Oikeaan aikaan oikea päätös vapautti Marinin !

Niin kuin työelämässäkin, täytyy olla hereillä tekemään oikeat päätökset oikeaan aikaan. Ei kannata hukata momentumia  !  Uudet työt odottavat jo oven takana.

Marinilla demareineen ei ole enää mitään menetettävää tämän rupusakin kanssa edes hallituksessa. Voi olla, että neuvottelee tarkoituksella demarit oppositioon ”panematta Suomea kuntoon” kokoomuksen pillipiiparin vihellyksestä.  Meinaan, että mahdollinen tuleva vähemmistöhallitus persujen ja kokkareiden kanssa tuskin elää muutamaa viikkoakaan, kun kukaan muukaan  ei lähde kelkkajunaan. RKP säälistä. Entä sitten ?

Suomeen tulee pipopäinen pilkkivä pääministeri ja miljonääri valtiovarainministeri ja revolverisankari, venäjää puhuva puolustusministeri ja maailma nauraa !

Oikeat Suomen pelastajat, Haavisto, Kaikkonen, Marin ja Niinistö pyyhkivät kyyneleitä  Suomineidon hameen liepeet märäksi.

 

37 vastausta artikkeliin “Oikeaan aikaan oikea päätös vapautti Marinin !”

  1. Niin, onhan tämä mielenkiintoista katsoa, miltä koko Suomen farssi näyttää maailman silmissä, kun ollaan ensin oltu todella myönteisessä edistyksellisessä valossa, josta jyrkkä alamäki johonkin mitä maailman on ehkä vähän vaikeampi ymmärtää Marinin esilläolon jälkeen. Suomihan on saanut nyt paljon myönteistä näkyvyyttä, ja maailman huomion tässä Venäjän hyvin Eurooppa- ja länsimyönteisenä raikkaana rajanaapurina — joka maine tulee varmaan aika nopsaan hiipumaan kun maailma huomaa oikeistopopulismin nousun Suomessa. Enpä tiedä, mutta kiinnostavaa!
    Veikkaan, että hienotunteisesti huomio siirtyy sitten Suomesta muualle, ja joku muu maa ottaa johtavan aseman Eurooppalaisen yhteisön puolesta puhujana.

    1. Aika lusmun kuvan se kenties Suomesta voisi antaa, jos maailmankuulun ja maailmalla pidetyn nuoren naispääministerimme jälkeen tulisi joku papparainen ”korjaamaan tilannetta”. 😀 Kuitenkin olemme esiintyneet edistyksellisenä naisten tasa-arvon kansakuntana.
      Mutta ehkäpä persut ja kokoomus tajuavat sen verran, että pitävät ainakin maailman silmissä nais-edustajiamme esillä.

        1. Lööppikuningatar huulipunaviisikkoineen loistivat nimenomaan lööpeissä.
          Muuten ei hurraamista juuri ollut.
          Miksiköhän koko viisikko sai kansalaisilta turpiinsa?

          1. Li, Marin ja Purra tekivät jokainen yksilöinä ja naissukupuolisina aika menestyksekkään vaalituloksen, jota jostain syystä teillä on pakottava tarve mitätöidä saippuasarjamaiseen draamaspekulointiin asti siitä, kuinka Marin olisi ”pettänyt äänestäjänsäkin”. Saisinko vielä jotakin dramaattista musiikkia taustalle?

            Mitä ”turpaanvetoon” tulee, lienisikö Venäjäpelon ja onnistuneen oikeistopopulistisen velka-pelottelun tulosta…

            1. Tuo minun kommentti klo 21:53 ei sitten liittynyt Helsingin Hepun kommenttiin tässä blogissa, jota en nähnyt, kun hitaana aloitin kirjoittaa omaa kommenttiani ennen kuin havaitsin Hepun kommentin. Kyse siis draama-vertauksessani sattumasta, jota en pyrkinyt kohdistamaan Helsingin Heppuun. Pahoittelut.

            2. Eiköhän ennemminkin hallituksen toiminnan ja eräiden surkeiden tulosten vuoksi…

              1. Vai olisiko niinkin, että nykyajassa keskittymiskyvyttömät puhelimiaan räpläävät ihmiset kyllästyvät nopeasti kaikkeen, vaihtavat kumppaneitaan kuin sukkia parisuhdeputkissaan, ovat tottuneet jatkuvaan viihdetulvaan ja haluavat vaihtelua myöskin poliittiselle kentälle — ja varmasti kyllästyvät tulevaan hallitukseen kenties jopa ennätysajassa…

              2. Eivätköhän nämä keskittymiskyvyttömät puhelimiaan räpläävät ihmiset ole ennemminkin sitä nuorempaa sakkia kuin keskivertoa suomalaista.
                sitä keskittymiskykyäsi toki voisit lisätä heivaamalla sen puhelimesi ja läppärisi aluksi vaikkapa pariksi tunniksi päivässä…

              3. juhak 5.4.2023 22:40
                ”Eivätköhän nämä keskittymiskyvyttömät puhelimiaan räpläävät ihmiset ole ennemminkin sitä nuorempaa sakkia kuin keskivertoa suomalaista.
                sitä keskittymiskykyäsi toki voisit lisätä heivaamalla sen puhelimesi ja läppärisi aluksi vaikkapa pariksi tunniksi päivässä…”

                — Lopetan keskustelun tähän, kun yleisellä tasolla tapahtuva kommentointi käänetään minuun henkilönä. Raitista yötä Juhak ja muut brandylähettiläät.

          2. Oletko lukenut lehdistä vaalitulosta? Ei kannattaisi luottaa kuulopuheisiin vaan ottaa itse selvää. Demarithan voitti kolme paikkaa lisää, todella harvinaista pääministerin puolueelle.
            Vertaa vaikka edellisen pääministerin vaalitulokseen.

    2. PS on keskustalainen puolue. Kielitankerot puhuvat oikeistopopulismista. Ah, miksi?

  2. Jos sallit niin kysyn sinulta Heikki henkilökohtaisen kysymyksen, että mistäs sinä nyt Marinin lähdettyä löydät uuden toteemin jota kumartaa. ( voit poistaa jos liikaa kirpaisee )

  3. Arvi, katselin juuri inkakulttuurin helmiä yle 1:ssä ja heidän totemejaan, aurinkotiedettä, ajanlaskumetodeja ja ennustuksia. Ennustivat puhtaan veden lopun maailmasta ja naisten valtaan nousun pelastajiksi ! Meillä oli Suomessa hyvä rouva onni !

    1. Rouva-onnesta en niin ole vakuuttunut, mutta puhdas vesi tulee olemaan maallemme tulevaisuudessa yhtäs suuressa roolissa kuin vihreä kultakin on ollut historiamme saatossa.

    2. 🙂 Itse katselin puolestani toissapäivänä dokumentin yhdestä henkilökohtaisesta taidehistorian suosikistani, Willendorfin minivenuksesta, jossa dokumentissa paleoliittisen kivikautisten naisfiguriinien kautta asettuivat aiemmat käsitykset mm. naisten asemasta historiassa vähän uuteen valoon:

      https://areena.yle.fi/1-61973403
      /
      ”Willendorfin Venus on noin 29.000 vuotta vanha pieni kalkkikivipatsas, joka esittää alastonta naista. Mikä oli patsaan merkitys ja mitä se kertoo meille kivikautisesta elämästä ja naisen asemasta?”
      Julkaistu ma 6.3.2023.

      1. Harvardin miessukupuolisten elitisti-opiskelijoiden perustama Facebook sensuroi esimerkiksi kyseisen piskuisen kiviveistoksen, luokitellen sen ”pornografiaksi”, mikä on täysin absurdia maailmassa, joka on täynnä oikeaa pornoa miehille sekä hedelmällisiä avujaan somessa esittelevää naisväkeä.

  4. Pitää kyllä tunnustaa, että en ymmärrä avauksen tarkoitusta?

    En myöskään ymmärrä miltä nimeltä mainitut ovat ”Suomen pelastaneet”?

    1. Turha edes yrittää.
      Sokea hypetys jatkuu, koska muuten ”maailma” romahtaisi.
      Marin sakkeineen ei pelastanut Suomea mistään, vaikka jotain onnistuivatkin tekemään oikein.

  5. Avauksen otsikko muutamalla sanalla ”Oikeaan aikaan oikea päätös” avasi silmäni huomaamaan että aikaisemmin tänään toiseen blogiin kirjoittamani kommentti lähti aivan väärältä pohjalta. Kirjoitin ihmettelyni siitä että syksyllä tapahtuva SDP:n puheenjohtajan sekä myös puoluesihteerin ero julkistetaan jo nyt ja varsinkin nyt ja täten tehdään SDP:sta ns. ”rampa ankka” hallitusneuvottelujen alkaessa koko kesäksi. Menin niin pitkälle ”metsään” että oletin SDP:n jo tietävän Orpon tulevan valitsemaan perssuomalaiset ja luopuneen näin kilvoittelusta.

    Nyt vasta välähti ja oivalsin että puheenjohtaja Marin ja puoluesihteerikin ilmoittivat luopumisestaan juuri nyt tasoittaakseen henkilökohtaisten näkemyserojen osalta SDP:n taivalta Kokoomuksen hallituskumppaniksi, antaakseen Orpolle viestin SDP:n halusta tulla hallitusneuvotteluissa vastaan, varsinkin kun Marin vielä ilmoitti ettei ole käytettävissä ministeriksi. Luopumisilmoitus juuri nyt on nimenomaan SDP:n edun mukainen eikä sillä ole tekemistä Marinin henkilökohtaisten etujen kanssa. Onhan hallitusyhteistyö Kokoomuksen kanssa enintä mitä SDP voi tätä nykyä politiikassa saavuttaa varsinkin kun siihen sisältyy sinimustan hallitusratkaisun – siis sen mustan osan – torjuminen. Hieman dramaattisesti voi todeta että Marin uhrautui SDP:n ja maan edun vuoksi.

    1. Voi olla vaan voi olla olematta.
      Hieman epäilen tuota Marinin kykyä oman edun uhraamiseen…

    2. En usko. Orpo voi olla hyvinkin pakotettu valitsemaan SDPn joka tapauksessa jos RKP pitää lupauksensa olla lähtemättä hallitukseen joks tekee ”perussuomalaista politiikkaa”. Eikä henkilöillä niin suurta vaikutusta ole. Kannattaa myös muistas, että Orpo ja Marin olivat oppositio vastaan hallitus. Kun hallitusohjelma sitten on sovittu, ollaankin samalla puolella ja oppositio on joku muu.
      Uskon, että Marinin päätös oli hyvinkin henkilökohtainen. Kausi on ollut raskas ja hänellä on perhekin. Välillä voi pitää taukoa kovimmista melskeistä. Marinin ei tarvitse pelätä, etteikö huippuhommia löytyisi myöhemmin.

      1. Ei se noin ole ei SDPeetä ei kukaan saa tekeen sellasta jossa olisi juoksupojan asemassa
        Ei tosin ole kukaan Orpoa pakottanut SDEeetä ottamaan hallitukseen
        Enkä pidä sitä SDPeen kannalta järki ratkaisuna pikemminkin se kuvaisi hölmöyttä terv tepivaari

        1. Demareilla ym. ex- hallituksen kanssa ei ole mitään voitettavaa nyt, vaan oppositiossa jonkin aikaa kunnes kaikki hoksaavat:

          – Valtiontalouden suurimman kustannuserät ovat ne 50 mrd €/ vuosi julkishankinnoista, josta voidaan minkään erityisesti kärsimättä kilpailuttamalla tai siirtää jopa 10-15 %= 5-8 mrd / vuosi
          – Tuloluokkien 6 000 € / kk- ylöspäin veroprogressiota kiristetään
          – Verokikkailu pääomien ja tuloverojen välillä ym. porsaanreiät tukkimalla
          … ja se on siinä. Muut ovat näpertelyä ja poliittista bull-sheetiä

  6. Suomi putoaa maailman tietoisuudesta hamaan harmauteen Orpoa ei tunneta euroopassa eikä maailmalla. Kansamme suuri enemmistö kärsii kun rahaa jaetaan pienelle hyväosaisten joukolle.

    1. Suomikuva ulkomailla on tärkeä mutta oma käsitykseni on että sitä nyt Marinin väistymisen aikoina ikäänkuin surutyönä ylikorostetaan.

    2. Niilo:

      Tarkoittanet, että hyvätuloisten annetaan pitää ansaitsemansa rahat?

  7. Lienee sanomattakin selvää, että Marin haluaa viedä hallitusneuvottelut siihen vaiheeseen, etteivät Suomea johda ainakaan kovin pitkään oikeistopopulistinen hallitus, jonka runko olisi PS, kokoomus KD ja Liike. RKP ei siihen arvovaltaansa murenna.
    Eikä siihen nykyisestä hallituksesta muutkaan lähde mukaan, vaikka näin uumoillaan rivien välistä.
    Mitä siitä seuraa ?
    Joko kokoomus lyö hanskat tiskiin tai kokeilee muodostamansa ohuen hallituksen elinikää. Molemmat vaihtoehdot ovat mahdollisia.
    … ja, tai hallituksen uudeksi muodostajaksi kutsutaan Marin ja/ tai hänen uusi seuraajansa, joka ei ole Lindman, vaan kansainvälinen, kielitaitoinen, topakka ja sujuvasananen Eurooppa-osaaja ?
    Marin lähtee uusille urille, muille maille vierahille.

    1. HK

      RKP:lla on mafian arvovalta. Cosa Nostra. Kulissien takana tapahtuu. On tapahtunut jo sata vuotta.
      Kukaan ei uskalla pullikoida vastaan.

  8. Olisiko mitenkään mahdollista että Marin kokisi Suomen liian pieneksi pelikentäksi.

  9. Marin maksoi Suomelle noin 45 miljardia euroa. Se ajoi vain omaa agendaa, edelleen mm HK kumartaa tätä kuin kuningasta. En ymmärrä kuinka paljon sinun suoleen pitää työntää kumihaskaa, ei se kerro kuinka siitä ei nauti, kaikilla meillähän on nautintomme

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *