Lahjakkuus menetetty hukkaputkeen

Eihä sille mitään voi, että naiset, politiikka ja sairas kunniahimo voi ajaa jonkun lahjakkuuden hukkaputkkeen.

Menetimme loistavan muusikon, oopperasäveltäjän, huilistin, cantores minores laulajan kulttuurilta alimpaan hel….n.

Historiallinen suku kieriskelee tuskissaan haudoissa.

”Wille Rydman kuuluu Rydmanien sivistyssukuun. Rydmanin isä oli suomalaisen tiedevalistuksen vaikuttaja Jan Rydman. Wille Rydmanin isoisä on säveltäjä Kari Rydman.[38] Samaan sukuun kuuluuvat muun muassa kauppaneuvos Walter Rydman, valtiopäivämies Victor Magnus Rydman ja ministeri Heikki Ritavuori.[39]

”Teini-ikäiseksi asti Rydman suunnitteli itsekin ryhtyvänsä säveltäjäksi. Hän lauloi Cantores Minores -poikakuorossa ja opiskeli Sibelius-Akatemiassa musiikin teoriaa sekä Helsingin konservatoriossa teoriaa ja poikkihuilun soittoa.[40] Hän myös sävelsi klassista musiikkia.[41] Marraskuussa 2010 Tampereen akateeminen sinfoniaorkesteri esitti Rydmanin säveltämän Aino-sinfonian.[42]

Wikipedia

57 vastausta artikkeliin “Lahjakkuus menetetty hukkaputkeen”

  1. Eiköhän Wille Rydman ole tehnyt ihan tietoisen uravalinnan ja siihen liene kaikilla oikeus?

    Toisaalta mikään ei estä häntä jatkamasta musiikkia harrastuksena, mutta sitäkin on mukava harrastaa kun on palkanmaksu turvattu ja kulttuurialalla uraa tekevillä se usein on vähän niin ja näin.

  2. Sääliähän tämä tapaus herättää joka tapauksessa. Rydman on ajojahdin uhri tai sitten on niin että esitetyt syytökset pitävät paikkansa. Ikävä juttu, kuitenkin ilmeisen lahjakas ja suorituskykyinen nuori mies.
    Meillä on paljon taiteilijoita, eri aloilla. Suurin osa elänee erilaisilla tuilla ja apurahoilla, miksei myös muusikko Rydman jos niin haluaa.

    1. Älä Heikki esitä, ainoa mikä sinua ahdistaa on se, kun puolue mihin Wille siirtyy ei sinua miellytä, joten lopeta kulttuurihöpinäsi.

    1. Liisan kannattaisi tutustua esille tulleisiin faktoihin( virkavaltakin on ne hyväksynyt) vaikka ne pilaisivat hyvän tarinan.

  3. Rydmanin poliittiset mietteet ovat aika ikäviä – sen myötä tuli semmoinen ”jes, saipa ansionsa mukaan” tunne.

    Mutta siitä on pakko yrittää päästä yli. Jotain outoa siinä pitää olla, että yksi JSN:n alainen media kertoo hurjia väitteitä, samalla kun toinen JSN:n alainen media ampuu niitä alas.

    Tässä on se hyvä puoli että median outoa tanssia voi seurata välittämättä Rydmanista tuon taivaallista.

    1. Meinaatko, että media keksi koko jutun ihan hatusta ja ”tuli oli ilman savua” ?

      Rajaa näissä asioissa ollaan juuri alentamassa lainsäädännössä.

      Sitten tullaan vielä tasolle ”yhteiskunnalliset päättäjät”, joita medialla on oikeus rökittää pimeistä harrastuksustaan.

      1. En toki. Mutta vaikuttaa siltä, että ainakin joltain osin mediaa vietiin kuin pässiä narussa. Ilmeisesti Hesari sai saman tiedon eri lähteiltä, mutta näiden kaikkien lähteiden yläpuolella oli vain yksi tieto.

        Mutta kuten todettua, asiaa vielä tutkitaan, ja tuo on vain yksi osa paljastuksia. Jotain ihmeellistä siinä kuitenkin on kun yksi lehti todistaa yhtä ja toinen täysin päinvastaista. Jomman kumman tarina on silloin valhetta. En tiedä onko se hesari.

  4. No olisko ollut myös kokoomuksen sisäistä kilpailua keulapaikoista?

    1. Rydman pääsi Hesasta kokoomuksen pienimmällä äänimäärällä Eduskuntaan. Olisi tippunut keväällä varmasti.
      Nyt on kysymys, että nyt ”hukkaputken kautta, kaatopaikalla” hän voi juuri ja juuri uusia paikkansa.

  5. No laki on kaiklle sama mutta mitenkä sitä tulkitaan onkin aivan eri juttu terv tepivaari

  6. Hieman ihmetyttää mistä moinen katkeruus Rydmania kohtaan kumpuaa ja huolimatta viranomaisratkaisuista niin johonkin hänen tarvii olla syyllinen.

    Eli syyllinen tiedetään nyt pitää enää keksiä rikos.

    1. Niin ja mikäs se viranomaisratkaisu taas olikaan?

      Vai onko kansalaisfoorumilla tarkempaa tietoa kuin heillä?

      1. Se on kuule niin, että, kun kerran on syytetty jostain, niin on syyllinen, vaikka todettaisiin, ettei ole laillista perustetta syytteeseen.
        ”Kansalaisfoorumi” tietää paremmin ja lööppilehdistö toimii tuomarina.

        1. Nyt kumottiin vain raiskaussyyte. Se muu onkin muuta ahdisteluasiaa, josta ei ole tuomittu. Vähän samaa kuin tapaukset Tampere.
          Tapahtunutta ei saa tapahtumattomaksi.

          1. Oletko Heikki ollut paikan päällä ahdistelua todistamassa vai perustuuko tietosi julkisuudessa olleeseen ja siitäkin ainoastaan valikoituu osaan?

            Ei sitäkään saa mikään muuttumaan että Rydmania syyttäneillä ei se valehtelua ole aivan uutta, eikä sitäkään, että eräs Hesarin kirjoituksen toimittajista omaa kyllä varsin kirjavan historian, eikä ole hänkään ensimmäistä kertaa pappia kyydissä.

  7. Kuten kaima yllä toteaa, niin eihän tuohon ”toverituomioistuimen” tuomioon muuta tarvita kuin nimettömänä julkituotuja syytöksiä. Poliisin ja syyttäjälaitoksen sen jälkeen tekemät päätökset ovat merkityksettömiä. Epävirallinen tuomion on ja pysyy.

    Tapaus-Rydmanissa näyttää joitakin hiertävän väärin valittu uusi puolue. Rydmanin tietyt poliittiset mielipiteet ovat myös vääriä suvatsevaiston piirissä. Jos minä mitenkään oikein ymmärsin presidentin uudenvuodenpuhetta, niin taitaa Rydman ja perussuomaiset yleensäkin olla presidentin kanssa samoilla linjoilla. Varsinkin maahanmuuttoon liittyvissä kysymyksissä.

    Vai olisiko peräti käynyt niin, että presidentti Niinistö on viime aikoina päätynyt maahanmuuttoa koskevissa miettiessään perussuomalaisten jo pitkään noudattamalla linjalle.

    1. Olkoon tuo yksi asia niin.
      Rydman ilmaisi äärioikeistolaisuutensa hyväksi kodiksi juuri persut.
      Äärioikeistolaisuutta tässä maassa ei tarvita sen enempää kuin äärivasemmistolaisuuttakaan.

      1. Sitä kun katsoo maailmaa äärivasemmalta niin jo keskellä olevat kun vaikuttavat olevan äärioikealla, mutta se on harhaa.

        Tarkoittaako muutoin se että äärivasemmistolaisuutta ei tarvita,sitä, ettei nykyhallitustakaan ei tarvita?

        1. Äärivasemmalla on pari änkyrää ja äärioikealla muutama kepun änkyrä. Niin kauan kuin ovat päävirran ruodussa ja pysyvät lestissään, ei haittaa mutta, jos koko puolue kuten ps ???

    2. Ongelmaksi näen isoisien istuttamien puiden oksilta kasvavien mätien hedelmien ajassa sen, että kun yhteiskuntamme huutaa seksipositiivisuutta, seksuaalisuuksia, sosiaalisia sukupuolia sekä lihallisuutta, jossa materialismin tiivistymässä kaikki aineeton tai näkymätön/ uskomaton on julistettu tarpeettomaksi, ja lakikin viilattu loppuun asti rikollisia holhoavaksi, ei ole enää mitään yhteiskunnallista kunniallisuutta tai selkärankaa, joka toimisi sosiaalisena ehkäisevänä paineena rappiolle. Ja kun rangaistuksetkin rikoksista tulee aina vain madaltaa sekä laiton tehdä lailliseksi, ei jääne muita vaihtoehtoja kuin ulkoisin hidastetöyssyin hillitä ylinopeudesta piittaamattomia kännikuskeja sekä lääkkein koettaa puuttua asioihin. Länsimainen ihminen on itse rakentanut ja rakentaa edelleen yhä luokattomamman yhteiskunnan itse itselleen.

  8. ”Olkoon tuo yksi asia niin.
    Rydman ilmaisi äärioikeistolaisuutensa hyväksi kodiksi juuri persut.
    Äärioikeistolaisuutta tässä maassa ei tarvita sen enempää kuin äärivasemmistolaisuuttakaan.”

    Nykyään äärioikeistolaisia ovat kaikki, jotka ovat maolaisuudesta oikealla.

  9. ”Onko Helsingin Sanomat kertonut satuja, valtionsalaisuuksia, molempia vai ei kumpaakaan? HS joutuu puntariin sekä Wille Rydmanista että turvallisuussalaisuuden paljastamisesta.”- Otsikko Suomen Uutiset 21.1.2023.

    Psykiatri C.G Jung puhui ihmisen varjosta.
    Hesarin toimittajat puhuvat (mielessään) epäilyn varjosta (silloin kun toimittajien mustamaalaus ei tuota syytettä ja/tai rangaistusta), joka seuraa henkilöä/henkilöitä kuin hai laivaa.

  10. Tuo edellisessä kommentissani oleva lainaus Suomen Uutisista on päivätty 21.8.2022 eikä 21.1.2023 kuten erheellisesti ilmoitin. Pahoittelen.

  11. Heikki Karjalainen:”On tämä persugeometria kumma oppi !”

    Ehkä Karjalainen täsmentää mitä kummallista demokratiassa on.

  12. Mainittakoon, että seksuaalinen ahdistelu on myös rikos, ks. Rikoslaki 19 luku kauttaaltaan.

    Toisin sanoen, se, onko henkilö syyllistynyt seksuaaliseen häirintään tai ahdisteluun on myös tuomioistuimen ratkaistavissa oleva asia. Huhupuheisiin ei tarvitse tyytyä.

    Siten muistuttaisin taas maamme laista sen verran, että henkilön väittäminen syylliseksi asiasta, josta ei ole lainvoimaista tuomiota, ei ole sallittua. Epäillyksi henkilön voi ilmaista, mikäli asiasta on käynnissä tutkinta.

    Huono käytös, öykkäröinti yms… ne ovat sitten jo oma asiansa.

  13. Koti, uskonto ja isänmaa ovat julistuksenne perusta.
    Kukas Herra tämä teidän oppi-isänne on, ei ainakaan rikas fariseus, joka ei lanttiakaan antanut sitä tarvitsevalle, vaan se oli teidän erittäin vasemmistolainen Herranne Pyhästä kirjasta.
    Kuinkas tämä teidän rahankirstunne siihen ideologian maailmaanne mahtuu, kun killiäkään ei saa antaa köyhälle, mieluummin ruoskia olemattomiin orjatöihin ja teidän pulleaa pussianne täyttämään.
    Tämä on sitä äärioikestolaisuutta, jos mikä.
    Ideologianne logiikka on päin helvettiä.

    1. Punademarin näkemys – täysin eri asia kuin totuus.
      Ääriikeistoa on likimain saman verran kuin äärivasureita, mutta eihän punademari sitä ymmärrä.

        1. Jos näkee lähes kaikki demuista oikealle olevat äärioikeistoksi, on selkeästi punademari.
          Jos näkee kaikki persut äärioikeistoksi, on punaemari.
          Kommentit, joissa aina puolustellaan punademaria pääministeriä, osoittavat, että kommentoija on punademari.
          Tuo mantratyperyys osoittaa, että on punademari.

  14. ”Tammikuu 31, 202017:00
    Perus­suo­ma­lai­sista tuli suurin duuna­ri­puolue – kannatus työväestön keskuu­dessa jo yli 41 prosenttia.” -Otsikko Suomen uutisissa.

    Miten Suomen suurin työväenpuolue voi (muka) olla äärioikeistolainen puolue?

      1. Kaikissa ihmisissä piilee tuo ahneuskin toisilla enemmän toisilla vähemmän terv tepivaari

  15. Eiköhän Sasien, Rydmanien & co:n korkeakoulutukseen sekä edustusasemien ylläpitoon ole holahtanut ja aika runsaasti euroja, jolla rahalla soisi saavansa vähän jotakin fiksumpaa.

    1. Taitavat nämä julkisesti tuomitut olla vain jäävuoren huippu siinä kaikessa turhassa mihin rahaa menee korkeakoulutettujen ja edustusasemissa olevien kohdalla

  16. Liisalle piste erinomaisesta pointista.

    Tuossa asemassa, kun on saanut tuollaiset ilmaiset edut valtiolta, sietäisi pystyä parempaan.

  17. KIRJOITTANUT LASSE KALLO 7.10.2022 Pirkan Blogit.
    ”Raha ei haise: Tutkija Anna Rajala sai Suomen Akatemialta 254 465 euroa paskan tutkimiseen.”

  18. Jo niinä aikoina, kun Rydman lopetteli kokoomusnuorten puheenjohtajana hän menestyi Hesan vaalikonetesteissäni paremmin kuin kukaan.
    Puolueista loistivat PS ja KD.

    Tietenkin olen iloinen Rydmanin liityttyä älyä omaavien joukkoon.

    Olen varma siitä, että epäisänmaalliset piirit kehittivät koko ajojahdin.

    —–

    Vihervasemmistolaisia ei näytä lankaan huolettavan, että tänne tunkeutuneen naisvihamielisen kulttuurin edustajat ahdistelevat naisia siinä määrin, että päät lentelevät, jos tyytymättömyyttä ilmenee.
    Erityisesti vihreät on umpihullu puolue

    1. Kyllä noihin MS:n äärinationalististen ja naisten hellapoliisien joukkoon vielä yksi kopeloija mahtuu.
      Suosittelisin kuitenkin sormille muuta kosketinkäyttöä, jonka Rydman osaa.

  19. HK:
    Kielitaitosi lienee degeneroitunut. Et näytä enää ymmärtävän, mitä sana ”ääri” edes voisi tarkoittaa.

  20. Karjalaisen sensuuri alkaa olla sitä luokkaa ettei näihin oksennuksiin viitsi enää osallistua, mutta hyvää alkavaa vuotta ja parempaa mielenterveyttä.

Vastaa käyttäjälle Juha U Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *