Imaami aiheuttaa ihmetystä – pitäisikö leikkiä yllättynyttä?

Helsingissä paljastui ”salamoskeija”, jonka imaami julistaa suu vaahdossa länsimaiseen kulttuuriin sopimatonta viestiä kuulijoilleen, suoranaista ääri-islamilaista paatosta.

Pitäisikö tästä nyt sitten kauhistellen yllättyä, vaiko nauraa sille, että näinkö kauan mediataloissa kesti kerätä uskallusta tuoda julki vuosia jatkunut ilmiö?

Enkä nyt tarkoita sitä, että kyseinen moskeija olisi toiminut vuosikausia vaan sitä, että Suomessa ääri-islamistit eivät ole millään tavalla uusi asia, päinvastoin.

Jo vuosia sitten YLE:n suorassa lähetyksessä imaami totesi, että homot saisi tappaa ihan vaan syystä, että ovat homoja.

Ei tuo ajattelu ole mihinkään kadonnut, pikimminkin uskon sen jopa lisääntyneen. Islam on kaikkine lieveilmiöineen ollut ja on edelleen paremmiston suojeluksessa, yksikin poikkipuolinen sana, niin olet rasisti ja millon mitäkin.

Suomessa on esim.julistanut ilosanomaansa imaameita joilla on maahantulokielto useisiin länsimaihin.

Muualla isis-vaimot on tuomittu terrorismirikoksista, meillä presidenttiehdokas lakeja uhmaten haali heitä Suomeen, eikä puhettakaan siitä, että olisivat tehneet jotain väärin, pikimminkin ovat uhreja.

Jos siteeraat Raamattua puhuessasi homoseksuaaleista saat valtakunnansyyttäjää myöten syyttäjälaitoksen perääsi, mitä veikkaat, vastaako salamoskeijan imaami sanoistaan raastuvassa?

No sitä saa mitä tilaa.

P.s.onko nykyisen hallituksen aikana helpompi tuoda julkisuuteen ”vaikeita” asioita?

34 vastausta artikkeliin “Imaami aiheuttaa ihmetystä – pitäisikö leikkiä yllättynyttä?”

  1. Imaami on myös toiminut opettaja lukioissa.

    ””HAMMOUDIN opetusmateriaaleissa tunnustuksellisuus on kuitenkin selvästi läsnä. Ilta-Sanomien haltuunsa saamassa käsinkirjoitetusta materiaalista löytyy mm. seuraava kohta:

    ”Eli täällä hetkellä – koko maailmassa – on vain yksi uskonto jonka me voimme uskoa että se on Jumalan uskonto, ja tuo uskonto on Islam.”

    Esseetehtävässä Hammoud kehottaa oppilaitaan muun muassa pohtimaan ”millainen muslimi sinä olet? oletko tyytyväinen sinun käyttäytymisestä muslimina? tarvitseeko parantaa jotain? mitä?”

    Hammoudin opetusmateriaalista löytyy myös kohta ”Määrätyt rangaistukset Koraanissa ja Sunnassa”. Oppilaat saavat tietää, että uskontoa vaihtanut on määrä tappaa ja aviorikoksen tehnyt naimisissa oleva henkilö tulee kivittää kuolemaan asti.””

    https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009885794.html

  2. Laajasti tunnettu ihmisoikeusaktivisti ja islamin kriitikko somalialaissyntyinen Ayaan Hirsi Ali (s. 1969) pakeni kotimaastaan ja eri vaiheiden kautta hän sai turvapaikan Alankomaista.
    ”Hän opetteli hollantia, tulkkasi mm. aborttiklinikoilla ja turvakodeissa sekä opiskeli valtiotiedettä. – – Hän herätti huomiota islamin ja islamilaisen yhteisön purevana kriitikkona. – – Tappouhkausten vuoksi hän joutui piiloutumaan ulkomaille. – – Vuonna 2002 Hirsi Ali loikkasi työväenpuolue PvDA:n leiristä liberaaliin oikeistopuolueeseen VVD:hen, mikä hämmästytti monia.”
    Hirsi Alia itseään se ei hämmästyttänyt, koska hän oli älykäs, rohkea ja nopea oppimaan. Hän oli saanut tarpeeksen siitä, että vasemmisto hyysää islamia, hyssyttelee islamin kritiikkiä ja toivoo, että hän, Hirsi Ali, joka on itse tuntenut nahoissaan islamin naista alistavan kulttuuriperinteen naisten ympärileikkausta (lue silpomista) myöten, olisi hiljaa.

    ”Emansipaatio on taistelua. Minä olen valinnut sen taistelun ja aion nyt käydä sitä VVD:n riveissä. Loikkasin siksi, että PvdA:n välttelevyys sai minut voimaan pahoin. Työväenpuolue on sulkenut silmänsä yhteiskunnan pahoinvoinnilta. Naisten alistamisesta tuskin puhutaan. Minä kaipaan kantaaottavuutta.”
    Lainaukset ovat Ayaan Hirsi Alin kirjasta ”Neitsythäkki”(2005).
    Jk. Ayaan Hirsi Ali on ollut vuodesta 2013 lähtien Amerikan (USA) kansalainen.
    —————————————————————
    Parissakymmenessä vuodessa länsimaihin muuttaneiden islamilaisten naisten asema ei ole muuttunut ainakaan paremmaksi.
    Kun Totuusmedia kaivoi 2023 kesällä esiin Riikka Purran v. 2019 kirjoituksen ”Mustista säkeistä”, jossa Purra arvosteli länsimaihin muuttaneiden islaminuskoisten naisten tasa-arvon puutetta, Totuusmedia käänsi asian siten, että islaminuskoisilla naisilla on oikeus pukeutua patriarkaattinsa määräämällä tavalla, ja ilmeisesti myös oikeus joutua alapäästään silvotuksi, jos islamin perinne niin tarpeelliseksi katsoo (vaikka tätä ei sanottukaan ääneen).

  3. Minä kun luulin että uskonnon opetus kouluissa on lopetettu eikä lauleta edes suvivirttä?

  4. ”Äärimmäinen tapa taata neitsyys on leikata pois tytön klitoris ja ulommat ja sisemmät häpyhuulet sekä lopuksi raapia emättimen seinämät terävällä esineellä – lasinsirulla, partaveitsenterällä tai perunankuorimisveitsellä. Sen jälkeen jalat sidotaan yhteen, jotta emättimen seinämät voivat kasvaa kiinni toisiinsa.
    Tätä tapahtuu yli kolmessakymmenessä maassa, mm, Egyptissä, Somaliassa, Sudanissa. Koraanissa tästä ei tosin ole määräyksiä, mutta niille muslimeille, joille tytön työskentely kodin ulkopuolella on välttämätöntä, tämä heimoyhteisöistä alkunsa saanut tapa on muuttunut lähes uskonnolliseksi velvollisuudeksi, ja sellaisena sitä myös puolustetaan. ”

    Lainaus on somalialaissyntyisen ihmisoikeusaktivistin
    Ayaan Hirsi Alin kirjasta ”Neitsythäkki, islam, nainen ja fundamentalismi” (2005) sivut 102-103.

  5. Tyttöjen silpomiseen ei uskalleta puuttua Suomessa?

    Joka 11. sekunti jossain päin maailmaa silvotaan tyttö.
    Britanniassa joka tunti joku tyttö tai nainen havaitaan silvotuksi tai hoidetaan silpomisen seurausten johdosta. Unicefin mukaan maailmassa elää jopa 200 miljoonaa ympärileikattua tyttöä ja naista. Vuosittain 3 miljoonaa tyttöä on vaarassa joutua ympärileikatuksi (WHO 2008: 1).

    Yhdysvalloissa silpomisvaarassa on jopa 500 000 tyttöä: heitä lennätetään tutustumisretkille esi-isiensä kotimaihin kertomatta siellä odottavasta silpomisesta. Britanniassa ja Kanadassa tuhannet tytöt joutuvat silvotuiksi kesälomien aikana. Skotlantilaisten asiantuntijoiden mukaan perheet keräävät yhdessä rahaa tuodakseen maahan silpojan tyttöjen ryhmäsilvontaa varten.
    Ruotsissa kokonaisen koululuokan havaittiin joutuneen silvotuksi.

    http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/tyttojen-silpomiseen-ei-uskalleta-puuttua-suomessa

  6. Äijä opettaa tappamaan ja kivittämään ihmisiä eikä kukaan puutu ,,

  7. Jos ei ole saatavilla pätevää opettajaa opettamaan ainetta x, sitä voi toki kysyä että onko aine x ylipäänsä sellainen jota pitäisi opettaa ensinkään?

  8. … ju…lauta ! Ne moskeijat muodossa tai toisessa ovat olleet Hesassa Itäkeskuksen Puotinharjun Puhoksessa( vanha ostari) jo 40 vuotta. Kaikki sen ovat tienneet, Miksei itse Hesan viranomaiset, kun minäkin sen olen tiennyt ?
    Kauhea meteli !
    Jos ne lopetetaan, niin opetus siirtyy johonkin muualle joka tapauksessa.
    Kyllä Supo tämän tietää.

    1. Niin kyllä Supo oman tonttinsa hoitaa, mutta ei se mikään autuaaksi tekevä organisaatio ole sekään. Aika monessa maassa on huomattavasti suuremmilla resursseilla toimiva ”Supo” ja siitä huolimatta ääri-islami on levinnyt yhteiskunnissa, piilossa kaikkien näkyvillä.

      Juu kyllä Suomessa on ollut moskeijoita vuosikymmeniä, eikä kukaan ole niitä kieltämässä vastakaan, ongelma on niissä moskeijoissa joissa julistetaan länsimaiseen kulttuuriin ja yhteiskuntajärjestykseen sopimatonta sanomaa.

      Avauksen lopussa kysyin joutuuko imaami / imaamit vastaamaan sanoistaan raastuvassa?

      Jos ei, niin miksi ei?

        1. Asia voitaisiinhoitaa poistamalla maasta nämä vihasaarnaajat ja estämällä samanlaisten vierailemisen suomessa.
          Myös koulujen opettajien taustat ja saarnaamiset on kontrolloitava julkisin voimin eikä jättää asiaa ammattitaidottomille rehtoreille.

          1. Vaikka ESG-kapitalismin, äärivasemmiston ja ääri-islamistien mahdollista yhteistyötä.😉

          2. Todella sivistynyttä käytöstä tuo nimitely, mutta ei todellakaan ole uutta hk:lta.

    2. ”… ju…lauta ! Ne moskeijat muodossa tai toisessa ovat olleet Hesassa Itäkeskuksen Puotinharjun Puhoksessa( vanha ostari) jo 40 vuotta. Kaikki sen ovat tienneet, Miksei itse Hesan viranomaiset, kun minäkin sen olen tiennyt ?”

      Osaako Karjalainen kertoa kuka ne moskeijat on rakentanut ja milloin?

  9. ”Tataarit ovat sunnalaisia muslimeja. Uskoaan he harjoittavat oman seurakuntansa, Suomen Islam-seurakunnan kautta, jonka niin sanottu päärakennus sijaitsee Helsingissä Fredrikinkadulla. Seurakunnalla on myös puinen moskeija Järvenpäässä. Tampereen tataareilla on erillinen seurakunta, jonka tilat ovat Hämeenkadulla. Tataarien islam-rakennuksessa käy rukoilemassa muitakin muslimeja, mutta jäseneksi otetaan vain tataarit tai heidän puolisonsa kolmen vuoden koeajan jälkeen. Jäsenen pitää osata tataarin kieltä.” – Wikipedia-artikkeli otsikolla ”Suomen Tataarit.

  10. Ensimmäiset somalit, siis muslimit, saapuivat Suomeen pakolaisina Neuvostoliiton kautta v. 1990.
    Jäljitin netistä, yleistiedon vuoksi, Suomessa olevia moskeijoita, siis muiden kuin tataarien moskeijoita.
    Avauksessa mainittu ”salamoskeija” oli Ilta-Sanomien mukaan nimensä mukainen.

    1. Kyllä ollaan sinisilmäisiä koko asiassa !
      Niiden jouko on niin suuri ja keskittynyt tietyille alueille.
      Jos, niinkuin pitää, nuo moskeijat pitää seurata ja sulkea. Miten ihmeessä kontrolloitte niiden omissa ryhmissä tapahtuvan radikaalin koulutuksen. Ainoa vaihtoehto on supon osaaminen ja seuranta.

      1. ”Miten ihmeessä kontrolloitte niiden omissa ryhmissä tapahtuvan radikaalin koulutuksen. Ainoa vaihtoehto on supon osaaminen ja seuranta.”

        Kuten jo aiemmin totesin, Supo hoitaa oman tonttinsa, mutta sen mahdollisuudet ovat rajalliset.

        Iso asia olisi jo se, että vaadittaisiin sopeutumista yhteiskunnan sääntöihin eikä katsottaisi epäkohtia sormienläpi puhumattakaan, että epäkohtien esille nostamisesta syyllistetään tai syytetään eli toisin sanoen suojellaan toimintaa, joka ei sovi länsimaiseen yhteiskuntaan.

        1. Eikä sekään pahitteeksi olisi, että asioista puhuttaisiin julkisuudessa juuri sellaisina kuin ne oikeesti ovat.

          On kai aika turhaa mainita esimerkkinä länsinaapuria.

        2. … on teidän porukassanne kummat käsitykset jo 30 vuotta sitten tänne muuttaneista musimeista muuttaa kaikkia uskontonsa tapoja maan tavoiksi. No, nythän voitte alkaa muuttaa yhteiskuntaa 30-40 v …heräätte…myöhässä.

          1. Taidat itse olla myöhässä ja pihalla kuin lumiakka hk.
            Tätä sopeutumista on yritetty vaatia pitkän aikaa, mutta te multikulttuuripellet, femakot ja punvirheet olette sitä rasistisena ja tulijoiden ”kulttuurin vastaisena” vastustaneet suu vaahdossa.

              1. ”Oliko koko asia noin uusi pesuille, että ihan kauhen lööppiuutinen. Alkakaa lukemaan lehtiä vihdoinkin !”

                Että sellasta tällä kertaa.

                Sinä oletkin ihan paras kehoittamaan muita lukemaan 🤣🤣🤣

                Miksi jaksat esittää olevasi tässäkin asiassa suuri asiantuntija kun et ole ja se näkyy todella räikeästi läpi?

          2. ”… on teidän porukassanne kummat käsitykset jo 30 vuotta sitten tänne muuttaneista musimeista muuttaa kaikkia uskontonsa tapoja maan tavoiksi. No, nythän voitte alkaa muuttaa yhteiskuntaa 30-40 v …heräätte…myöhässä.”

            Niin onhan se kummaa esittää, että kaikilla olisi samat säännöt ja kaikilla olisi samat oikeudet kuin myös velvollisuudet.

            1. Minusta huomattavasti kummempaa on hyväksyä räikeät väärinkäytökset joita esim. uskonnon tai kulttuuriperimän varjolla harjoitetaan, mutta kukin toki tavallaan.

              1. ”Kuka niitä on hyväksynyt, ala opettmtamaan ja palauttamaan, kun kaikki on niin helppoa, puheissa.”

                On aina yhtä läpinäkyvää kun trollin kapasiteetti loppuu ja seuraa itkupotkuraivari😂😂😂

                Ehkä olisi helpompaa jos pidättäytyisit pysymään omissa avauksessasi mellastamassa.

  11. Jos Haavistosta tulee presidentti, niin mitenhän sitten tuon imaamin seksuaalivähemmistöihin kohdistuvat puheet punnitaan, vaan jatkuisiko vain sama meininki mitenkään siihen puuttumatta ??

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *