Opiskelijoiden asuntotuet

Uudesta Suomesta luin:

Soluasunto ja lähiösijainti ei kelpaa opiskelijalle – Kelalta voi saada jopa 465 e/kk kalliimpaan asuntoon

Huikeasti on opiskelijan turva parantunut ajoista joilla itse Helsingissä opiskelin, piti vuokrat maksaa lainalla ja kesätöillä.

Toivottavasti Kojamo ei osana tätä pakkaa.

29 vastausta artikkeliin “Opiskelijoiden asuntotuet”

  1. Aikoinaan kun aloitin opiskelun Lahden muotoiluinstituutissa niin sosiaalitoimi hylkäsi minun asumistukihakemuksen. Syynä 1500 markan vuokra 25 neliöisestä yksiöstä Lahden keskustassa jota sosiaalitoimi piti liian korkeana. Vein asian lääninoikeuteen ja siellä asia ratkaistiin minun eduksi ja sosku joutui maksamaan minulle takautuvasti 7000 markkaa ja soskulle ei annettu valitusoikeutta lääninoikeuden päätöksestä.

  2. Juu siellä itsekin 1957 kolme kaveria samassa huoneessa eikä tukia.

  3. Isäni on kertonut opiskelusta 1950-luvulla myös. Mummon vinttihuone pariin henkeen.

    Tänä päivänä on taso aika kova. Hyvähän se on että saa kämpän mutta pieni kriittinen tarkastelukin aina joskus sopisi.

  4. Lukiokin alivuokralaisena siskon kanssa käppiksinä ja kaveri sitten pari vuotta.
    Opiskeluaikaan jälleen kaksiossa ensiksi siskon kanssa käppiksinä ja kurssikaveri sitten pari vuotta sen jälkeen.
    Asuntotuista ei ollut tietoakaan ja opiskelu maksettiin opintolainalla ja kesätöillä.
    Ilmaisesta opintorahasta ei ollut tietoakaan eikä sellaisesta edes unelmoitu.
    Toivottiin vain, että saataisiin kesätyö, mistä maksettaisiin kohtuullista palkkaa.
    Niinpä lukion ja opiskelun kesät menivät Ruotsissa, missä töitä oli tarjolla ja palkkaakin sai.

  5. Ei näitä soluasuntoja kukaan huoli niissä kun ei ole aina omaa rauhaa terv tepivaari

    1. Ennen valmistui Teknisestä korkeakoulusta satoja diblomi insinöörejä vaikka soluasunnoissa asuivat Otaniemessä.

  6. Oli ne mutta ei ne enää oikeasti ole mahdollista on vaan Suomen lait tehneet ne mahdottomaksi terv tepivaari

    1. Mitenkäs lait ovat ne muka mahdottomaksi tehneet?
      Eiköhän kyse ole ennemminkin opiskelijoiden elintasovaatimuksista.

  7. Syythän on muille selviä mutta eihän sitä voikkaan julkisesti laittaa kun se olisi rasismia
    Mutta kun kela laskee kaikki kaksin asuvat olevankin pari suhteessa terv tepivaari

  8. Tuskinpa asiassa olisi elintaso joka tietysti paranee ja opiskelukin paremmalla tasolla menevää terv tepivaari

  9. Etuuden nimi on käsittääkseni asumistuki, ei ”asuntotuki” — emmekä myöskään elä enää 1950-luvulla, emmekä edes 1980-luvulla, jolloin joidenkin näkemysten mukaan ”talouskasvu” lakkasi hyödyttämästä kansalaisia ja alkoi valumaan lähinnä kaikkein hyvä-osaisimpien taskuun. Enää eivät tavalliset ihmiset tahdo tai voikaan vaurastua ohi vanhempiensa, puhumattakaan siitä, miten talouskasvun haitat sekä kestämättömyys on tiedostettu globaalilla tasolla.

    Vaikka niin kutsuttu radikaali köyhyys ei uhkaakaan nykynuoria samalla tavalla kuin kenties isovanhempiamme, on elämä globaalien kriisien ja haasteiden keskellä nykynuorille huomattavasti epävarmempaa ja arvaamattomampaa, kiitos vanhempiemme ja isovanhempiemme, jotka ovat pitkälti pilanneet tulevaisuusnäkymämme oman hyvinvointikäsityksensä ja talouskasvunsa kestämättömin ideologioin, eivätkä edes nöyrry myöntämään olevansa pahasti hakoteillä!

  10. Mikset Matti googleta, minkäsuuruisia asumistukia kansanedustajat nostavat röyhkeästi kakkos- ja kolmosasuntoihinsa; siis erittäin hyvätuloiset, aikuiset työssäkäyvät ihmiset? Miksi dissaat nuoria?

    1. Kansanedustajien mahdollisia asumistukia paheksun sillä he ovat hyvätuloisia ihmisiä. Opiskelijoille suon kaiken tuen ja rahan mihin yhteiskunnalla on varaa ihan samoin kuin vanhuksille, omaishoitajille, vähävaraisille, työttömille, heille jotka haluavat viettää aikaansa sohvalla sekä sohvaperunoille muutamia ryhmiä mainitakseni
      .

      1. Kokoomuslainen voi halutessaan dissata vaikka omaishoitajia, joita lähipiiristänikin löytyy, ja jotka mahdollistavat läheisilleen heidän omannäköisen, inhimillisen vanhuuden kotioloissa toisin kuin tyhjiksi ihmisen kuoriksi individualistisessa ydinperhe-uskossaan atomoituneet pikkuporvarit, jotka mölyävät kaikki päivät siitä, miten vanhuksille tulisi saada suomenkielisiä hoitajia, ja miten mamut eivät kelpaa. 😀

        1. Omassa ystäväpiirissäni ihan nuoret miehet ovat hoitaneet töidensä ohella maksutta omia vanhempiaan mahdollistaen heidän omassa kotonaan asumisen elämän aivan loppuun ja hautaan asti. Se taitaa olla aika vieras ajatus misogyynille / vanhoillisille pikkuporvareille?

          1. Asennevammainen mollaaminen ilman perusteita näyttää kuuluvan tapoihisi.
            Mistä muka tiedät vanhoillisten pikkuporvareiden taipumukset ja tavat?
            Et mistään, mutta oletat asenteesi pohjalta.

            1. Vaikuttavaa Juhak kykysi nähdä asioita kristallipallosta — vaikutat tuntevan minut hyvinkin omissa märissä unissasi 😄 ride on Juhak 👍🏼

              1. Eipä tuo paskankauhanta auta eikä tee sinua yhtään fiksummaksi..

            2. juhak 3.4.2023 21:07
              ”Asennevammainen mollaaminen ilman perusteita näyttää kuuluvan tapoihisi.
              Mistä muka tiedät vanhoillisten pikkuporvareiden taipumukset ja tavat?
              Et mistään, mutta oletat asenteesi pohjalta.”

              Yle täplitti kansanedustajat arvokenttään – katso, miten oikeistokonservatiiviset arvot jylläävät Arkadianmäellä

              Keskusta profiloitui vaalikampanjassaan keskellä olevaksi vaihtoehdoksi, mutta äänestäjät luottivat ehdokkaisiin, joilla oli selkeät oikeistokonservatiiviset arvot.

              Sama suuntaus on nähtävissä muissakin puolueissa paitsi vasemmistoliitossa ja vihreissä. VAIN MUUTAMA KOKOOMUKSEN KANSANEDUSTAJA KUULUU PUOLUEEN LIBERAALIMPAAN SIIPEEN.

              (https://yle.fi/a/74-20025565)

            3. Konservatismi (uuslat. conservatismus, latinan sanasta conservare ’säilyttää’) on poliittinen ja yhteiskuntafilosofinen aate, joka tukee kulttuurin ja sivilisaation kontekstissa olemassa olevaa ja koeteltua yhteiskunnallista tilaa.

              Poliittista kirjoa kuvaavavassa vasemmisto-oikeisto-vastakkainasettelussa konservatismi on perinteisesti sijoitettu oikeistoon. Oltuaan alun perin liberalismin ja demokratian oppeja vastustavaa, konservatismi muuttui myöhemmin kapitalismin kannattajaksi. Konservatiivit omaksuivat nationalismin ja kansakunta muodostui konservatismin keskeiseksi yhteisöksi.

              (Wikipedia)

            4. Pieleen mennyt historia/ K1, J8: Loputtoman talouskasvun tuhoava voima:

              https://areena.yle.fi/podcastit/1-50680470

              ”Talousjärjestelmämme on rikki. Se ei enää lisää hyvinvointia, vaan tuottaa epätasa-arvoa ja ekologista kaaosta. Korjaako loputtoman kasvun kapitalismi itsensä vai tarvitaanko tilalle uusi järjestelmä?

              Toimittaja Jussi Nygren, poliittisen talouden tutkija Heikki Patomäki ja historianopettaja Lasse Hongisto selvittävät, onko talouskasvusta tullut tuhoava voima.”

            5. Tällä välin voi vielä antaa yhden ihan omiin henkilökohtaisiin elämänkokemuksiini pohjaavan esimerkin kohtaamisistani vanhoillisten pikkuporvarien kanssa.

              Sattuipa nimittäin niin, että oma läheiseni asusti Teiskon mersupersujen naapurustossa, jossa usein vieraillessani törmäsin näihin suurilla kallilla autoillaan lähikauppaan ajaviin, jotka kirjaimellisesti nousivat valkoisista mersuistaan kumisaappaat jalassa töllöttämään minua kuin maailman seitsemättä ihmettä junttilan lähikaupassa.

              No, kerran sitten kärjistyi kohtaaminen, kun mersullaan kahdeksaakymppiä Teiskon pikkutiellä kaahaava mahtisonni ajoi lähes minua kylkeen, minun rauhallisesti kääntyessä pihatieltä katsottuani asianmukaisesti molempiin suuntiin ennen kuin käännyin pihatieltä.
              Kumpparijuntti säihkähti itse niin paljon hengenvaaraa, jonka oli aiheuttanut minulle, että reagoi siihen pysähtymällä poikittain egonjatkeellaan pikkutielle estäen minun kulku hänen ohi — avaten ikkunansa alkaen mylviä jotakin addrenaliinipurkaustaan minulle.

              Koko tilanne kumpparijuntin kanssa oli niin absurdi, etten avannut edes omaa ikkunaa, enkä myöskään katsonut kumpparijunttiin päinkään, vaan annoin hänen mylviä mylvimisensä ja kuopsuttaa maahan kuralätäkön, jonka jälkeen hän itse tajusi hiljalleen lopetella oman teatterinsa ja kaahasi pois, jolloin jatkoin rauhassa omaa matkaa hymyillen.

            6. Konservatismin perusta on sekä vanhaeurooppalaisessa antiikin perinteessä että juutalais-kristilisessä maailmankuvassa.
              Konservatismi korostaa historiallisen kehityksen tietä syntyneiden yhteiskuntamuotojen arvoa. Jatkuvuuden turvaajina ovat yhteiskunnassa sellaiset laitokset kuin perhe, uskonto ja armeija, jotka takaavat moraalisen järjestyksen.

              Talouskonservatismi tarkoittaa uskoa markkinoiden maksimaaliseen vapauteen ja sosiaalipoliittisesti verrattain heikkoon valtioon. Talouskonservatiivien ajatuksen pohjautuvat alun perin skotlantilaisen filosofi Adam Smithin (1723–1790) talousteorioihin. Tämä aatesuunta tunnetaan Yhdysvalloissa talouskonservatismina, kun taas Euroopassa aatteeseen viitataan uusliberalismina tai klassisena liberalismina. Tämän näkemyksen tiukimman linjan edustajia kutsutaan libertaristeiksi.

              Yhdysvaltalaiseen kansalliskonservatismiin kuuluu vanhan oikeiston tavoittelema vapaan markkinatalouden puolustus sekä mahdollisimman heikon valtion tavoittelu. Kansalliskonservatiivista ulkopolitiikkaa kuvaa unilateralistinen omatoimisuus. Kylmän sodan päätyttyä kansalliskonservatismi oli yleismaailmallista toimeliaisuutta, joka samaisti Yhdysvaltain kansallisen edun koko maailman parhaaseen ja pyrki johtajuuteen ja oma-aloitteisuuteen. Yhdysvaltalaisen kansalliskonservatismin taustalla vaikuttaa amerikkalaisen erityisyyden ajatus sekä syvälle juurtunut missioajattelu.

              /Wikipedia

              1. Arvokonservatismi on erityisesti 1960-luvulla noussut konservatiivinen suuntaus, joka tarkoittaa konservativiisuutta moraalikysymyksissä. Arvokonservatiiviseen konsensukseen kuuluivat kysymykset avioliiton määrityksestä, abortin saatavuudesta, pornografiasta, kouluopetuksen sisällöstä, päihteiden käytöstä sekä seksuaaliseen kanssakäymiseen liittyvistä kysymyksistä. Arvokonservatiivinen liike syntyi osana laajempaa konservatiivsta vastareaktiota 1960- ja 1970-lukujen muutoksessa, johon kuului myös libertaristien ja talouskonservatiivien vastareaktio. Arvokonservatismi on Euroopassa ja Yhdysvalloissa esiintyvä konservatismin muoto, jota edustaa kristillinen oikeisto.

  11. ”Reilun 10 000 asukkaan Muurame sai vaaleissa kaksi kansanedustajaa. Erityistä on, että sekä kirurgi Ville Väyrynen (kok.) että väitöskirjatutkija, Yhdysvaltain politiikan kommentoijana tunnetuksi tullut Jani Kokko (sd.) olivat myös aluevaalien suuria menestyjiä.”
    (Yle)

    — Eikö gastrokirurgille todella kelpaa/ riitä kirurginpalkka/ työ?

    ”Valmistuin lääkäriksi Kuopiosta vuonna 2004 ja lähes koko työurani olen tehnyt Keski-Suomen Keskussairaalassa ja Hankasalmen Terveyskeskuksessa.
    Nykyiseen työnkuvaani kuuluu päiväaikaisesta gastrokirurgian päivystyksestä vastaaminen sekä haima- ja maksasairauksien diagnostiikka sekä kirurginen hoito.

    Uutena ja erittäin mielenkiintoisena kokonaisuutena olen aloittanut Aalto Yliopiston EMBA-koulutusohjelmassa kahden vuoden johtamisopinnot.

    Luottamustehtävissä olen asuinkuntani Muuramen valtuustossa kolmatta kautta ja toimin valtuustomme puheenjohtajana.
    Olen myös Keski-Suomen Kokoomuksen piirihallituksen jäsen sekä Kokoomuksen paikallisyhdistyksen puheenjohtaja.

    Jalkapalloseura Jyväskylän JJK:n hallituksen jäsenenä saan seurata aitiopaikalta kettuperheen tietä takaisin kohti ylimpiä sarjatasoja.

    Kevään 2019 eduskuntavaaleissa olin ensimmäistä kertaa ehdolla eduskuntaan ja saavutin varakansanedustajan paikan Keski-Suomen Kokoomuksen listalla.

    Harrastan kuntoilua ja laskettelua. Nuorena pelasin squashia maajoukkueessa ja hetken aikaa ammattilaisenakin, kunnes loukkaantuminen esti urheilu-urani jatkamisen.”
    (https://www.villevayrynen.fi/)

    Montakohan edustusasuntoa gastrokirurgi tulee tarvitsemaan ja mahtaako nostaa niihin asumistukia?

  12. Sofia Wikmanhan on tunnetusti nostellut asumistukia eri asuntoihinsa surutta. Mutta koska hän tekee ”niin tärkeää työtä” pyrkyrinä, ei tätä kritisoida ilmeisesti. Kyllä on teatteria, johon neljän vuoden päästä toivon nuorten laittavan ihan kunnolla kapuloita rattaisiin!

Vastaa käyttäjälle Liisa Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *