Upein hallitus ikinä-Marinin hallitus vv. 2019-2023

Suomi vietiin Natoon !

Valtavan työn ovat tehneet niin hallitus ja siinä ulkoministeri Pekka Haavisto, puolustusministeri Antti Kaikkonen, tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja pääministeri Sanna Marin.

Kiittää pitää myös asiaan liittyviä virkamiehiä ja puolustusministeriötä.

Ja lopuksi koko parlamentarista Eduskuntaa.

Merkittävää historiaa on kirjoitettu !

9 vastausta artikkeliin “Upein hallitus ikinä-Marinin hallitus vv. 2019-2023”

  1. Kiitän kaikkia heitä jotka kansan ja Putinin tahdon edessä ottivat lopulta lusikan kauniiseen käteen ja ryhtyivät NATO myönteiseksi

  2. Huolella on Mariini kumppaneidensa kanssa saanut sekoitettua koko Suomen asiat ja jopa euroopan mittakaavassa!
    Lasten koulutus on totaalisesti sekaisin ja lasten ja lapsenmielisten aikuistankin asiat päin persettä!
    Mielenterveysongelmaisten määrä on räjähtänyt!
    Sukupuolet totaalisesti sekaisin!
    Ilmeisesti Nato-asia on ok, ellei sekin havaita ”vihreeksi!?”
    Mikäli HK poistat tämän, se on tallessa ja tulee takaisin!

    1. Koulutusta ei kyllä tämän hallituksen aikana sotkettu mitenkään. Se oli edellinen hallitus jonka Kokoomuslainen opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen hyväksyi mm. lukion jossa ei opeteta ollenkaan historiaa ja yhteiskuntaoppia, ammattikoulujen kirjekurssit ja yliopistoihin valinnan matematiikan arvosanan perusteella riippumatta siitä mille alalle hakee. Ja kirsikkana kakun päällä jaatutti kaikille peruskoulun päättäville kirjan ”Miksi meidän kaikkien kuuluisi olla feministejä”. Li Andesson ei sen sijaan ei tehnyt mitään vahinkoa. Joten eipä kirjoiteta puppua.

  3. Kyllä poistuvalle hallitukselle voi antaa semmoisen kolme tähteä. Koronan hoito oli olosuhteisiin nähden tyydyttävää, Nato-asiassa oli pelisilmää joskin ongelmat hoituivat vasta presidentin vaikutuksella. Monia isoja ongelmia yritettiin korjata, mutta hallituksen eripura teki siitä vaikeaa – tästä voi syyttää paljon enemmän kepua kuin demareita. Sotessa yritettiin ihan aidosti. Soten tulos oli välttävä, mutta eipä sitä parempaan olisi pystynyt muutkaan.

    Plussaa siitä että selvisivät kaikista näistä haasteista, joka ei ihan pieni saavutus ole. Miinusta viestinnästä. Paljon tuli tehtyä virheitä, mutta moni virheistä tapahtui hallituksesta huolimatta, ei sen johdosta.

  4. Todella hyvin hoiti tämä hallitus asiat, aivan toista kuin Sipilän hallituksen sähläys kikyineen ja taksien pilaamisineen ynnä muine töppäyksineen.

  5. Natoon meneminen oli koko kansan ja lähes kaikkien puolueiden ansiota. Presidentti Niinistö otti vastuun ja laittoi sen alulle, hallitus hoiti oman hommansa asiassa hyvin. Sipilän hallitus olisi senkin varmasn vatuloinut ja kuuluisimne nyt vahingossa Varsovan liittoon. Hups!

  6. Natoon mentiin nyt jättävän hallituksen aikana, Marinin hallituksen aikana, sen ministerien ja presidentin johtamana ja kaikkien muiden asiaan liittyvien instansien tukemana ml. kaikki muut Naton jäsenmaat.
    Valtava työ ja saavutus ennätysajassa.
    Suomen lippu on Naton salossa.

Vastaa käyttäjälle Heikki Karjalainen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *