56 vastausta artikkeliin “Rahalla valtaa”

    1. Meinaatko, että kansalaiset ovat niin tyhmiä, että äänet voisi ostaa?
      Mistä kansalainen tietää, montako euroa kunkin mainoksen tekoon on laitettu?
      Kylä tuo HK:n demokratian halventaminen alkaa olla huipussaan.

      1. Mainonnan määrää ja laatua suhteessa päätöksiin tai ostovoimaan on tutkittu iät ja ajat. Mainonnalla on erittäin suuri vaikutus päätöksiin, ja hyvällä vielä enemmän ja määrällä toistoilla vielä teho kasvaa. Sillähän kaikki mainoskanavatkin elävät. Eivät ne tyhmiä ole. Satun olemaan alan ammattilainen.
        Kokoomus osti vaalivoiton rahalla !

        1. Hallelujaa ja aamen – kansa siis on tyhmää eikä osaa ajatella omilla aivoillaan.
          Miten se kokkarien mainonta noin loistavasti erottuikaan muista?

  1. Ainoastaan ääriTynkkynen pääsee takarivin kommentoijaksi, mutta saa torut vallasväeltä.

  2. Ikävää toisiaan jos on paljon sellaisia jotka mainosten määrän mukaan päättävät suosikkinsa. Minä ainakin äänestän ihan sen mukaan kenet arvelin Suomen asioita parhaiten hoitavan ja edustaa puoluetta jonka koen parhaaksi.
    Telkkarissakin äänitän MTVn ohjelmat voin sitten katsoessani kelata mainokset pikana. Monet mainokset lehdissä ärsyttävät niin kovasti että jää negatiivinen kuva mainostuksen kohteesta.
    Hallitukset usein viime metreillä kosiskelevat avokätisillä rahan jaoilla ja lupauksilla.

    1. Kysymys on mainonnasta massoille, mielikuvasta, lupauksista, uskottavuudesta, mutta myös vakuuttaa entiset ”uskolliset asiakaat” ostamaan uudelleen ( äänestämään). Mainonnalla ratkaistaan myös uudet ”ostajat”, äänestäjät. Se osuus, uusien hankinta mainonnasta on kallista ja siihen yritetään lupauksin panostaa. Ja sitä myös tutkitaan, mikä lupaus puree parhaiten uusiin.
      Puolueilla täytyy olla yhteinen pääsanoma, jota ehdokkaat tukevat omissa kampanjoissaan.
      Kokoomuksella oli osaavin markkinointiporukka ja kovin budjetti avainhenkilöille, joka ratkaisi tuloksen.
      Kokoomus osti vaalivoiton rahalla suhteessa muihin.

      1. Sinä se et luovuta potaskan jauhannassa.
        Eivät vaalimainokset saa suomalaisia sokeasti äänestämään.

      2. En ole massaa, kuka on, kuka määrittelee? Pitäisikö massalta poistaa äänioikeus kun mainosten mukana menevät?
        Massa on ihmisestä puhuttaessa ruma sana.

        1. Ei pidä poistaa eikä voidakaan. Uskollisimmat ovat runko, mutta vaalisalaisuus estää tarkan kohdistamisen, jolloin massaviestintä on välttämätöntä. Täysin uudet tai toisten puolueiden epävarmat hankitaan pääasiassa kalleimmalla hinnalla.
          Massaviestintä on alan termi. Kohdennettu tarkoittaa selvä kohderyhmää määritellysti jopa osoittein tai muun kohdistustavan mukaan.

          Jo käytetään ”rumasti” markkinoinnin tai viestinnän ammattitermiä, sinun äänesi on yksi myyty( ostettu) tuote markkinoinnin avulla.

          1. Jos äänet voidaan ostaa rahalla niin miksi puolueet joilla ei niin paljon rahaa ole saattavat menestyä aivan erinomaisesti vaaleissa. Tiedän että tähän ei ole vaikea vastata mutta kysyn nyt kumminkin.

  3. Ei voi olla huvittumatta siitä kuinka raskas laji demokratia joillekin on.

  4. No, tyhmyys ja asiantuntemattomuus on paha yhdistelmä markkinoinnissa erityisesti.
    Tällä markkoinilla, ei ole nyt mitään tekemistä demokratian kanssa. Se on hyvin epädemokraattista.
    Tulos, myynti ratkeaa tuoteominaisuuksilla ja sillä kuinka se osataan myydä, politiikassakin.
    Kokoomus osti paremmalla osaamisellaan ja tuotevalikomaansa oikein satsaamalla rahan avulla vaalivoiton, olettepa mitä mieltä tahansa.

    1. Niin, että hallituksen munimisella ei ollut mitään vaikutusta?
      Voi pyhä yksinkertaisuus.

        1. No, tuo paljasti sen, ettet ymmärrä tästä asiasta yhtään mitään.
          Kokoomuksen markkinoitu pääteema oli talouspoitiikka, valtionvelka ja leikkauslistat. Sitä markkinoitiin yhdellä suulla kaikkialla niin maksullisessa mediassa kuin ilmaisella journalismilla viestimissä, jotka ovat monin osin vielä kokoomuksen ”käsikassaroita”. Viestintätoimistojenkin työ maksa, mainostoimistotyö maksaa, mediatila on maksullista( ei toimituksellinen). Somekin maksaa joissakin tapauksissa.
          Kaikki tuo vie rahaa ja paljon.
          Kulkeminen, bensa, matkustaminen, krääsä maksaa. Liput ja laput maksavat jne.. Tilaisuuksien toteuttaminen maksaa.
          Kokoomus pystyi toteuttaman tämän suuren rahan tuella, joissa ”tuotteina” oli laaja kirjo ehdokkaita
          ”markkinatuotteina”.
          Kokoomus osti vaalivoiton suuren rahan tuella.

  5. Ehkä kauneus maailmasta on enemmänkin kuolemassa/ kuollut. Ruma maailma on se, missä moni suomalainen mies vaeltaa, kykenemättä edes ymmärtämään mistään muusta. Rumassa maailmassa ei ihmisen sisäiselle kauneudelle tai eläväiselle ole maaperää, on ulkoa opittua, kirjoista luettua, omassa kirveellä veistetyssä karkeudessa opittua. Ja muovia. Lattea, harmaa, ontto, typistetty miehinen keskinkertaisuus kuin oluttölkki ja sen pojan tahrimat rengaskuviot melamiinipinnalla. Tupakasta kellastuneet sormenkynnet, savuisan dekadentti taiteilijuuden illuusio sekä tunkkaiset, kellastuneet seinät. Tila, jossa itseni kaltainen ei voisi koskaan viihtyä. Sellainen lienee monien päänsisäinen maailma tälläkin blogialustalla, heidän luojansa tai tiedeuskonsa olkoon heidän kanssaan.

    1. Täälainen tunne minulla on aina, kun luen täällä Pirkan blogeilla miesten juttuja. Mietin lillaiseen keskinkertaisuuteen ja rahvauteen minut on ohjattu ja miksi ihmeessä? Mitä ihmettä minä täällä teen tällaisten ihmisten seassa? Arvi oli oikeassa aikanaan arvellessaan, etten sovi joukkoon — Kyuu erittäin suuren virhearvion tai kenties totalistisessa näkemyksen puutteessa sekä välinpitämättömyydessä minua kohtaan ihmisenä ohjasi minut tällaiselle alustalle. Siis kaikesta siitä pois, mikä minun arvoistani on, johonkin alhaiseen rahvaaseen likapyykin vellontaan. Vastenmielitä, mietin vaan tuhannesti sitä rumuutta mitä ihmisissä onkaan, kun aamulla autollani tuolla soljuin. Kuinka ankea ja ruma maailma.

  6. Suomalainen mies: kammottava ontto zombi. Ihan sama mitä puoluetta edustaa. Ja se naisvihan määrä tällä alustalla on saanut miettimään, ovatko kaikki homoseksuaaleja onttoja zombeja.

    Ei minulla muuta kuin että rumaa päivää kaikille.

    1. Nyt on tainnut Liisa nousta väärällä jalalla sängystä. Mutta tasapuolinen olet kun sanot kaikkien puolueiden edustajia ontoiksi zombeiksi.
      Kyllähän tämä blogi aika rahvaanomainenkin on mutta poikkeuksistakaan ei ole puutetta, usein mielenkiintoisiakin sanomisia ja näkemisiä.
      Älä vaivu synkkyyteen, lue välillä jotain henkevämpää, saat voimia ja uskoa ihmiseen ja jatka ihmeessä yritystäsi tuoda sivistyksen ja hyvän käytöksen valoa, ota esimerkkiä lannistumattomasta Don Quijotesta.

      1. Onhan täällä joitakin ihmisen kaltaisia entiteettejä, kuten Helsingin Heppu, Pentti Tuominen ruusupuskineen sekä vaikkapa juuri Quijotena urheasti kauneuden puolesta taisteleva Heikki, jonka kaikki nuijivat ja lyttäävät yhteen ääneen, ehkäpä koska Heikki muistuttaa heitä liian tuskallisesti värikkäästä todellisuudesta, joka pitää lytätä ja talloa äkkiä omien känsävarpaiden väleihin, jotta itse on leijona harmaassa likavedessä. Minä myönnän ihan avoimesti, etten viihdy suomalaisten ihmisten joukossa, vaikka miten yrittäisin itseäni rääkätä. Täällä parasta on mökkeily itsekseen sekä oman kuplan viihtyiseksi ja kauniiksi tekeminen sekä maustaminen sellaisilla ihmisillä, jotka eivät ole sisältä kuolleita.
        Ole iloinen, Matti, jos sinulla on mukava vaimo ja elämä, joka ei saa sinua raakkumaan netissa lokaa toisten niskaan.

        1. Olen tosiaan onnekas, vaimo on kiltti ja myötäelävä, eikä ole väsynyt päivittäin lempeällä otteella yrityksissään tehdä minusta vieläkin parempaa ihmistä. Otan esimerkin, minulla lienee huono tapa ryystää juodessani kahvia tai jopa kaurapuuroa, saan siitä hienovaraisia huomautuksia, toisin viime viikolla kerran sanoi että kumma kun et ryystä myös syödessäsi näkkileipää.

          Tuosta raakkumisesta, kyllä minulla välillä siitä on huono omatunto, esimerkiksi Heikin ehdottomuus demarien virheettömyydessä ja persujen mustavalkoisessa moittimisessa saa joskus menettämään malttini, syyllistymään hedelmättömään piruluun.

          1. Matti, tämähän on vastakkainasettelun leiri, jota persukööri provosoi.
            On suorastaan ilo puolustaa ex-hallituksen ansiokkaita toimia ml. nyt RKP, joita nyt olette joukolla tuhrimassa yksioikoisilla älyttömyyksillänne

            1. ”Matti, tämähän on vastakkainasettelun leiri, jota persukööri provosoi…”

              🤣🤣🤣

              Aamun paras, heittää ihan Huovis-Veikon selkäkeikkanaurut.

              Vai PerusSuomalaiset provosoi…

              Taitaa vaan olla niin, että eräs taho provosoituu heti jos vaikkapa Risto E.J Penttilän täysin faktoihin perustuva kirjoitus Marinin NATO suhteesta nostetaan esille.

              Eräs taho provosoituu myös jos joku pitää Marinin hallituksen talousoppeja enemminkin talousfloppeina jne.jne.

              Eli eräs taho provosoituu ihan keskenään, ja haukkuu ihmisiä kusipäisiksi rasisteiksi ja millon miksikin.

              Jos joku yrittää pvosoida, ei pidä provosoitua.

              Hyvä vaihtoehto on jättää lukematta ja osallistumatta.

            2. En enää ihmettele, miksi Aamulehden blogi-alusta lakkautettiin. Ehkä se oli viisas päätös.

              1. Ei Aamulehden lopettaminen ollut kenenkään puolesta, eikä vastaan. Silloin vaan muuttui järjestelmä, eikä kukaan oilein ollut halukas jatkamaan sitä. Kustannuksiltaan muistaakseni oli huomattava ja samallahan lähti suosittu kuvasaitti. Seppo Roth hoiteli silloin niitä, nykyään ponnistelee ihan jotain muuta.

          2. ” …minulla lienee huono tapa ryystää juodessani kahvia tai jopa kaurapuuroa, saan siitä hienovaraisia huomautuksia, toisin viime viikolla kerran sanoi että kumma kun et ryystä myös syödessäsi näkkileipää.”

            — Kuinka syödä lusikalla kuumaa keittoa tai puuroa?

            1.Kuumaa keittoa otetaan lusikkaan ja nostetaan lusikka kevyesti lautasen ylle, jolloin on pikku hetki suunnata huomio kanssaruokailijaan, jolle voi jutella sanasen, antaen samalla lusikallisen jäähtyä sopivasti.

            2. Lusikkaa ei laiteta kokonaan suuhun, vaan lusikan sivulta kallistetaan ja otetaan suuhun sitten jäähtynyt annos miellyttävästi, toista kuunnellen.

            1. Mitä kuuman nesteen hörppimiseen tulee, kupin valinnalla voi helpottaa tilannettaan, jos on kova hotkijatyyppi: ohuemmasta posliinista valmistetussa, hentoa käsittelyä ja käsin tiskaamista vaativassa kupposessa neste jäähtyy nopeammin. Minulla on esimerkiksi perityt japanilaiset hyvin ohuesta posliinista valmistetut teekupit, joissa neste jäähtyy minun tempolle liian nopeasti, kun tykkään rauhassa nautiskella, ja siksi suosin paksusta, kirkkaasta ja suuresta lasimukista teen juomista.

              On kuitenkin hyvä muistaa, että hyvään käytökseen kuuluu myös itseä hitaampien syöjien huomiointi esimerkiksi siten, että jättää lautaselleen muutaman suupalan, joiden sallii jäähtyä sekä antaa olla siihen asti, kunnes toinekin on saanut lautastaan tyhjäksi ruokailtua. Tuossa tarjoutuukin hetki jälleen keskustelulle tai tarinoiden kertomiselle, hidasta syöjää ilahduttaen 🙂

              1. Eri koira-yksilöilläkin on erilaisia taipumuksia hotkia ruokaansa, josta hotkimisesta on koiran tapauksessa esitetty mm. sellaisia teorioita, että hotkiminen voisi johtua siitä, että pentu on liian varhain vieroitettu emosta.

          3. Uskoisin, Matti, että sinulle kenties hyvinkin sopiva kuppi voisi olla tilavuudeltaan 1,5 max. 2,0 desilitran ylöspäin levenevä, klassisen mallinen, mutta konepestävä keraaminen kuppi, jossa sekä kahvin aromi että nopea jäähtyminen kenties maksimoituisivat — mutta jos tykkäät tiskailla käsin, niin ehkä lasinen vaihtoehto voisi tulla kyseeseen, kun lasi ei niin tahriinnu. 🙂

            1. Ps. minusta on sääli, että muumimukit ovat kai poikkeuksetta kaikki iittalan teema-mallisia, joka malli ei muotokieleltään ainakaan itseäni puhuttele, vaan on jollakin lailla ankea.

  7. Liisa,- Kun mainitsin että et kuulu joukkoon, niin se ei ollut moite sinua kohtaan, vaan se oli verhottu anteeksi pyyntö meidän muiden blogistien puolesta.
    En tietenkään voi näin sanoa kuin omasta puolestani ja noudatan Raamatullista oppia/neuvoa kun sanon että, ”joka itsensä ylentää, se alennetaan”.

    1. Kiitos vaan myötämielisyydestäsi, Arvi, minulla ei ole mitään tarvetta ylentää eikä sallia rumuuden edustajien määritellä itseäni, vaan minulla on omanarvon tuntemus ja itsekunnioitukseni, jonka pohjalta voin ulostaa itseäni etäälle missä viihdyn. Kas kun en tarvitse näkemyksen puutetta enkä rumuutta elämääni; rahvauden demokratiaa kuin ihan kaikista ohuimman narun kaukaisessa häämötyksessä, joka sopii minulle. Kun en halua olla ammumassa kansan karjanajoissa.

      1. Liisa,- Ehkä ilmaisin itseäni huonosti, mutta tarkoitin tuon itsensä ylentämisen omalle kohdalleni jota pyrin välttämään, aina siinä kuitenkaan onnistumatta.

      2. Liisan kommentteja olisi hauskempi lukea, jos taustalta ei kuuluisi jatkuvaa semanttista kohua ”minä, minä, minä, minä, minä”.😐

  8. Keskustelu menee väkisin hieman koomiseksi, kun yritetään esittää totena jotain joka ei ole totta.

    Kokoomus ei ostanut valtaa yhtään sen enempää kuin mikään muukaan puolue ja tämän kyllä ymmärtää jos on politiikkaa seurannut.

    1. Ei ymmärrä, ellei ymmärrä rahan merkitystä viestinnässä ja markkinoinnissa ja, sitä ymmärtystä ei täällä näy olevan. Miksi sitten tukijat ovat syytäneet valtavat summat rahaa ehdokkaiden tukemiseksi, varmaan tyhmyyttäänkö ?
      Kokoomus takasi vaalivoiton median rahan voimalla.

        1. Se näyttää kirvelevän, että demut eivät rahallaan saaneet voittoa…

  9. Unohdetaan Kokoomuksen peruskannatus, unohdetaan Kokoomus perusäänestäjien erittäin korkea äänestysprosentti vaaleista toiseen, unohdetaan gallupit, joiden mukaan Kokoomus oli johdossa kuukaudesta toiseen ja itse asiassa vaalitulos oli jonkin verran galluppien alapuolella, unohdetaan gallupit siitä miten enemmistö kansasta oli huolissaan valtion velkaantumisesta, unohdetaan Marinin hallituksen tekemä politiikka, johon, niin hullulta kuin se joillekin voi kuulostaakin, eivät ihan kaikki olleet tyytyväisiä , unohdetaan muiden puolueiden, mukaan lukien SDP;,epäonnistumiset kampanjoinissa, unohdetaan jne.jne.

    Kun jätetään kaikki edellä esimerkkeinä mainitut muuttujat ja monta muuta, pois laskuista niin kyllä kai sitten voidaan olla sitä mieltä, että Kokoomus osti vaalivoiton.

  10. Ihan pienenä muistutuksena, että KD:a lukuunottamatta hallitusneuvotteluissa olevien puolueiden kannatus on noussut ja mm. demujen kannatus laskenut.
    Niin, että terveisiä vain punademu-uskovaiselle.
    Ei tässä ole mikään raha auttanut…….

  11. Nyt puhuttiin rahasta ja vaaleista.
    Poistetaan vaalirahoitus kokonaan ?
    Mihin sitä tarvitaan, kun vanhat äänestjät kuitenkin äänestävät niinkuin ennenkin ?
    Eli se siitä !

    Mutta kun uskollisen kerman ulkopuolella on häilyvää sakkia. Siihen se raha viestintöineen uppoaa.
    Kysykää Taru Turuselta ex-puoluesihteeri/ kokoomus.
    Kokoomus osaa tämän ja tuntee markkoinnin salat parhaiten.

    Sen sijaan persuilla on paras ja halvin. Ei mitään asiaa, vaan vastustaa kaikkea.

    Muutta asiallisesti kokoomus voitti osaamisella ja rahalla.

  12. ” Ei mitään asiaa, vaan vastustaa kaikkea.”

    Niin loppuun kulunut väite kuin vaan olla voi, eikä ole ikinä pitänyt paikkaansa, mutta kertoo kyllä täydellisestä tietämättömyydestä.

    1. Kun nyt ei tule mieleen mitään, ei Tampereella eikä Suomessa, jossa persut olisivat olleet valtavirran mukana hyvissä kehittämishankkeissa tai tuonut uusia hienoja kehitysideoita politiikassa. Ei mitään.

  13. Joopa joo…

    Valtavirran mukana onkin helppo lipua, ei tarvi päätään vaivata…

    Oletkin varmasti ihan pirun hyvin perillä mitä PerusSuomalaiset koko Suomessa tekevät valtuustoissa, hallituksissa jne.jne.

    🤣🤣🤣

    Trollaati trollaati ja ihan keskenäsi

    1. Olen aika hyvin perillä, mitä Tampere, Ylöjärvi jne. lähikunnat päättävät persujen ollessa torppaamasa kaikkia, ihan kaikkea. Kukaan ei luota.
      Tuon markkinointi ei maksa mitään.

      1. Juu, varmasti olet. Toki kovin usein vaikuttaa siltä, ettet ole perillä edes omista linkeistäsi, mutta ihan miten vaan.

  14. Demokratiaa vihaava Heikki Karjalainen paahtaa täysillä. Sillä viisin!😉

    1. Et sinäkään ymmärtänyt, että tässä rahan käytöllä puolueen markkinoinnissa ei ollut mitään tekemistä demokratian kanssa.
      Vaalituloksen demokraattisissa vaaleissa niin kuin tämänkin hyväksyn mukisematta.

      Minä perustelin kokoomuksen vaalivoittoa sillä, että rahan käytön määrällä ja markkinoinnin osaamisella voidaan voittaa vaalit.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *