Pahoinvointia

Pahoinvointi ja näköalattomuus johtavat myös rikollisuuteen.
Nuorten pahoinvointi on esillä jopa mielenterveys.
Osalla työtä tekevillä puhti loppuu ja talous ajautuu ongelmiin.
Työtä hakeat ovat kuopassa ihmettelemässä työvoimapulapuheita.
Ikärasismi työn saannissa ja työpaikoilla.
– Orpo haluaa kitkeä rasismin Suomesta poliisivoimin?
Mikä lisää rasismia kiusaamista ja pahoinvointia esim nuorten keskuudessa:
20% mielenterveyshäiriöitä
15% ei saavuta ammattipätevyyttä
33% tuntee epätoivoa tulevaisuudestaan
– Jos vanhemmilla menee huonosti se heijastuu lapsiinkin!
Nuorisopahoinvointia on pohtinut
kaksi kokoomuslaista Risikko ja Limnell
lukijalta palstalla AL:
https://www.aamulehti.fi/lukijalta/art-2000009889237.html
Artikkelin alkuselvitys on heidänkin tiedossa,
mutta ne keinot se varhainen puuttuminen ok paitsi ne syyt ovat paljon syvemmällä kuin poliisin keinot.

10 vastausta artikkeliin “Pahoinvointia”

  1. Vaikka nuot vaikuttee ovatkin lähes kaikkien tiedossa silti niihin ei puututa mitenkään
    Taitaa olla sellasta joka ei koske heitä jotka asioita käsittelee

    Mutta vanha totuus on jos en muutoin saa otan ne asiat väkisin taikka varastan ne

    Mutta aina kun kansalla ei ole ollut vaikkapa työhön alkaa lapsien rikollisuus terv tepivaari

  2. Kun pitää saada ”kaikki heti mulle” eikä mistään oteta vastuuta, tulee taatusti paha olo, jos joku sanoo kerran ei.
    Lopettaahan jotkut armeijankin heti, kun eivät saa koko ajan somettaa.

  3. Vanhemmissa on niitä jotka eivät pidä huolta lapsistaan, rikkaita ja köyhiä. Rahan perässä juoksevat vanhemmat voivat laiminlyödä lapsiaan siinä missä päihdeongelmainen. Aikoinaan ns. hyvistä kodeista tulleet nuoret murhasivat yrittäjäpariskunnan, upottivat ruumiit mereen kasseissa.
    Ja vaikka lapsella olisi hyvä vanhempi niin viehtymys jengiin ja rikoksiin voi olla voimakkaampi. Perheiden hajoaminen on yksi tekijä joka voi aiheuttaa lapsen pahan olon.
    Perheitä on tuettava taloudellisesti ja henkisesti, mutta viime kädessä kyse ei ole rahasta vaan arvoista. Onko lapsi arvokas vanhemmille, mitkä asiat ssetetaan lapsen edelle?
    Yhteiskunta sitten joutuu paikkaamaan vanhempien tekosia. Se toki maksaa ei aina onnistu.

  4. Lasten vanhemmat ovit tiukilla kun esim lasten harrastus voi maksaa paritonnia ja päälle omalla autolla kuljettaminen harrastukseen. Eräs äiti tuskaili ja siinä perheessä molemmilla vanhemmilla on kohtalainen ansiotyö.
    Harrastava lapsi on kuitenkin turvassa monelta, mutta entä ne lapset jotka ajautuva toimettomiin/harrastamattomiin ryhmiin tekemään hetken mielijohteesta vaikkapa pieniä kolttosia ja vanhempien rahat eivät riitä?

    1. Ei se nyt niin ole että lapset ajautuvat rikoksen poluille jos vanhemmilla ei ole rahaa kalliisiin harrastuksiin. Silloin kun minä olin köyhä niin en pystynyt maksamaan poikani salibandya Ilveksessä. Poika kävi jääkiekon jälkeen ( joka oli halvempi ja ihan mahdollista) kokeilemassa ja olisi päässyt joukkueeseen. Vuosimaksu oli kuitenkin niin suuri ja maksettava niin suurissa erissä vai oliko peräti kerralla, että olisi pitänyt ottaa pankkilaina. Olihan se pettymys, mutta löytyi edullinen ja hyvä harrastus yleisurheilusta tilalle TU-38;ssa ja vuosien myötä paljon hyviä kokemuksia. Ja vaikka ei olisi löytynyt mitään niin ei se olisi rikoksiin johtanut. Jos vanhemmat ovat iltaisin kotona ja välittävät lapsistaan niin heistä kyllä kasvaa kunnon kansalaisia.
      Ikävää on tietysti että joistain harrastuksista on tullut jo lapsille eliittiurheilua. Nykyisin kaiken pitää olla niin hienoa ja se maksaa.

      1. Yleisurheilu ei maksa mitään, telinevoimistelu ei maksa mitään kuin jonkun marginaalisen jäsenmaksun seuraan. Ei uinti, ei tatamilla pyöriskely. Välineet eivät juuri mitään.
        Kaikki missä on rahankiilto silmissä kuten NHL, Markkasen, Pukin, Räikkösen, Rovanperän, golfin perillinen, niin hinta ja pettymys on hirvittävä ja maailma romahtaa d- sarjassa.

  5. Niin, media nostaa aina esille kielteiset asiat; journalistinen totuus lienee, että hyvä uutinen ei ole uutinen.
    Varmasti on meidänkin yhteiskunnassamme paljonkin korjaamista vaativia epäkohtia. Ja yhtä varmaa on, että ihminen tarvitsee karaisua elämää varten nuoresta pitäen. Liian helposta elämästä tulee vaikea elämä. Toisaalta on myös niitä puolia lapsilla ja nuorilla, joita ei ollut, tuskin ainakaan paljon, minun ikäluokkani (sotien jälkeen syntyneet suuret ikäluokat, keskuudessa. Tarkoitan erittäin ikävää asiaa nimeltä koulukiusaaminen.

    Toivottavasti kukaan ei pahasti jos vähän kevennän kerrontaa,

    Tulee mieleen 1980-luvun alkupuoli. Meidän kairaan tuli hyvä hillavuosi. Niinä vuosina hillasta maksettiin hyvin ja marjat lähes vietiin käsistä. Ei tarvinnut tyrkyttää, Vanhin poikamme oli toisella kymmenellä ja pojan kanssa painatimme pitkin hillajänkiä. Vaimo oli silloin isomahaisena eikä pystynyt käymään marjassa kuin lähijängillä. Pojalla oli vanha mopo (koska muillakin pojilla piti olla). Poika kysyi saisiko hän uuden mopon, jos hän saisi siihen rahat hilloista. Lupasin pojalle, että jos keräät marjoista puolet mopon hinnasta, me panemme äidin kanssa loput rahat.

    Poika sai uuden mopon. Koska oli tavallista parempi marjavuosi ja hinta hyvä niin kuin mainitsin, hillarahoilla maksettiin muutakin tarpeellista. Ei niistä kasoon jäänyt, mutta toisaalta emme me olleet mihinkään rahan tuomaan turvallisuuteen tottuneetkaan. Olimme nuoria ja terveitä ja luotimme siihen että elämä kantaa.

    Kun poika sai uuden mopon kotipihaan, kiusoittelin vähän häntä. ”On se nykyään, kun on mopot ja kaikki. Kun menin äitisi kanssa naimisiin, ostin ensimmäisen oman polkupyörän.”
    Poika sanoi: ”Ennen oli ennen, nyt on nyt.”
    Minua nauratti, eipä siihen ollut mitään lisäämistä.

  6. Tuo että ostin ensimmäisen oman polkupyörän kun menin naimisiin, on totta. Totta on myös se, että seuraavana vuonna ostin sedältäni käytetyn ns. piikkinokka-Datsunin. Tarvitsin työn vuoksi auton ja sain, kuten Sulo Vilen olisi sanonut, halvalla.
    Auto oli kymmenisen vuotta vanha, söi öljyä, mutta pelitti hyvin. Parisen vuotta sillä ajoin, sitten hajosi kone. Sen aikaisten h-autojen maksimäärä kilometreissä taisi olla 100 000 km luokkaa ja vähän yli. Muutama vuosi sitten meillä oli kakkosautona vanhana ostettu Nissan Sunny. Ajoin sillä monta vuotta. Siinä oli mittarissa puoli miljoonaa km, kun hylkäsin sen, kori loppui. Moottori oli edelleen niin timangi että vähän harmitti.

    Ei ennen kaikki ollut paremmin. Sanoisin että lähes asia kuin asia, parempaan on menty.

  7. Korjaus. Tuo autoni, jonka mainitsin edellisessä kommentissani jolla oli mittarissa puolimiljoonaa km, oli Datsun Sunny, ei Nissan kuten erheellisesti muistin.
    Japseilla olen etupäässä ajellut paitsi nykyään on pikku-Chevy.

  8. Mennyt aika oli, mutta silloin pääsi edes töihin ilman ammattikoulua.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *