Tänään selvisi, että miksi kenttätykistön 155 mm ammuksista on suuri puute

Sarkasmivaroitus.

Viro tilasi ennen Venäjän hyökkäystä itselleen kyseisiä 155 mm ammuksia – aikana kun niiden hinta oli alhainen ja saatavuus hyvä. Tänä vuonna Viro on rakentanut uusia ammusvarastoja merkittävän määrän. Viron puolustusministeri piti tänään tiedotustilaisuuden kertoen mitä kaikkea Viron maanpuolustukseen on tänä vuonna tilattu ja/tai saatu.

Yksi rivi pitkässä luettelossa oli, että Viro on vastaanottanut tänä vuonna 100 rekkakuormaa 155 mm ammuksia. Se on huomattava määrä tykkiä kohti kun Virolla on parhaillaan 36 kpl K9 telahaupitseja (no, lisää on toki tilauksessa).

6 vastausta artikkeliin “Tänään selvisi, että miksi kenttätykistön 155 mm ammuksista on suuri puute”

    1. Joo, mutta 100 rekka-autollista ammuksia on kuitenkin melkoisen monta murkulaa. Joidenkin muiden mielestä kenttätykistölle ei ollut enää mitään tarvetta. Ammusvarastot ovat olleet hyvin pieniä ja tuotantolinjat purettu.

  1. Niin olis ollut viisasta työllistää Suomessa sillä olihan Krimi tiedossa jo vuosia.

    1. Suomen Hallitusten olisi pitänyt tehdä suuria pitkäaikaisia tilauksia – kun ei tehty, niin yritykset ajoivat ”ylimääräisen kapasiteetin” alas. Vasta tämä nykyinen porvarihallitus tarttui toimeen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *