34 vastausta artikkeliin “Kuolleisuus lisääntynyt”

  1. Niin pyörittelin käsissä sitä hoitotahtolappua,
    mutta onko se oikeasti tarpeen sillä
    tilanteen tullessa taitaa elvytys jäädä tekemättä tahdottakin?

  2. Ikäjakauma takaa sen, että kuolleisuus lisääntyy myös lähitulevaisuudessa.

    Mitä tulee elvyttämiseen niin on hyvä huomata, ettei se aina onnistu ja onnistumisen jälkeenkin elvytetty ei välttämättä palaa entiselleen.

  3. Itse en haluaisi tulla elvytetyksi niin, että elolle tokenisin, mutta pahasti vajaa kykyisenä.

    Omasta tilanteestani johtuen olenkin harkinnut, että tatuoisin rintaani DNAR -tatuoinnin, koska akuutissa tilanteessa ensihoitoyksiköllä ei ole mahdollisuutta saada tietoa siitä olenko tehnyt elvytyksen kieltävän hoitotahdon.

  4. Taitaa kuitenkin olla niin että isot ikäluokat alkaa oleen n 75 vuotiaita terv tepivaari

    1. Juhak, muistaisin tarkistamatta, että 1946-1950 syntyi vuosittain yli 100 000 lasta ja näihin viitataan kun puhutaan suurista ikäluokista.

      Muistaisin myös, että erittäin merkittävä lasku syntyvyydessä tapahtui joskus 1970 – luvun puolenvälin paikkeilla, ehkä hieman ennen.

      Toki tuolloinkin vielä lapsia syntyi paljon vs.viime vuodet.

      Tilastokeskuksen sivuilta tarkat tiedot löytyisi jos haluaisi hakea.

              1. Tiesitkö, että samana vuonna lanseerattiin Hartwallin lonkero ja patentoitiin viivakoodi?

              2. Olen päässyt itseäni parempaan seuraan.
                😁

    1. Toi ilmeisesti sitä, mitä sillä pelottelulla haettiin!?
      En ottanut ensimmäistäkään!

    2. Ja ilman rokotteita moninkertainen määrä, koska tappaja oli korona ja rokotteita jaettiin vasta sen alettua tappaa.
      Salaliittopaska ei perustu tosiasioihin, vaan korvien välin sekavuuteen.

      1. Kuinkahan moni rokotetuista on kuollut rokotteen aiheuttamaan keuhkoveritulppaan!?
        Sisarelleni ja entiselle työkaverilleni tuli parin päivän sisällä rokotuksesta po. tulppa. Molemmat kuitenkin selvisivät sairaalahoidolla.

        1. Nämä tulpat ovat tutkimusten mukaan harvinaisia, mutta niitä tulee tietynlaisille genetiikan omaaville.
          Vakavaan koronaan sen sijaan on kuollut miljoonaluokan verran ihmisiä ja – ironista kyllä – moni rokotusvastainen julistaja saatuaan koronan on ennen kuolemaansa katunut sitä rokotusvastaisuuttaan, kun ei ottanut rokotusta.

  5. Yritin oikein muistella monessako elvytyksessä olen ollut mukana ja uskon sen olevan siinä luokkaa vähän toista kymmentä, alle 15.

    Sen muistan hyvin, että 2 onnistui siten, että elvytettävä palasi lähes aiemmalla tasolle.

    Toki kohdallani elvytyksistä iso on ollut gardiologisella osastolla olleita ikäihmisiä, eli lähtökohdat aika huonot.

  6. Isot ikäluokat olivat v 1946-50 syntyneet mutta kyllä niitä syntyi vielä päälle 1950 jälkeenkin

    Tosin ne jäi alle 100 000 tuhannen mutta isoja nekin olivat terv tepivaari

  7. Lehtonen sanoo että rokotusten myöhästyminen aiheutti tämän nykyisen kuolleisuusmäärän lisääntymisen.
    No tietysti on myös ikäkysymys sillä meitä vanhoja on suuri määrä.
    Mitä enemmän meitä poistuu niin se helpottaa Pirhaa säästötoimissa!

    1. Niin se vaan menee, että luonnollinen poistuma tulee korjaamaan sotekaaosta pitkässä juoksussa ja saattaapi jopa henkilöstöä olla työttömänä, mutta se ottaa vielä aikaa.

  8. Jotkut tekivät satojen miljardien tilin aiheuttamansa paniikin vuoksi.
    Hallitukset ottivat mielihyvin vastaan turhien vanhuksien poistuman ja valtaisat säästöt!

    1. Et viitsisi jauhaa salaliittopaskaa Veikko.
      Ilman rokotuksia olisi kuollut moninkertainen määrä vanhuksia.

      1. Uskossa on hyvä elää ja Toivossa on hyvä kuolla!
        Kuka mihinkäkin uskoo!
        Ihan kaikilla ei välttämättä ole toivoa, koska ei ole uskoakaan.

          1. Uskoa, tai ei, yksi on varma, lähtö tulee jokaiselle, rokotuksen auttamana, tai ei.

  9. Aivopesun tunnistaminen tulee (kenelle tulee) jossakin vaiheessa vastaan. Itse olin täysin rokotusmyönteinen kakkoskoronapiikkiin asti. Kuten olen täällä aiemmin kertonutkin, kolmatta koronapiikkiä en vapaaehtoisesti ota. Olen hyvässä seurassa, mm. Jordan B. Peterson.
    Massa-aivopestyt tehköön mitä heidän halutaan haluavan.

  10. Rokotevastaiset saavatpuolestani rauhassa olla ottamatta ja kärsiä seuraukset vakavana tautina.
    Minä luotan enemmän tieteeseen kuin salaliittouskovaisten satuihin.

  11. Tänä sairaan ”tietotulvan” aikana voidaan käytännössä kaikki pelotella hengiltä!
    Nyt olisi Bill Gatesilla, yms. aika kehittää rokote pelkäämistä vastaan ja kauppa kävisi takuulla ja miljoonat miljardit löytäisivät paikkansa!

  12. Ihminen päättää, Jumala säätää.
    Jumalakin auttaa ihmistä, joka auttaa itse itseään.

    Neljä kardinaalihyvettä: Rohkeus, viisaus, kohtuus, oikeamielisyys.
    Sokrateen mukaan ihminen, joka ei tunne hyvettä, ei voi olla viisas.

    Siinä näkemyksiä, jotka ovat olleet yleispäteviä ennen ja ovat nykyäänkin,
    (kun muistaisi vain itsekin).

  13. Sokrateen päätä ei ollut internet, eikä muukaan ”tietosaaste” sekoittanut!
    Oi niitä aikoja, kun oikean tiedon hämmentäjiä ei ollut vielä keksitty!

  14. On vaan selviö että kuolleisuus olisi noussut aika paljonkin kun isot ikäluokat alkaa oleen kulkunsa loppusuoralla

    Voi olla että koronaankin kuoli joitakin mutta kaikkia se ei selitä terv tepivaari

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *