Kaikki ei ollut ennen paremmin.

Aika kultaa muistot ja usein tulee itsekin todettua, että ”kyllä ennen…”.

Kaikki ei kuitenkaan ollut ennen paremmin ja yksi parhaista esimerkeistä ”nykyajan” paljon aiempaa paremmista asioista on akkukäyttöiset työkalut.

Onko joku eri mieltä?

28 vastausta artikkeliin “Kaikki ei ollut ennen paremmin.”

  1. En ole itse akkukäyttöisten laitteiden suuri ystävä, mutta moni on ja se heille suotakoon.

    Ennen ”hyvinä aikoina” kuoltiin syöpään, hiv:hen ja moneen muuhun tautiin joita tänä päivänä pidetään kurissa. Autot kuluttivat mielettömästi bensaa ja silti olivat laiskoja.

    Ajat muuttuvat. Parempaan ja huonompaan. Ja joltain osin vain uudempaan.

  2. Pääsääntöisesti lienee niin että tekniikka ja kaikki mitä sillä saadaan aikaan on mennyt hyvään suuntaan. No toki huonoonkin jos huomioidaan mitä luonnolle on tehty.
    Mutta henkisellä puolella ei samaa voi sanoa, monessa asiassa on jopa taannuttu. Yhtenä yksityiskohtana yhteisöllisyys jonka taantuminen minua surettaa.

  3. Minun vanha porakoneeni Black&Decker, ikä n. 50 v, lisälaitteineen oli käytössä vielä 5 vuotta sitten. Toimi kunhan pari kertaa hiilet vaihdoin. Samanlainen oli vielä viikko sitten kierrätystorilla. Toimi moitteettomasti. Ei tuoksunut ”sähkölle”.

    Nyt minulla on 2 akkukonetta, akku täytyy ”kalustaa” uudelleen jo 10 v sisällä, vaikka kone kestää. Uutta sopivaa akkua e löydy.

    Eilen Aamulehdessä on juttu mummelin vatkaimesta joka kestää edelleen, ikä 60 v.

    Rumpupesukone Asea Scandia kesti 40 vuotta. Rumpu meni naapurin sahtisiiviläksi ja allas itse keittoastiaksi.

    … mutta onhan nuo akkukäyttöiset käteviä ja ammattikoneet ertyisesti.

    1. ”… mutta onhan nuo akkukäyttöiset käteviä ja ammattikoneet ertyisesti.”

      Ei ole pakko maksaa merkistä maltaita, koska Lidl myy huippukoneita pilkkahinnalla ja 3v:n takuulla, joka myös toimii. Parkside on huippumerkki!
      Joitakin vuosia sitten lähes kolme vuotta vanha 18voltin akkukone sanoi sopimuksensa irti. Toimitin koneen Lidliin, muutaman päivän kuluttua sain uuden 20-voltin koneen akkuineen ja latauslaitteineen.
      Kokemusta on!

    2. Osta Heikki kunnon kone toimii osta magita kestää isältä pojalle terv tepivaari

      1. Niinhän se on, että ei se ole hullu, joka pyytää, mutta se on hullu, joka maksaa! mm. Magitasta!
        Eikä se korkeasti koulutettu poika edes osaa käyttää sitä!

        1. Tosiasia on että muutaman ”edullisen” oston jälkeen palasin noudattamaan sääntöä ”halvalla ei saa hyvää”.
          Kun porakone kesti kuukauden ja toinen kaksi, niin nämä 18V Makitat ovat toimineet yli 7 vuotta ja akkuja saa kaupasta eikä tarvitse ”kalustaa”.
          Käyttöä on ollut runsaasti eikä mitään kulumisoireita ole ollut.

          1. Samoin voisin kehua parksidea, joita saa 5-10 makitan hinnalla.

            1. Joo voi saada kone maksaa alta viiden kympin ja akku saman verran
              Mulla nuot Magitat ovat olleet ammattikäytössä ja on siihen käyttöön muuten kokeiltu Parksidea
              Kevyeksi todettu kotikäytössä ehkä voi jopa toimia terv tepivaari

              1. Juu, olet varmaankin oikeassa.
                Mulla ne ovat olleet vain kotikäytössä.
                Olen käyttänyt niitä kahden ok-talon rakentamiseen ja hyvin ovat toimineet.
                Siis olen käyttänyt niitä vain kotieni rakentamiseen!

              2. Juuri tuota tarkoitin mutta kun koneita käytetään ammattikäytössä kestävyys on kovilla
                Mutta kyllä nuot koneet aina kotikäytön kestää eikä tuo liidelin kone ole huono laatukalu se on terv tepivaari

        2. Mulla on reilun 30 vuotta vanhin Magita joka muuten toimii vieläkin Udempia Magitoita on neljä ja kaikki on oikeasti jo vanhoja mutta toimivia
          Nuorin on viis vuotias
          Saa siinä ostaa bläggän en dekkereitä ostella aika monta ennen kun pääsee kunnolla viiteen vuoteen terv tepivaari

          1. Ei Parksieäkään kielletä käyttämästä ”ammattikäytössä”, voi antaa käydä vaikka 24/7 joka päivä. Ellei kestä, takuu korvaa kolmen vuoden ajan!
            N. parilla sadalla saa esim. porakoneen, sirkkelin pensas- ja siimaleikkurin. Kaikki toimivat samalla akulla.

            1. Kyllä niitä on kokeiltu ja kun tarvitset varaosia niitä ei tule tarpeeksi nopeasti
              Jotenka sellasta sekin on
              Magitaan saat varaosat saman päivänä työkseen tekevä ei voi odottaa vikon päiviä terv tepivaari

              1. Ei tarvita varaosia, koska takuuseen saa uuden koko koneen!

              2. Joo mutta koska ammattikseen tekevä ei voi aina odottaa edes päivää
                Sitä uutta konetta joskus tuntikin on liikaa terv tepivaari

              3. Sitten pitää ostaa kaksi konetta satasella, niin ei haittaa, vaikka joutuis odottaan pari päivää!” 😉 Varakoneella pärjää!
                Sittenkin makiat on happamampia!

              4. No ei se noinkaan ole kun ostaa kunnon laitteet työtkin sujuu
                Mutta voit toiki ostaa kaksi konetta ammatikseen tekevä ei noin tee terv tepivaari

              5. Kokemuksesta olen tepin kanssa samaa mieltä.
                Kun paiskii hommia, ei todellakaan ole varaa odotella päiviä tai viikkoja uuden koneen tai varaosien saamista.
                Kun homma pitää saada tehdyksi, niin vetkuttelu ei onnistu.
                Viimeksi ostin kesken päivän uuden pistosahan, kun edellinen alkoi temppuilla, koska oli pakko samana päivänä saada yksi öljysäiliö palasiksi kellarissa.
                Se temppuillut saha ei ollut Makita.

              6. En tosin tiedä, mutta oletan, että me täällä vänkäävät ollaan kaikki eläkkeellä olevia huru-ukkoja, jotka pärjätään jo vähän vähemmälläkin, ellei ylpeys pakota uhraamaan maltaita työkaluihin. Kyllä varmaan se kolmekymmentä vuotta vanha Makita on ”komea” piirongin päällä, mistä kukin tyydytyksensä hakee!

              7. No ukkojahan me olemme muttei mitään huruukkoja silti
                Enkä muuten vänkää saat pitää omat mielipiteesi minä pidän omani terv tepivaari

              8. Ei Veikko meillä ”makiat” ehdi piirongin päälle, koska ne ovat lähes päivittäin käytössä.
                Minulla on 8 konetta ja jokainen on aika kovassa käytössä kaiken kaikkiaan.
                Vai Makitan lamppua en juurikaan käytä, kun se tuli eräänä kylkiäisenä.
                Kun asuu omakotitalossa ja huoltaa itse autonsa ja muut laitteensa, on niitä hommia koko ajan.

  4. Kyllä ennen oli paremmin:
    Koulusta oli perunanostovapaata ja se päivä talollisen perunamaalla noukkimassa ja palkaksi pieni nytynen perunoita.

  5. Rintamamiestalon yläkertaa nikkaroidessa se, että ei ole johtoja siellä täällä, jotka usein vieläpä löytävät toisensa ainoastaan mennäkseen solmuun, on suuri helpotus.

  6. No kun ihmisiä kuoli ennen nälkään oliko se mukamas vanhaa hyvää aikaa
    Ja mistä tietää vaikka tuokin nälkään kuoleminen on taas edessä terv tepivaari

  7. Kyllä ennen ei ollut kaikki paremmin. Koulun kesälomilla piti kulkea setämiesten mukana metsätöissä. Omasta polkupyörästä ei ollut tietoakaan, aikuisten pyörää sai lainata ja kietkuttaa tangon välistä jos asialla piti käydä. Televisiosta ei ollut tietoakaan, vain radio oli viihdykkeenä. Vedet tuli ja meni kun ihminen ne kantoi. Ei ollut sisäsaunaa, ei suihkua. – Opettajalle ei uskaltanut näyttää keskisormea. Vanhemmille ihmisille piti olla kohtelias, mutta joku setä tai täti sai sanoa lapselle niin hankalasti että sen muistaa ikänsä.
    Kaiken huipuksi jos joutui kiinni lääkärileikeistä naapuruston tyttöjen kanssa, sai selkään että vonkui. Ihme ettei tullut mitään traumoja.
    Ankeaa oli.😉

  8. Tuli syksy ja ennen kuin täytin seitsemän vuotta, gongi kumahti ja minun piti mennä kansakouluun. Minua ja ikäistäni naapurin Mantia pelotti, mutta kumpikaan ei myöntänyt sitä. Mantin velimies, Olli, oli meitä kaksi vuotta vanhempi ja jo vanha tekijä kouluhommissa. Olli sanoi, ettei sitä Taatista tarvitse pelätä, ei se purematta niele.
    Alakoulun opettajana oli ankaran tädin maineessa oleva vanhapiika. Isommat pojat sanoivat, että jos se suuttuu se on vähän hullu. Paras olla penikat ihmisiksi.

    Vaativa opettaja se oli, mutta oikeudenmukainen: sillä ei ollut suosikkeja. Jollakin tavalla hermostunut hän kaiketi kylläkin oli. Jälkeenpäin minulle on selvinnyt, että tämä opettaja oli inkeriläinen ja oli pelännyt kuollakseen, että hänet luovutetaan Neuvostoliitoon.
    Stalin potkaisi tyhjää vuotta ennen kuin menin kouluun. Varmaan tämä naisriepu oli silloin huokaissut helpotuksesta.
    Hän oli opettajani vain ensimmäisen luokan, muutti jonnekin Oulun perälle. Hyvällä mie häntä muistan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *