Vasen käsi ottaa, kun oikea ojentaa ( tuputtaa )

Eilen kun aloitin blogini savolaisista, niin otetaan nyt kevennykseksi vaikka Laihialaisista kertova nuukuustarina ( tämä tarina on tosi )

Laihialaispariskunta oli asioimassa kaupungissa ja heille tuli kova nälkä liikkeitä kirrellessä, niin menivät sitten ravintolaan syömään ja siinä sitten tilaukset tehtiin ja ruoka tuotiin pöytään, niin isäntä aloitti syödä suurella ruokahalulla, kun vaimo vaan katseli vierestä koskematta laisinkaan ruokaansa. No, sitä sitten tarjoilia ihmettelemään, että onko ruuassa jotain vikaa kun ette sitä syö, johon isäntä vastasi, että vaimo orottaa sen aikaa kun minä olen saanut syötyä, koska meillä on yhteiset tekohampaat.

Olihan minulla toinenkin tosi tarina kerrottavana, että miksikä kutsutaan sellaista käytäntöä, jossa 95% kansasta pakotetaan ( alistetaan )oppimaan 5% tarvitsemaa asiaa.

Kielelliseksi Apartheidiksi.

No miksikäs  sitten kutsuttaisiin sellaista, jossa 5% puolue saa päättää minkä värinen ja makuinen hallitus maata johtaa.

Järjettömyydeksi, tai sanoisinko täydelliseksi hulluudeksi.

Vielä kysyisin, että mitä meidän tulisi ajatella oikeistolaisena, oikeistoenemmistöisessä suomessa siitä, kun maata johdetaan vasemmalla kädellä jota oikea käsi ruokkii.

Oikeistolaiseksi munattomuudeksi.

Lopuksi vielä kysyn viisaammilta, että miksi kutsutaan meillä suomessa tapaa ja käytäntöä, jossa maailman uskotaan pelastuvan ja puhdistuvan, hankaamalla ja harjaamalla yksi promillesosa maailman väestöstä verille.

Ilmasto jihadismiksi.

Vielä yksi.  Miksi suomessa  sanotaan ja uskotaan parhaiten autettavan maamme heikompiosaisia sillä, että otetaan tänne Afrikasta ja Lähi.idästä lisää köyhiä.

Perussuomalaisuuden kaulankatkomis talkoiksi, eli vihervasemmistolaiseksi diktatuuriksi.

No kerta kiellon päälle.  Miksi suomessa halutaan kotimainen, omavarainen ruokatalous ja huoltovarmuus vaarantaa ja korvat ulkoa tuodulla ties millä sonnalla.

Talonpojan tappolinjahan se.

 

 

 

 

13 vastausta artikkeliin “Vasen käsi ottaa, kun oikea ojentaa ( tuputtaa )”

  1. Jos nyt sananen vielä hallitustunnusteluista ja kepusta, niin on uskomatonta että kepun kenttä tekee joukkoitsemurhan, kun puheenjohtajandsa käskee, menemllä vapaaehtoisesti sinne, mihin ei aurinkokaan paista.

    1. Mitä ne persut täällä itkee??? Siitä vaan toteuttamaan vaalilupauksia kun latu on auki. Ja helvettiäkö te itkette keskustan perään. Haukkua naputitte koko viime vaalikauden keskustan toimintaa. Ja nyt vaalien jälkeen annoitte oikein niskalaukauksen keskustalle. On aika huonoa tehdä yhteistyötä ”tapettujen” kanssa. Onnea vaan Orpon kanssa letkejenkkaamaan jatkossa 🙂

  2. Keskustan käytös minuakin ihmetyttää, onko se pikkulapsen kiukuttelua vastoinkäymisen kohdatessa, marttyyriutta, puheenjohtajan ylivaltaa vaiko suurta viisautta.
    Demokratia on joskus omituista mutta minkäpäs sille mahtaa tällä viittaan tällä kertaa RKPhen, pieneen yhdenasia liikkeeseen että kuinka suuri valta pienellä voi olla.

    1. Tässä nyt pelaavat puolueet upporikasta tai rutiköyhää ja siinä voi vielä RKP.lle jäädä mustapekka käteen, kun näyttelee kokoaan suurempaa.
      Kokoomusta kohtaan tunnen sääliä, vaikka sen sanotaan sairautta olevankin, jos se ottaa marjaan mukaansa vasemmistolaisen kumppanin, siinä tulee käymään niin, että oma tuokkonen pysyy tyhjänä, kun vasemmistolaisen maha täyttyy marjoista.

  3. Niin miksi oli vaalit jos pieni vähemmistö saa päättää hallituksemme kokoonpanon?

  4. PS ei ole oikeistolainen vaan keskustalainen ei-sosialistinen puolue, joka tullee lähiaikoina saamaan vahvistusta keskustapuolueen ei-sosialistisista kannattajista.

    1. Markku,- Minä en ole keskustalainen, jos mittarina käytetään nykyisenkaltaista keskustalaisuutta.
      Olen oikeistolainen perussuomalainen, ilman sosialismia, mutta myös ilman keskustaa.

      1. PS edustaa nykyisen kaltaista keskustalaisuutta. Jos Keskusta jatkaa Saarikon linjalla, niin PS saa loikkareita.

          1. Tästä uudesta nelikenttäanalyysistä näkyy, kuinka RKP, PS ja keskusta ovat kavahtaneet viime hallituskauden vasemmistolaisuutta ja siirtyneet selvästi oikealle.

            Näyttäisi siltä, että monikin keskustalainen voisi loikata PS:n seurakuntaan, mikäli keskustan johtoporras ei ymmärrä omaa ja puolueen parasta.

            Vaalikoneet | Vaalikone paljastaa, että puoluekentältä löytyy yksi tyhjä nurkka: https://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000009390809.html?share=2c89838c1a84edd3c9872a39a7b812c8

            1. Tässä voidaan pohtia, mikä sitten vuoden 2019 vaaleissa aiheutti tuon selvän vasensiirtymän.

              Sipilä keskustalaisuudestaan huolimatta taisi olla liian ”oikeistolainen” ja kokoomus siinä häntä myös säesti. Siniset olivat mukana huutolaispojan asemassa, eikä heiltä varmaan paljoakaan kyselty.

  5. ”Kielellinen apartheid” on oikein osuva kuvaus kielilaille.

    Ainoastaan Etelä-Afrikassa oli apartheid aikana vastaava laki jolla pakotettiin valtava enemmistö opiskelemaan mitättömän vähemmistön kieli,jotta he saisivat palvelijoita.

    Meillä pakkoruotsi on ihan samasta syystä.

  6. Eräs Suomessa pitkään asunut meksikolainen sanoi että skotit ja laihialaiset ovat tuhlarikansaa verrattuna meksikolaisiin. Sillä meksikolaisten suurin pelko on köyhyys. Pakkoruotsista sen verran että sain peruskoulun päättötodistukseen armovitosen kun opettelin muutaman lauseen ruotsiksi.

Vastaa käyttäjälle arvi. Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *