Odottavan aika on pitkä, roskalavaa odottavan vielä pidempi.

Roskalavan pitäisi saapua puolen tunnin sisällä. Telinevärkit tuli jo viikonloppuna ja aitaa on väliaikaisesti muunneltu koiruuksia varten.

Yläkerta uusiksi oikeastaan melkolailla kokonaan, joten siinä sitä askaretta riittää hetkeksi aikaa.

Kylmänä olevat ullakon osat lämpimiksi, suihkulla varustetusta WC:sitä tulee kylpyhuone jne.

Valoa ja avaruutta, ettei tarvi olla vintti pimeänä 🤪

4 vastausta artikkeliin “Odottavan aika on pitkä, roskalavaa odottavan vielä pidempi.”

  1. Olen tuon kerran tehnyt poikkeuksena se, että talo oli loivaharjainen ja sen poistin kokonaan ja uusi jyrkkä huoneineen päälle. Piipun jatkon muuraus.
    Vanhan talon yläeristeet pitää poistaa kokonaan. Kantavien jakoväli mitä sattuu uusille materiaaleille. Uudet ikkunat karmeineen nykyään höttötavaraa , samoin ovet. Painovoimainen ilmanvaihto pitää olla vanhassa talossa eikä muovieristeitä mihinkään. Puhallusvillaa.

  2. Saman tein edelliseen talooni eli kerros lisää ja 3 huonetta lisää.
    Nykyiseen piti katto rakentaa uusiksi ja eristää kesäkäyttöön tehty yläkerta talviasuttavaksi.
    Kaikki hengittävää materiaalia ja eristeenä selluvilla.
    Painovoimainen ilmanvaihto ilman koneita toimii hyvin.

  3. Purkutyöt aikalailla hoidettu ja tänään kaveri (ammatti-ihminen) tulee laittamaan telineet pystyyn ja niiden osalta kolme tärkeintä asiaa ovat.

    1. Turvallisuus
    2. Turvallisuus
    3. Turvallisuus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *