Sotako enään voi meidät pelastaa rappiolta.

Kun kuuntelee tätä jatkuvaa narinaa ja valitusta, että kuinka huonosti minulla/meillä menee ja kaikki mikä itseltä puuttuu niin se täytyy saada.

Minä taas toivon, en sotaa, mutta niin kireät ajat että loppuisi tämä materian ihannointi ja ruuassa ja juomassa piehtarointi.  Nykyään näkyy olevan monilla, että eletään syödäkseen, kun sodan ja sodanjälkeiset sukupolvet söivät elääkseen.

Kun ajatellaan minkälaisessa yhteiskunnassa meidän isämme/äitimme ja isoisämme/isoäitimme  sodanjälkeisissä vuosikymmenissä joutuivat elämänsä kynnyspuut rakentamaan, kun kaikesta oli pulaa ja ruokakin oli kortilla.

Ensiksi miehet rintamalla ja naiset kotirintamalla pelastivat maamme joutumisen ryssän ikeeseen ja  sodan päättymisen jälkeen he kasvattivat suuret ikäluokat ja näiden raivaajasukupolvien ansiosta meillä on nyt hyvinvointiyhteiskunta.

Mies kun tuli sodan päätyttyä kotiin rintamalta niin häneltä kysyttiin, että mikä oli se toimi jota ensimmäiseksi teit kotiin palattuasi, johon mies vastasi, että rakastelin vaimon kanssa.  No, sitten kysyttiin että mikä oli se toinen asia mihin ryhdyit kotiin tultuasi, niin hän vastasi että rakastelin vaimon kanssa.  Siitä haastattelija jo vähän siuvaantuneena vielä tiedusteli sitä kolmatta asiaa johon mies kotiintultuaan ryhtyi, niin mies vastasi että otti repun pois selästään.

Rintamamiehet ja kotirintaman naiset pelastivat itsenäisyytemme ja rakensivat vielä sen hyvinvointivaltion perustan, josta nyt saamme nauttia.

Isot perheet sodan jälkeen oli yleistä ja monissa ruokakunnassa oli kymmenen lasta, niin myös meillä ja siihen päälle vielä mummot ja ukit ”lapsenlikkoina” ja puhdetöiden ja askareiden tekijöinä, mutta koskaan en kuullut että olisi rahasta saatikka sen puutteesta puhutta vaikka tiukkaa olikin.  Ruokaa riitti pöydässä, eikä varmasti ostettu sellaista mitä ei välttämättä tarvittu ja elettiin muutenkin kaikessa suu säkkiä myöden.  Ei ollut viikorahoja mukuloille jaettavaksi ja jos nyt karkki ja jäätelörahan sai, niin se oli omalla työllä ansaittu naapurin pernaa nostamalla tai tappipoikana isojen talollisten heinäpelloilla. Monet kesälomani alakouluikäisenä olin naapurissa olevalla sahalla taaplaamassa ja purua lapioimassa.  Sahan omistaja antoi meidän viedä puruja pehmukkeeksi seiväs ja korkeushyppypaikolillemme.

Nykyään ei muuta kuin valitetaan ja nyt hyvinvointiyhteiskunta onkin muuttunut/muutettu pahoinvoivaksi liiallisesta hyvinvoinnista, jossa materia ja raha on se arvo, joka on onnen tae.

Sitä sanotaan, että kun rikkaus tulee sisään ovesta, niin samalla lentää rakkaus ulos ikkunasta.

Jumala kun paratiisissa antoi ihmisillä kaiken mitä he tarvitsivat, jossa pöydät notkuivat herkkuja ja mistään ei ollut puutetta.  Mutta joka päivä kun Jumala pöydän kattoi niin hän toi pöytään myös kannellisen astian ja sanoi, että tätä kantta ette saa koskaan avata.. Pitkään siinä elettiin kantta nostamatta, mutta kaikesta hyvästä mikä heillä oli, niin silti utelijaisuus ja odotus jostain vieläkin paremmasta saatta kannen alla olla, joten he nostivat kannen ja sieltä hyppäsi valtava rotta ulos ja samalla he joutuivat ulos paratiisista Jumalan käskyä rikottuaan.

Rahasta on tullut rengin asemasta isäntä taloon ja kuten nyt nähdään joka paikassa yhteiskunnassamme, niin sen nimeen huudetaan ja vannotaan kaiken ratkaisijana ja Raamattua käytetään kärpäslätkänä vääräuskoisten liitsaamisessa.