallistua kansainvälisiin kilpailuihin, toki joissain lajeissa saavat ja ovat koko ajan saaneet.
Ongelmallista on kuitenkin se, että Venäjällä asuva venäläinen urheilija, eikä oikeastaan Venäjän ulkopuolle asuvakaan venäläinen urheilija saa vastustaa sotaa.