Joulunpyhät ovat sitten loppu suoralla

On sitten viimeinen päivä tän vuoden joulusta enää jäljellä toki joulu sinänsä loppuu vasta loppiaiseen

Mutta nämät kolme joulun pyhäpäivää on viimeisessä päivässään

No ei se minulle merkitse yhtään mitään ehkä possua meni hiukan enemmän senkin hankin suoraan tuottajalta

No sieltä samasta paikasta sain myös joulun looratkin mutta kaupasta en ostanut oikeasti nyt mitään

Jos siihen pyrkii pitää olla tuttuja jotka noinkin tekee kotona isossa leivin uunissa lähes kaiken itse

Kaikilla ei vaan ole saman kaltaisia mahdollisuuksia siksi heidän pitää ne hankkia kaupasta kovalla hinnalla

Kun kaikki ovat nousseet viime joulusta melkoisesti ja kun omat taidot ei riitä ne onkin pakko hankkia kaupan hyllyltä

Nyt onkin vain enää uusi vuosi edessä ja nähdään kuinka köyhiä me sitten olemme

Onneksi tuo paukkuminen on aika rajattu eikä niitä saa paukutella koko viikon ajan

Keskuudessamme kun on näitä karvakorvia jotka ei pidä niistä lainkaan he kun ovat toiset paukkuarkoja ja siihen ei ole mitään lääkekuuria saatavilla

Mutta kaikesta huolimatta hyvää tulevaa vuotta kaikille ennen kaikkea koira ystävilleni

Joita on kertynytkin melkoinen hännän heiluttaja seurakunta mutta haukutaan kun tavataan

No se ei suinkaan ole moittimista vaan ne sanoo omalla kielellään hyvää uutta vuotta vanha äijän käppänä

Olipa kiva tavata seommoro tepivaari kirjoitti Teuvo Mast

8 vastausta artikkeliin “Joulunpyhät ovat sitten loppu suoralla”

  1. Joulu on lasten ja me vanhat voimme vain muistella omaa lapsuuttamme jolloin joulupukki toi yhden tai kaksi lahjaa ja ne olivat käytännön lahjoja esim äidin kutomat villasukat ja tumput!

  2. Juuri noinhan ne meni silloin itselläni loppui jouluset äidin tekemät jo vuoden 1962 jouluun

    Mutta kaikkeen tottuu kun on pakko selvitä ilman vanhempia terv tepivaari

  3. Joo noin on ainoa hiki tänä jouluna oli syöminen oli ainoastaan ainoa hiki mutta kyllä sekin on sitten työntekoa kokonaan terv tepivaari

  4. Kyllähän ne aika vähiin käyvät näin tapaninpäivänä. Ei ole enään edes hevosta, eikä rekeä millä voisi tapania ajella. Kelit olisivat aika mainiot, lunta on ja pakkanenkin kiristyy. Nyt odotellaan vaan uutta vuotta 2004.

    Kyllä meillä riittikin meteliä ja menoa, tyttären pikkupirpanat ja yksi vanhempi italialainen rouva pitivät siitä huolen. Nyt onkin sitten hiljaista, kun minä jäin ihan yksin. No, saa ainakin rauhassa nukkua, ei sekään niin hauskaa pitkän päälle.

  5. Onhan se kivaa kun lapset ja lasten lapset käy mutta nekin voi olla rasittavia joskus kun itse ei ole virkeimmässä kunnossa terv tepivaari

  6. Tottuisivatkohan paukkuherkät karvakorvat korvat peittäviin kuulosuojiin tai korvatulppiin? Ihmiselle tarkoitettu korvatulppa saattaisi olla liian pieni ja vaikea poistettava.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *