Orban vitkuttelee

Unkarin Orban ei juuri Suomea Natoon edes halua. Tämä Putin mielinen ja Donald Trumpia kannattava diktaattori on haluamassa pois Natosta. Voi olla hyvinkin että Turkki on neuvoteltavissa mutta Unkari ei.

Nythän tämä 1.3.2023 NATO ratifiointi päätös siirretään taas eteenpäin vaikka alunperin se piti päättää jo viime vuonna syksyllä Unkarin osalta.

Tyyppilinen Trumpin kannattaja tämä Orban.

17 vastausta artikkeliin “Orban vitkuttelee”

  1. Eipä tuo Orpan ole ratifiointia luvannut missään vaiheessa ennen maaliskuuta terv tepivaari

    1. ”ALKUJAAN jo viime kesänä kerrottiin, että kun Unkarin parlamentti palaa kesälomalta, Nato-ratifioinnin vuoro on syysistuntokaudella. Ratifioinnin piti tapahtua ensin syyskuussa, sitten lokakuussa ja lopulta joulukuun puoleenväliin mennessä.” (IS)

      Tepi ei nyt pysy kärryillä näissä jutuissa…🤔

  2. Kyllä Tepi pysyy hyvinkin kärryillä minä en ole kuullut kun tuon maaliskuun jolloin Unkari on ratifioinissa
    Ja tuo Maaliskuu sanottiin jo keväällä 2022
    Mutta mitenkä kukin asiaa katsoo ja nythän se on menossa ratifiointiin ensi kuun alussa
    Mutta milloinka Turkki sitten tekee saman terv tepivaari

  3. Voin olla väärässä Kun en istu median kanssa koko päivää mutta entä Turkki hylkäykseen riittää Turkin lausuma jotenka kun Unkari ratifioi
    Ja Turkki ei emme pääse natoon mitenkään mutta uskon että Turkki ratifioi Suomen Ruotsista en sano mitään
    Mikä on kun meidän pitäisi mennä natoon kun kihlapari tai peräti aviopari terv tepivaari

  4. Mutta katsotaan tuo maaliskuun alku jolloinka Unkarin pitäisi Suomi ratifioida sitten voidaan puhua miksi vatuloi terv tepivaari

  5. Nato tiemme on kivinen. Nato ei toimi tällä periaatteella ja Natoon on päässyt maita jotka istuvat kahdella pallilla. Natosta pitäisi voida myös erottaa ja päätökset pitäisi voida tehdä esim 2/3-osa enemmistöllä.
    – Meneekö Natosta tärkeitä tietoja vääriin käsiin?

    1. Varmasti menee. Siellä muutama maa todellakin istuu kahdella pallilla…

  6. Minä kyllä vääntelisin hiukan tuota ” vitkuttelee. ” sanaa toiseen muotoon.

    Eikös se voitaisi kutsua Venäjä kunniajäseneksi Natioon. Tuskin se itsensä kanssa sotisi.

    1. Orban tietää että hänen ”valta” Ukrainassa perustuu vilppiin ja Venäjän tukeen. Siinä oikeasti tyypillä on jakkara hellässä..

  7. Suomalaiset poliitikot hattuilivat Orbanille sen verran raskaasti, että otti itseensä.

    Orban vastasi, ettei Suomikaan mikään oikeusvaltio ole, koska ei ole perustuslakituomioistuinta. EU-intoilijat vastustavat täällä sellaisen perustamista. PS sellaisen tuomioistuimen haluaisi tutkimaan onko valtiovaltaa luovutettu rajantakaisille, kuten EU-tuomioistuimelle.

  8. Marko kyllä se voi olla estekkin kun yksi maa voi halutessaan hylätä natohakemus terv tepivaari

  9. Joku päivä Unkarin kansa tajuaa että heidän johtonsa ajaa kaikkea sitä vastaan mistä he pitävät.

    Vaan onko tuona päivänä heillä enää mahdollisuutta vaikuttaa asiaan?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *