Suomella on isot ongelmat

 

Suomella on isot ongelmat, jotka johtuvat Suomen hallinnosta.

Hallinnosta, jota USA johtaa ja ohjaa.

USA ohjaa ja johtaa Suomen turvallisuuspolitiikkaa sekä talouspolitiikkaa.

Näin asia on ollut jo useita vuosia.

2014 USAn tehdessä isäntämaasopimuksen Suomen kanssa ohi eduskunnan, sai USA melkoisen vallan Suomessa.

USAn ohjaama ja organisoima mediapooli 2014 lisäksi toi merkittävän propagandakoneiston Suomeen.

Totuus unohtui ja propaganda tuli tilalle.

Suomen työväen luokkakantaisuus oli jo aiemmin hävinnyt, vaikka luokkajako on vahvistunut.

Suomen kansan mieliä on ollut helppo muokkailla haluttuun suuntaan.

USAn käymiä sotia ei ole mainittu millään tavoin Suomen valtamedioissa, tai jos mainittu, on ne käännetty ihan päälaelleen.

USA on käynyt hyökkäysotia, vuosikausia. Ne kaikki on mainittu Suomen valtamediassa korkeintaan oikeutettuina ja välttämättöminä, ja etenkin demokratian puolustamisena…

Venäjän ja Ukrainan sotaa kutsutaan Venäjän hyökkäyssotana, joka ei voisi olla virheellisempi ilmaisu.

Suomen kansan enemmistö, joka on manibuloitu puhumaan Venäjän hyökkäyssodasta, eivät tiedä mitään Ukrainan oikeista sodan syistä.

Suomen kansan muisti on lisäksi lyhyt, joka johtuu sekin siitä, että valtamedia tekee siitä lyhyttä.

Suomesta tehdään sotaa käyvä maa. USAn toimesta.

Näin Suomesta tehtiin 1930 luvullakin, kun Suomi oli Saksan liittolainen.

On kyse kahdesta asiasta, niin silloin kuin nytkin: Politiikasta ja taloudesta= Vallasta ja rahasta.

Valtamediassamme Ukrainan kriisissä ei mainita ollenkaan USAn roolia. Ei myöskään BRICKS maista, sanaakaan.

BRICKS mailla on oleellinen merkitys Ukrainan kriisissä, johon siis USA liittyy, täysin.

Suomi on sitoutunut USAn boikottiin Venäjää vastaan. Samoin EU, USAn vaatimuksesta.

Kyse on taloudesta ja sen vallasta, joka nivoutuu politiikkaan. Rahaan ja valtaan.

USA tulee saamaan Suomen talouden polvilleen, kuten myös EUn.

USA on jo kovaa vauhtia ryhtymässä yhteentörmäykseen Kiinan kanssa, joka sekin kuuluu BRICKS maihin.

USA päättää ja määrää boikotit läntisessä yhteisössä. Läntinen yhteisö ei kuitenkaan ole kuin alle 25% maailman maista. Väkiluku vieläkin pienempi.

Yli 75% maailman maista eivät ole USAn käskyvallan alla.

BRICKS maat laajenee kaiken aikaa. BRICKS maat on taloudellinen yhteisö, pelkästään.

USA on jo vuosia koettanut saada tuhottua tämän yhteisön, onnistumatta siinä.

Ukraina on USAn viimeisin yritys saada BRICKS maat hajoamaan.

Suomi, tai sen johto, on jälleen kerran tehnyt vääriä valintoja. Valitsemalla USAn omaksi isännäkseen.

Suomen kansalle kerrotaan vain Venäjän hyökkäyssodasta Ukrainaan, muusta ei suurin osa Suomalaisista tiedä yhtään mitään.

Korostin jo tuossa vuosilukuja: 2014 Maidanin aukion tapahtumat, 2014 isäntämaasopimus USAn kanssa, 2014 mediapoolin muodostaminen. Eivät ne ole sattumia. USA on jokaisessa mukana, ja syystä.

Suomi on osa USAn suunnitelmaa.

Kaiken alkujuurena on Neuvostoliiton hajottaminen 1991. Kaikki liittyy toisiinsa.

Markku Huhtala, Tampere, Rantaperkiö

9 vastausta artikkeliin “Suomella on isot ongelmat”

  1. Et viitsisi jauhaa punasatuja totuutena.
    Onneksi emme ole neukkulan ja sen fasistien vallan alla.

    1. Suomen pitäsi tehdä liitto Venäjän kanssa ja luovuttaa sotilastukikohdat heidän sotilaiden käyttöön, hehän vain puolustavat meitä ja suomalaiset pitäisi siirtää turvaan Uralin taakse ”lomakyliin” 😅

  2. Olen käsittänyt, että venäjällä on aika krumeluuri metroluolasto — se kiikarissa voisin alkaa jo nyt ommella itselleni nylonista pakokapsäkkiä itänaapurin väreissä, johon pussukkaan valmiiksi pakkaisin ekstrapaksun joogamaton, johon kääriytyä paikan päällä johonkin tunnelin sopukkaan.
    Kirpparilta voisin löytää sopivan maatuska-koristeen, jonka uumeniin, omiin lokeroihinsa, kätkisin mukaani kaikista rakkaimmat muistot. Maatuskan uloimmasta kerroksesta saisin tarvittaessa avattua kätevän kerjäämis-rasian.
    Soittimeksi ala-asteen peruilta jäänyt huilu, tai jos ei sitä löydy, niin yhtäpaksu katajanoksa, johon tussilla piirtäisin reiät, kuten velipojat koulu-aikoinaan.

    Kenties selviytyisinkin.

      1. ”Koska kataja on havupuu, sillä ei biologisesti katsottuna ole marjoja vaan käpyjä. Sen pehmeät kävyt kuitenkin muistuttavat kovasti marjoja, ja niitä onkin suomen kielessä perinteisesti kutsuttu katajanmarjoiksi. Marjamaiset kävyt kypsyvät kolmantena kesänä. Ensimmäisenä vuotena kävyt ovat vihreitä, toisena sinisiä ja kolmantena vuonna, kypsinä käpyinä, lähes mustia.

        Keskiajalla katajanmarjaa käytettiin Keski-Euroopassa pääasiassa mustapippurin väärennöksenä. Sen sijaan pohjoisessa katajanmarjaa on käytetty mausteena ja kansanlääkinnässä. Sen uskottiin myös suojelevan sekä pahoilta hengiltä että villieläinten hyökkäyksiltä.

        Katajanmarjaa käytetään edelleen liharuokien ja perinteisten alkoholijuomien geneverin ja ginin maustamiseen. Katajakaljan ja oluen maustamiseen käytettiin aikaisemmin katajanmarjoja, ja oikeaoppinen sahti sihdattiin katajahavujen läpi. Katajanmarjajuomaa juotiin aikaisemmin erityisesti sadonkorjuujuhlien yhteydessä. Nykyään marjaa käytetään paljon erityisesti riistan maustamiseen. Skotlannissa joillakin alueilla sitä käytetään erityisesti savulohen mausteena.

        Katajanmarjat ovat lievästi myrkyllisiä, joten suurina annoksina katajanmarjan käyttöä tulee välttää erityisesti raskaana olevien ja munuaissairauksista kärsivien kohdalla.”

        (Wikipedia)

  3. Yhdysvalloissa on sen verran paljon aikaa vietetty että onhan niillä haasteensa.

    Mutta myös mahdollisuutensa.

    Ja minulle on kivempi että on enemmän ystäviä, vähemmän vihollisia.

  4. Olimme venäjäriippuvaisia josta pyristelemme sodan uhan lisäksi.
    Nyt olemme USAriippuvaisia turvasta ja avusta
    ja kansan selvä enemmistö turvaa USAan ja Natoon piste.
    – Niin no kai täältä pääsee ystävänaapuriin jos ken haluaa?

  5. V. 2014 Maidanin rikokset – venäjämielisten /venäjän vihreiden miesten rikoksia.
    Krimin rikollinen miehittäminen – venäjän rikos.
    Pimeä on fasistista rikollishallintoa puolustavan kommunistin maailma.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *