Vapaaehtoisesti meneminen oppositioon on vastuun pakoilua.

Ajattelin vähän spekuloida jonkin muun kuin oman puolueeni perussuomalaisten politiikkaa, vaikka yksi henkilö on minua kieltänytkin spekuloimasta täällä muiden puolueiden edesottamuksia.

Kepu )  Monet sanovat nyt kepun rökäletappion  syyksi vihervasemmistolaiseen hallitukseen osallistumisen, jossa se on ollut lähinnä kynnysmattona vasemmistopuolueiden oven edessä.  Varmasti tällä on osavaikutuksensa, mutta itse pidän myös yhtenä syynä kepun syöksykierteeseen väärät johtajavalinnat, jossa nykyinen puheenjohtaja Saarikko, median ja oman pienen sisäpiirinsä hehkutuksesta huolimatta on kansan syvien rivien keskuudessa hyvin luotaantyöntävä päällepäsmäri.

Minulla on useampi kepu tuttu, jotka ovat olleet erittäin kiukustuneita Saarikon tempusta, kun hän vallanhimossaan löi puukon Kulmunin selkään kahvaa myöden.

Nyt sitten vaalitappion jälkeen Saarikko johtaa joukkonsa oppositioon, vaikka olisi pitänyt ottaa mallia Ohisalosta ja hänen suoraselkäisestä ratkaisustaan kantaa vastuuta eroamalla.  Mutta mitä vielä, nyt hän hakkaa lisää nauloja kepun poliittiseen ruumisarkkuun ja ohjaa kepun neljäksi vuodeksi oppositioon, räksyttämään hallitukselle, mikä se koostumukseltaan sitten onkaan.

En kyllä jaksa ymmärtää, että kepujohto käy vaaleista toiseen niin erijalkaisesti kenttäväkensä ja äänestäjiensä kanssa ja nytkin kun olisi paikka päästä hallitukseen, niin puoluejohto siirtyy oppositioon ruikuttamaan, että väärin sammutettu.

Ei sillä että kepua ja heidän kohtaloaan surisin ja kaipaisin, mutta  minun maalaisjärkeeni ei mahdu se, että haluaa hallituksen sijaa siirtyä oppositioon poraamaan veretseisauttavaa vaalitappiotaan ja olen varma että oppositiosta käsin puolue vajoaa ruotsalaisten ja kristillisten marginaaleihin.

 

17 vastausta artikkeliin “Vapaaehtoisesti meneminen oppositioon on vastuun pakoilua.”

  1. No ei se ole vastuunpakoilua keneltäkään
    Jos se sitä olisi silloin eräs puolue on ollut vastuun pakoilija pientä hallitus reissua lukuun ottamatta vuosikymmeniä terv tepivaari

  2. Kepu häviää jos menee hallitukseen.

    Kepu häviää jos jää oppositioon.

    Kepu häviää tekivät he mitä tahansa.

    Kepu häviää vähemmän, jos he vihdoinkin koittavat päättää puolueelleen jonkun linjan ja jonkun asian mitä ajavat.

  3. Kepun ajat suurena puolueena on ohi. Heidän kannattaa ehdottomasti suorittaa viimeinen iltalypsy, ja oppositiossa se ei onnistu. Niin ponnekkaasti on kielletty hallitukseen meno että se kielinee siitä, että kepun likaisten temppujen osasto hioo hikihatussa kuvioita miten sinne kuitenkin mennään ja kupataan maksimaaliset myönnytykset muilta puolueilta.

  4. Kepu joutuisi juoksupojaksi tulevassa hallituksessa kokonaan terv tepivaari

  5. Maalaisliitto on edelleen Suomen suurin puolue. Se on kautta historiansa ollut jakautunut ryhmäkuntiin – tätä nykyä kahdeksi erilliseksi puolueeksi – Keskustapuolueeksi ja Perussuomalaisiksi samaan tapaan kuin sosialidemokraatit jakautuivat 50-luvulla SDP:ksi ja TPSL:ksi jotka sittemmin taas yhdistyivät uudelleen.

    1. Perussuomalaisilla on vankka kannatuspohja koko mannersuomessa, niin kaupungeissa kuin maaseudullakin, mutta kepulta se ei ole onnistunut.
      Hyvää vauhtia näyttää menevän siihen suuntaan, että kepua joskus äänestäneiden virta perussuomalaisiin voimistuu entisestään ja tämäkin oppositioon meno johtaa kepun jäsenkirjojen polttotalkoisiin.

  6. Heppu on tavallaan ihan oikeassa – toki persut eivät paljoa maatalouspolitiikkaa itsessään aja.

    Toki ei ole kepukaan sitä tehnyt ainakaan kolmeenkymmeneen vuoteen.

    Toisaalta, maaseutu autioituu, sekin tätä selittää.

    1. Niin, Heppu, kuulitkos? Olet osittain väärässä, joten sinun on oltava varuillasi, ettet ole ”osa ongelmaa”, hyvänen aika! Ehkäpä voisimme sopia, että käyt varmuudeksi leikkaamassa vielä hiukset, ettei vaan joku koe sinun näkemystä itselleen uhaksi ja ala trollitella, natsitella tai haukkua Putinin rakastajaksi tms. 😀

  7. Kun tässä on seurannut Kepulien ulostuloja niin maksimaalisen huomion saaminen jopa ihan huvittavuuteen saakka, näyttää olevan se tämän hetkinen asemoituminen,mutta se on toki sallittua.

    Kepu on varmasti ainakin juuri nyt tosissaan oppositioon menon suhteen, logiikkaa sen takana minä en kyllä aivan ymmärrä, mutta ei minun sitä tarvikaan ymmärtää.

    Marinin väistyttyä sinipuna on mahdollisuuksien rajoissa, mutta siinä tapauksessa demarien pitää irtautua Marinin linjasta täydellisesti.

    Toisaalta on hyvä muistaa se, että mikäli Orpo ei onnistu muodostamaan hallitusta niin se ei suinkaan tarkoita uusia vaaleja vaan uutta vetäjää neuvotteluille.

  8. Näillä näkymin SDPee menee oppositioon
    Eihän se mitään uusia vaaleja tuo jos Orpo ei onnistu luomaan hallitusta
    Sitten tulee uusi hallituksen tekijä terv tepivaari

  9. Minäkin arvelen että Keskustan aika alkaa olla ohi ja on sitä huolimatta onko hallituksessa vaiko oppositiossa. Kehitystä pieneltä osaltaan vauhdittaa Saarikko, päällepäsmäri kuten Arvi luonnehti.
    Kolme syytä, maaseutu autioituu, pientilat hupenevat, nykyajan meno on sellaista että ns polarisoidutaan, eniten väkeä menee Perussuomalaisiin mutta myös muihin puollueisiin ja sitten Keskustan viime aikojen takinkäännöt, linjattomuus.
    Nämähän jo täällä tarkkanäköisissä kommenteissa ovatkin tulleetkin esille

  10. Kun tilojen koko isonee niin enpä usko että isojen tilojen isännät menisi perusuomalaisiin Kyllä ne ovat jo nyt omassa puolueessaan
    Mutta perussuomalaiset se ei ole terv tepivaari

  11. No jäi sitten pois tuo puolue suurimmalla osalla se on kokoomus terv tepivaari

Vastaa käyttäjälle Vogoni Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *