Ruma budjetti

Ruma budjetti ruman velan hoitoon.
No edelleen otamme 10 miljardia lisävelkaa ja taas myydään valtion omaisuutta!
Ja miten homma hoidetaan:
– Palkkaveroa alennetaan
– Olutveroa alennetaan
– Polttoaineveroa alennetaan
Arvonlisäveroa korotetaan ja se rasittaa eniten pienipalkkaisia koska heidän palkkaveronsa pienestä palkasta alenee vähiten.
– Tuloerot kasvavat ja pieni kansakuntamme jakaantuu entistä enemmän!

40 vastausta artikkeliin “Ruma budjetti”

  1. Minä kun luulin ettei budjetti ole vielä valmis, mutta kerrankin sitä.

    Ehkäpä 20 miljardia lisävelkaa olisi ollut parempi? Se kun on ilmaista, eikä sitä tarvi edes maksaa takaisin.

  2. Niin tuota vauhtia velka ei vähene yhtään, mutta tapahtuu tulonsiirto köyhiltä varakkaimmille. Saas nähdä kestääkö persujen persus sillä eivät kaikki ole niitä parempiosaisia persutkaan.

  3. Vähän myös ihmettelin tuota velanottoa. Budjetin loppusumma on myös reilusti isompi kuin viime vuonna. Toki korkomenot ovat kasvaneet mutta niistä huolimatta loppusumma on isompi. Kai tarvittiin rahaa hyvätuloisten veronalennuksiin, siinähän velanotto ei haittaa.

    1. Sikäli, kuin ymmärrän, korot vat nousseet melkoisesti, mutta sen päälle ovat Marinin sakin lisäämät miljardiluokan vuotuiset menot, mille ei ollut vastaavia tuloja alkuunkaan tiedossa.

      1. Purran sakki ottaa lisää velkaa, jota ei tarvittaisi, jos nostettaisiin tuloveroja yläpäästä, pääomatulojen puljaus verotuksessa kiristettäisiin ja se valtion julkisten hankintojen kilpailutus, jäädytykset tai siirrot tasolta 50 mrd/ v tasolle 40- 45 mrd /.
        Lisätään terveydenhuoltoon ja koulutukseen lisää pakkuja ja lopetetaan työvoiman rasismiksi muuttunut kiusaaminen.
        Marinin hallitus teki sen, mikä oli pakko tehdä.
        Tämä Purran sakki tuhoa koko Suomen.

      2. Juhak, äläs nyt, sehän on niin, että aina hallituksen vaihtuessa painetaan reset ja kaikki alkaa nollilta, eikä edelleen hallituksen toimilla ole enää mitään merkitystä.

        Paitsi tietenkin siinä tapauksessa, että uusi hallitus on vasemmistohallitus, jolloin millään muulla ei olekaan merkitystä kuin sillä edellisellä hallituksella mikäli se on ollut oikeistohallitus.
        😂
        Pitää ihan pirun huonosti seurata politiikkaa ellei ymmärrä mikä budjettia paisuttaa, se kun ei mahdu iltapäivälehden otsikkoon.

        Tuleva budjettikirja valaisee asiaa, mutta se on tylsää luettavaa, kun siinä ei ole kivoja kuvia.

    2. Ihan näin pienenä vinkkivitosena, veronalennukset eivät kasvata budjetin loppusummaa, koska ne eivät ole menolisäyksiä.

      Budjetissa veronalennukset voivat näkyä tulopuolella pienenpänä verokertymänä, ellei niiden taloutta piristävä vaikutus lisää taloudellista aktiivisuutta, ja siten luo uusia verotuloja.

  4. Onko budjetti ruma, sen määrittää itse kunkin kohdalla se mitenkä se materiassa mitaten kohtelee sen arvioijaa juuri nyt, no pieni osa meistä pohtinee sen merkitystä valtakunnan hyvinvoinnin kannalta ja jopa niin että se on alku neljän vuoden taipaleelle.

  5. Huvittavaa toki on se, että ensin on kauhea kiljuminen kun jotain pitää leikata ja nyt kiljutaan ettei leikata tarpeeksi kun kerran otetaan velkaa.

    Olisi siis nähtävästi pitänyt leikata 10 miljardia heti seuraavassa budjetissa, ilman, että mistään palveluista/ eduista vähennetään senttiäkään.

    Samaan aikaan olisi pitänyt hoitaa soteuudistuksen runsaan miljardin vuotuinen rahoitusvaje, siis runsaan miljardin vaje huolimatta, että sitä menot kasvavat miljardeilla joka tapauksessa. Räjähtäneet korkomenot olisi myös pitänyt kattaa, Nato jäsenyyden velvoitteet, Ukrainan tuki jne.jne.

    En sillä etteikö Vasemmistohallitus olisi tuohon pystynyt, nähtiinhän neljä vuotta miten taloutta tulee hoitaa.

    Realismi on pirun raskas laji.

    1. Odotas kun suljetaan Pohjanmaa koko Suomesta niin kuin Matmrin pani aidat Uusimaalle. Paimensi koronan varmuusvarastoja kuntoon, rokotutti koko kansan, paimensi Eu- koronatukia ja lainoja, pelasti yrityksiä, jotka jotkut yrittivät puljata. Taisteli ja taiteili kepun sekoililut. Allekirjoitti Suomelle hävittäjät ja Suomen Natoon. Vei Suomea kansainvälisyyteen ja kesti kaikki persujen irvailut.
      Työllisyyskin nousi huimasti ihan ilman tilastointejakin.

        1. Ei tuo ”jumalattaren” hymistely näköjään heikkene, vaikka kuina tosiasiat muuta kertoisivat.
          Se, että allekirjoitti kirjat Natoon on aivan eri asia kuin että olisi vienyt Natoon.
          Mariini vastusti Natoa viimeiseen asti, kunnes näki hyödylliseksi muka kääntää kelkkansa.

          1. Juhak, niin todellisuudessa Marin ei kyllä tainnut allekirjoittaa kumpaakaan.

            🤣🤣🤣

  6. …. siis Marin olisiko demareilla ikinä ollut puheenjohtajaa tai pääministeriä joka jakaa mielipiteitä noin jyrkästi. Melkein jokainen pitää häntä joko aivan erikoisen kyvykkäänä ja toiset ylen onnettomana tapauksena.
    Ei ole oikein hyvä juttu mielestäni, oli sitten hyvä tai huono on voimakkaasti edesauttanut kansan jakaantumista omiin umpimielisiin pilttuihinsa.
    Itse en Marinia juuri arvosta juuri siksi että näki asiat niin mustavalkoisena, valtiomiesmäinen siltojen rakentelu ei ollut hänen vahvuutensa. En myöskään pitänyt hänen hieman liian jyrkästä vasemmistolaisesta politiikastaan, perinteinen demaripolitiikka on parempi silmissäni..

      1. Ai valtionvarainministeriön katsaus muuttuu jotenkin sen mukaan kuka siitä kertoo?

        Että sellainen neronleimaus tällä kertaa.

  7. Kyllähän se ihan hyvä budjetti on, eikä sen mikään nätti tarvi ollakaan. Onhan siinä ihan hyvät suunnitelmat, jos kerran niinkin paljon säästöä saadaan, kaiken muun lisäksi, joista toteutukset ovat jo pitkällä. Todennäköiseti saadaan jopa sitä vanhaakin velkaa maksuun, kunhan tämä terveydenhoitosuunnitelma pääsee alkuun. Tietysti parempi nimitys olisi tervaydenhoidon lopettaminen ja pienten kuntien ovien kiinni paneminen. Täällä Pirkanmaallakin työikäiset muuttavat tietysti Tampereelle ja vanhoille ihmisille perustetaan reservaatti jokaisen kunnan naapurikunnan puolelle.

    Vanhuksia sitten ruokitaan ihan sen mukaan, miten budjetin ylimääräinen rahoitus antaa periksi, mitään muuta ei niille voida antaakaan.

    Yksi mistä saadaan paljon rahaa, on puoluetukien lopetus, kyllä niillä kansanedustajilla on lehtitietojen mukaan velkaa ihan riittävästi, ettei pieni lisä missään tunnu. Meiltä kaikilta vanhemmilta ihmisiltä voitaisiin periä huvivero, niiltä jotka ravaavat päivätansseissa ja bingoissa.
    Luettelosta tulisi pitkä, jos kaikki mahdollinen verotettaisiin.

  8. Muistaakseni kuusi miljardia piti leikata tällä vaalikaudella. Kun nyt budjetti vain paisui niin se tekee pari miljardia vuosi jatkossa. Mutta ei varmaan onnistu kun Marinin hallitus esti sen ennakolta.

    1. Minulla on sellainen muistikuva että joku päivä sitten vasemmisto moitti että liikaa leikataan mutta nyt että velkaa otetaan liikaa.
      Ehkä näille puheille hyvä selitys on tai sitten muistan väärin.

      1. Matti, täytyy nähdä se juurisyy mistä tämä vasemmiston epätoivo kumpuaa, se ei ole velka eikä volga, vaan se on perussuomalaisten hallitusvastuu.
        Kyllä vasemmistokin suuremmin kakistelematta hyväksyisi nykyisen hallitusohjelman, mutta kun sitä on toteuttamassa persut, niin se on heidän hyvyydelleen liian kova seinä kiivettäväksi.
        Rasismivouhotuskin alkoi vasta perussuomalaisten hallitukseen nousun myötä ja nyt vasemmisto huutaa ja marsii, ei köyhien eikä kipeiden puolesta eikä rasismia vastaan, vaan todellisuudessa peläten menettävänsä tovereiden saavutetut edut, kun maata muutetaan takaisin tolkun tilaan ilman heidän korporaationsa suostumusta.

        1. Arvi, ei tähän sakeaan soppaan enää mitkään havukka-ahot auta, kun edes ei olla päästy sisäsäsiisteiksi, vaan riidellään ollaanko vaiko ei edes olemassa.

          1. Eiköhän Heikki siellä hallitusessa ole vain yksi Havukka-aho joka riitelee itsensä kanssa ( RKP )

      2. Juu ja PS ja Kokoomus että otetaan liikaa velkaa ja ottivat saman verran. Sekavaksi menee.

        1. Paljonkohan sitä velkaa tulee pelkästään Marinin sakin päätösten takia ja paljonko enemmän olisi tullut punavirheiden johdolla?

            1. Totta.
              Sokeus punapm:n toilailuille on tukevasti opittua eivätkä tosiasiat vakuta mihinkään.
              Eihän punavirheiden sakissa ole ennenkään ollut alkeellisintakaan talousosaamista, kuten huomataan siitä, että likimain kaikki demujen ja kommunistien firmat ovat kaatuneet konkursseihin.
              Samalla osaamisella muka ollaan pyörittävinään valtion taloutta ja seuraukset näkyvät.

  9. Tässä on kysymys yksinkertaisesti siitä, kuka noudattaa laajassa kansan mittakaavassa sosiaalista oikeudenmukaisuutta, korostan kaikkien, koko kansan, ei vasemmiston, ei oikeiston, vaan kaikkien.
    Kannatta miettiä siltä pohjalta, mitä periaatetta tämä yhtään hyväksyttyä lakiehdotua tämä riitelevä porukka on saanut aikaan- ei mitään muuta kuin eripuraa, itsensä ja koko kansan kanssa.
    Ruma bujettiehdotus, todella ruma !

    1. ”Tässä on kysymys yksinkertaisesti siitä, kuka noudattaa laajassa kansan…”

      No määrittelehän nyt mitä koko kansan, siis ihan kaikkien sosiaalinen oikeudenmukaisuus on, mistä se kostuu , miten se toteutetaan ja kenen toimesta?

      Hassua muutoin, että sinulla vaikuttaa olevan varma tieto millainen vuoden 2024 budjetti on, kun todellisuudessa :

      https://vm.fi/-/nain-vuoden-2024-budjetin-valmistelu-etenee

      Montako lakiesitystä on muutoin noin yleisesti eduskunnan istuntotauon aikana ajettu läpi?

  10. ”Edellinen hallitus eli Sanna Marinin (sd.) hallitus jätti perinnöksi budjettikehyksissä ensi vuodelle 11,6 miljardin euron alijäämän.

    Asia ilmenee valtiovarainministeriön (VM) laskelmista. Kuvan laskelmasta on jakanut sosiaalisen median X-palvelussa Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi.

    – Nyt (valtiovarainministeri Riikka) Purran (ps.) budjettiesityksessä alijäämää on supistettu 1,5 miljardilla eurolla, Romakkaniemi toteaa.”

    https://www.verkkouutiset.fi/a/luvut-paljastavat-edellinen-hallitus-jatti-perinnoksi-yli-11-miljardin-alijaaman/#41478d00

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *