Vasemmisto pakettiin, leima päälle ja potku perseeseen.

Minuun hyvin monet ovat, koettaneet vedota, että runon muotoon värkkään, hallituksen ohjelman.

Heikkona ja ”herkkänä” ma, päätin tähän suostua, runosuoni hyvin sykkii, aamukahvin lomassa.

Säätytalon uumenissa, monta viikkoo funtsittiin, sanan säilän sinkoillessa, kieroon toista katsottiin.

Toki siellä ruotsalaiset, vaati vanhaan paluuta, vaikka Sannan sirkushuvit, konkurssiin vei suomea.

Vahva sekä välittävä, ohjelma on nimeltään, jolla suomi neito saadaan, vihdoin jälleen hymyään.

Palkansaajat mielissään on, nyt voi vihdoin hengähtää, kun ei enään tilipussi, joudu AY.n perintään.

Jatkossa ne hoitojonot, puretaan nyt rahalla, sitä saadaan sillä että, työstä saadaan ”hilloa”.

Vanhuksista huolehditaan, eikä heitä syrjitä, vasemmiston johto voikin, märis vaipois hävetä.

Sopimisen kulttuurilla, suomi nousee alhosta, vasemmiston johtamina, toinen jalka haudassa.

Maan ja metsän omistajat, jalustalle nostetaan, heidän toimin huolto varmuus, suomineidon ravittaa.

Nato Suomi takeena on, karhu pysyy pesässään, tänne jos se meinaa tulla, rajalla jo nyljetään.

Sisäisestä suomesta on, Mari sitten vastuussa, herran kiitos ettei Marin, Rantanen on turvana.

Ruotsin malliin suomen suunta, enään ei oo jatkossa, persut vaati ettei suomes, rikollista palkita.

Maassa pitää tulijoiden, elää maamme tavoilla, muuten joutuu elättäjät, etsiskeleen muualta.

Työ on paras lääke moniin, ongelmiin ja vaivoihin, rajat se on rakkautta, nuoret kiittää myöhemmin.

Enään ei oo häpee että, maalla tahtoo asustaa, viherhumpan ruoska joutaa, saunan pesäs palamaan.

Vasemmiston valtakauden, historia muistanee, sirkushuvein suolenmutka, käyttämättä kuihtunee.

Orpo johtaa, yhteen hiileen, kansakunta puhaltaa, vasemmisto toreillansa,  tuhkaa päälleen sidottaa.

Purra vahtii että rahat, eivät huku turhuuteen, eikä piikki ole auki, ulkomaiden haurauteen.

Orpon hallitus se pitää, haastemiehet loitolla, eikä enään vekseleillä, suomineitoo rangota.

Toki sitä velkaa yhä, jatkossakin otetaan, vasemmiston katastrofi, kestää pitkään parantaa.

Vasemmisto kun se huomas, että kirves tylstynee, natsikortti heti löytyi, vanha levy pyörinee.

Ohjelma se jokaiselle, avoinna on lukea, ettei joudu vasemmiston, populismis riutua.

Nopeasti neljä vuotta, kuluu töitä tehdessä, sirppi sekä vasara on, Lenin sedän tyynynä.

Toivotaan et eduskunnan, vasen seinä luja on, koska sinne jälleen tuppaa, kepun arvo arvoton.

Vasemmiston helppoheikit, toreillansa meluaa, oikeet heikit kojuillansa, pelkää moista porukkaa.

jne.

15 vastausta artikkeliin “Vasemmisto pakettiin, leima päälle ja potku perseeseen.”

    1. Kyllä se taas viimeisenä neljänä vuotena tuli hyvin todistettua, että vasemmistolle ei pidä antaa valtakunnan avaimia, saatikka kassakaapin, sillä heillä menee omat ja valtion varat yhtä suloisesti sekaisin kuin entisen likan kusivehkeet.

        1. Tässä ei nyt ole kysymys sinusta eikä minusta, nyt on kysymys koko reilun viiden miljoonan kansan hyvinvoinnista, jonka Marinin vasemmistohallitus oli hyvää vauhtia laittamassa lihoiksi ja johdattamassa maailman rahoituslaitosten ja maailmanpankin koronkiskureiden syliin.

    2. Nyt on Heikki oikeilla jäljillä sillä ahnaita, vähemmän ahnaita, kohtuullisia, oikeudenmukaisia ja sivistyneitä on tasaisesti joka ikisessä puolueessa.

  1. Perinteinen vasemmisto, suurimpana puolueena demarit, ovat hylänneet oman maansa työtätekevät ja raskautetut ja ovat siirtyneet halaamaan muuta maailmaa, (esim. monikultuurisuus-ideologia) ”pelastamaan” ilmastoa, hyysäämään dekatenssia, ne 70 sukupuolta ja sadat sukupuoli-identiteetit jne.
    Keskusta on liittynyt samaan kööriin, ja tämä sama ”kehitys” on tapahtunut muissakin länsimaissa.

    Tämän vuoksi konservatiivisille voimille on ollut sosiaalinen tilaus, jonka Suomessa on täyttänyt oivallisesti PerusS.
    Ilman konservatiivista korjausliikettä vasemmistovetoinen liberalismi olisi upottanut lännen.
    Voi se toki tehdä sen vieläkin, mutta koska konservatiiviset voimat ovat heränneet, se ei tule olemaan helppoa!

    Jk. Perusuomalaisiin vuonna 2021 liittynyt entinen pitkän linjan Demari, Mikko Paunio, on kuvannut mainiosti verkkokirjoituksissaan miten tuhoisa kulttuurimarxismi on vähä vähältä soluttautunut vasemmistopuolueisiin ja muokannut niistä duunarin ja pienen ihmisen vihollisen.

  2. ”SDP:n jäsenyydestä luopunut erikoislääkäri Mikko Paunio perusteli puoluevaihdostaan Uuden Suomen blogissaan sen verran rankoilla sanakäänteillä, että sensuuri iski hetken päästä. Poistettu kirjoitus löytyy kuitenkin myös Oikean Median sivuilta.

    Perussuomalaisiin siirtynyt Paunio moittii kirjoituksessaan SDP:n omaksuneen äärivasemmistolainen opin, jonka mukaan valkoinen heteroseksuaalinen mies on syyllinen kaikkeen maailmassa esiintyvään yhteiskunnalliseen epäoikeudenmukaisuuteen ja sortoon.” – Suomen Uutiset 15.2.2021.

  3. Kun peritään veroja niin kyllä ne voidaan myös käyttää kansan hyvin vointiin
    Ja se ei ole tuhlaamista
    Tuhlaamista on puolue tuet yritys tuet jos ei yritys sitten työllistä tuet ei ole tarkoitettu osinkon jakoon
    Niinkin kun on käynyt muutaman kerran terv tepivaari

  4. Luulisin, että Rinne lahjoi erkkopeen hallitukseensa lupaamalla etnofasistiselle Folktingetille neljännesmiljoonan lisää vuosittaiseen tukeen.
    Folktinget koostuu niiden puolueiden jäsenistä, joilla on ruotsinkielinen osasto. Erkkopeellä on siinä ylivalta.

    PS-puolueells on ollut ruotsinkielisiä jäseniä, mutta tuskin edustajia Folktingetissä.

  5. ”Vahva ja välittävä” tarkoittaa varmaan sitä että pienituloisilta leikattua rahaa välitetään vahvasti suurituloisille. Muuten ei voi ymmärtää sitä että alle 7600 euroa kuukaudessa tienaava saa 150 euron veronkevennyksen vuodessa ja yli 15 000 kuukaudessa tienaava yli 1200 euron veronkevennyksen. Arvi taitaa kuulua hyvätuloisiin tai sitten on vaan sitä mieltä että sille jolla on pitää antaa vielä lisää.

    1. Ymmärrätkö sitten sen, että veroja korotettaessa alle 7600 tienaava menettää sen 150€ ja suurituloinen 1200€?
      Tätähän on tehty näinkin päin ja eläkeläisiltä varastetaan koko ajan valtion kassaan rahaa, minkä palkansaajat maksavat omiin eläkkeisiinsä.

  6. Niin, Perussuomalaisethan ovatkin aina sanoneet, että pienituloisten tukia on leikattava jotta suurituloisille voitaisiin antaa veronkevennyksiä. Sehän on niin että suurituloinen nyt vaan tarvitsee paljon rahaa koska menotkin ovat suuret, esimerkiksi uudet Teslat ja kaukomatkat ym. maksavat paljon. Pienituloinen taas ei ehkä edes omista autoa ja matkustaa korkeintaan Viroon, vastteetkin voi ostaa kirpparilta, niin eihän selkainen ihminen tarvitsekaan paljoa rahaa. Kyllähän Perussuomalaisten äänestäjä sen ymmärtää.

  7. Ideologinen periaate:
    Veroja korotettaessa isotuloisilta saa ottaa enemmän ja kiristää vielä progressiota eli ottaa vielä enemmän.
    Veroja sitten laskettaessa isotuloisille saa antaa vain saman verran kuin pienituloisille eli kiristää progressiota jälleen..

  8. Onhan se toki ideologinen periaate että sille jolla jo on ei tarvitse antaa kauhalla lisää, kuin myös sekin, että tarvitsee. Siitähän politiikassa on juuri kysymys. Nyt samaan aikaan leikataan pienituloisilta kun tukia alennetaan. Siinä vedotaan siihen ettei ”ole varaa”. Samaan aikaan on kuitenkin varaa antaa suurituloisille lisää rahaa käyttöön. Vaikka summia ei voi verrata niin moraalisesti se on vähän sama kuin jos äiti sanoisi toiselle lapselle ettei nyt ole varaa ostaa uusia housuja ja ostaisi toiselle lapselle uuden pelikoneen.

    Ihmetellä myös sopii, miten tämä uppoaa Perussuomalaisten kannattajiin. Riittääkö se, että oma puolue saa olla halituksessa? Silloin se on vähän sama kuin niillä kommunisteilla jotka tukevat Putinia. Asioilla ei ole väliä vaan sillä kuka on päättämässä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *