19 vastausta artikkeliin “Hallitus joka ei nosta veroja?”

  1. Kokoomuksen mielestä veroaste ei saa nousta. Verotusta voi kuitenkin painopisteittää – jokin vero alenee ja toinen nousee.

    Kiinteistöverosta päättää kunta, ei valtio.

  2. Verot on aivan sama mikä se on maksettava silti eli jos tulovero laskee kiinteistö veron nosto paikkaa kaiken vaikka tuo kiinteistövero olisikin kunnan asia
    Ja vaikka tuo kiinteistö vero ei menekkään valtiolle pitää se verotuksen veronmaksajalle samana jospa ei vain nousisi terv tepivaari

  3. Kunpa Kokoomus tai joku muu puolue säätäisi lain että kiinteistöveroprosenteista päättää hallitus ja eduskunta.
    Erityisesti nuoria asuntovelkaisia ja mummoja harvoissa mökeissään säälin kiinteistöveron armottomista kynsissä.

  4. Kaikelta kiinteistöharmilta pääseee irti, kun myy pois. Muuttaa luotettavan vuokranantajan esim. vakuutusyhtiön omistamaan uuteen osakekiintestöön vuokra-asuntoon.

    1. Valitettavasikoppiasuminen ei mahdollista harrastuksia, mitäomakotitalossa voi harrastaa.
      Myöskään pihaton koppi ei ole luonnosta pitävälle ihmiselle mitenkään luonteva olotila.
      Sinänsä kiinteistöverohan on varastamista omaisuudesta, minkä hankkimisessa ja hankkimiseen tarvittavasta tulosta on jo moneen kertaan maksettu asialliset verot.

  5. Orpon hallituksella ei ole jakaa kunnille kuntavaalimiljardia, kuten edellisellä oli, joten hallitus antaa mahdollisuuden kunnille kattaa kassavajetta kiinteistöverolla.

    Ja eikös kaikkia jotka nyt jotain omistaa pidä rangaista raskaamman mukaan ?

    Yksi mikä on varmaa, vasemmisto vinkuu jos veroja nostetaan ja vasemmisto vinkuu jos veroja ei nosteta, joten vinkukoon ihan rauhassa.

    1. Mika

      Juu, vinkua saa, kunhan eivät rupea önisemään ja möyryämään.

  6. Ne kopit ovat kuitenkin ihmisille koteja ja kaiken lisäksi rakkaita
    Jotkut tykkää asua niissä eikä ne heille ole koppeja lainkaan terv tepivaari

    1. Juuri näin Teuvo, jotkut tykkäävät ja jotkut ei. On monia jotka ne kokevat vankiloiksi joihin olosuhteiden pakosta on muutettava.
      Sosialismissa ei tällaista ongelmaa ole, ihmisille osoitetaan asunnot tarpeidensa mukaan ja kun tarpeiden arvioinnissa ei ihmisen luontainen halu asua omassaan paina mitään, pikemminkin päin vastoin.

  7. Olen asunut ok talossa niitä on ollut pari kpl sain inhon ok taloista kotona kun aina piti tehdä jotain isä kun oli kuollut ja äiti kävi töissä

    Aikuisiällä en ole niissä asunut vaan kerrostaloissa nytkin on kaksio 50 neliöö ja riittää minulle

    Talo sijaitsee oikeasti hyvällä paikalla vaikka toiset aluetta haukkuu terv tepivaari

    1. 35 vuotta olen saanut laittaa sukset jalkaan jo talon nurkalta sekä kerros- että rivitalossa. Se on riittänyt minulle hyvin pitkälti.

  8. No tuossa 50 neliössä on riittävästi siivoamista joskus vedätän siitä kun en viitsi
    Ja kyllä tuo neliö määrä on riittävä yhden asua terv tepivaari

  9. Riippuu elämäntilanteesta. Jos on asunut kaikkialla, omakotitaloissa, rakentanut, ostanut, myynyt ja kaupungeissa maalla meren rannassa, kalastanut, viljellyt, korjannut, hitsannut, ylläpitänyt…. mitä vielä ?
    No, kaupungin kupeessa, korkealla, luonnon naapurina, palveluhin ja harrastuksiin jalan. Muut hoitaa ylläpidon kiinteään hintaan. Terveisiä Tammerkosken rannalta valoviikkojen avajais showsta, jossa oli ”miljoona” ihmistä ja kylmää !

  10. En tiedä luitteko jutun, mutta siinä kerrotaan, että eduskunta päättää maapohjaveron ylä- ja alatason. Nyt hallitus tuo lakiesityksen, joka nostaa reilusti alarajaa. Niissä kunnissa, missä kiinteistövero on ollut alin, korotus on jutun mukaan 40 prosenttia.

  11. En ole varma mitä tästä pitäisi olla mieltä.

    Mutta se että kunnat ovat jättäneet verotulot saamatta ja sitten itkevät valtiolta tukea tuntuu sekin melkoisen tohelolta touhulta.

    Verotus ei ole itsessään hyvä tai paha asia. Sen voi hoitaa hyvin tai huonosti.

  12. Aika iso osa vanhuksia asuu omassa omakotitalossa pienellä eläkkeellä ja siihen kiinteistöveron korotus osuu varsin huonosti. On väärin pakottaa heitä muuttamaan kotoaan. Jos muuttavat siitä vanhasta talosta ei saa kunnolla muuttorahaa joten vuokralle ja se tulee yhteiskunnalle kalliiksi sillä pieni eläke ei riitä vuokraan…
    Valtion toimin nostetaan kiinteistöveron alarajaa eli valtio pakottaa kuntia.

    1. Näin juuri. En sitten tiedä paljonko tuo tekee vuodessa mutta pienellä eläkkeellä eläville se voi olla isokin raha. Ihmiset haluavat kuitenkin asua kotonaan ja ovat siitä talostaan maksaneet huiman summan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *