Kenet me saamme puolustusvoimien ylipäälliköksi?

Samalla kun valitaan presidentti, tulee valituksi tämä puolustusvoimien virka. En ole ihan varma meneekö se näin, kuitenkin oletan niin ja näin se on ennen mennyt.

Meillä on ehdolla kolme naista, Essayah, Andersson, ja Urpiainen. Ei kai se olisi ihmeellistä vaikka joku heistä komentaisi armeijaa, onhan siellä nykyään nuoria naisia palveluksessakin.

Sitten meillä on kolme ”sivaria”, siis eivät ole suorittanut puolustusvoimien palvelusta. Haavisto, Aaltola, ja Halla- aho. Se jo tuntuisikin vähän kummalliselta, että pulustusvoimien suuri päällikkö olisi sivari.

Meille jää siis ainoastaan kolme perinteistä ehdokasta, jotka täyttävät näin meikäläisen armeijan käyneen ihmisen ymmärryksen. Meillä on siis Stubb korpraali, Rehn luutnantti ja Harkimo vänrikki.

Se mikä jäi käteen kolmosen vaalitentistä, niin suurimmalla osalla on helvetinmoinen tekninen asuntovelka.

4 vastausta artikkeliin “Kenet me saamme puolustusvoimien ylipäälliköksi?”

  1. Käytännössä ylipäällikkö ei ole tämän ajan sotaopit tunteva sotias, mutta hän on iso herra Utvassa ja diplomatiassa, joka taas luovuttaa ylimmän sotillaallisen päällikkyyden Puolustsvoimien komentajalle.

  2. No minusta meinasi tulla korpraali, mutta sitten myöhästyin iltalomalta ja se natsa jäi saamatta.
    Eli en suosi korpraalia ylipäälliköksi enkä sivaria ja vänrikistä minulla on huono kokemus. Luutnantti panosti ampumataitoon ja häneltä sain ammunnoista tarkka-ampujan ykkösluokan merkin sekä viikon kuntoisuusloman; joten luutnantti sen pitää olla ylipäällikön jaa mutta kepulaisuus ei sovi… Valinta on veitsen terällä?

  3. Olen korpraali ja siksi pidän Stubbia täysin pätevänä ylipäälliköksi.

    Ja eikös Aatukin ollut korpraali?
    Pelasti läntisen Euroopan ja Suomen gomulitsien murhakomppanioilta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *